Bernerin Finavia-sotkun mitätön lopputulema: Taidetaan tarvita uusi ohje

Uutisanalyysi: Eduskunnan tarkastusvaliokunta taiteili Berner-lausunnoissaan.

Anne Berner
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) piina Finaviaan liittyvässä johdannaissotkussa on ohi ainakin toistaiseksi.

Eduskunnan tarkastusvaliokunta tuli siihen tulokseen, ettei ministeri Berner toiminut moitittavasti Finavia tapauksessa.

Finavia-sotku on kestänyt viisi vuotta, ja siihen on osallistunut joukko ministereitä. Bernerin johdolla asiat ajautuivat kuitenkin totaalisesti sekaisin.

Finavia-sopan alkutahdit rummutettiin vuonna 2009. Pari vuotta myöhemmin tuli ilmi, että valtion lentokenttäyhtiö Finavia oli tehnyt johdannaiskaupoilla 34 miljoonan euron tappiot. Tuolloin Finavian hallituksen puheenjohtajana oli Jussi Järventaus.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV kiinnostui asiasta. Se julkisti vuonna 2013 selvityksen Finavian johdannaiskaupoista. Siinä todettiin useita puutteita muun muassa Finavian riskienhallinnassa.