Analyysi: Jos media ei halua näyttää osapuolelta, sen ei kannata ryhtyä sellaiseksi
Journalismi on myös sitä, miltä asiat näyttävät.
Viikonlopun puoluekokouksen avauspuheenvuorossa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra käytti koko sanavarastonsa median haukkumiseen.
Hänestä kesä on ollut ”silmittömyydessään ennennäkemätön perussuomalaisten vanhojen sanomisten ajojahti, joka tulee jäämään Suomen poliittiseen mediahistoriaan”.
Laajuus, voimakkuus ja epärehellisten metodien röyhkeys olivat kuulemma täysin ennenkokemattomia.
Puolueen presidenttiehdokkaaksi nimitetty Jussi Halla-aho lainasi iänikuista sotastrategi Sun Tzuta ja ilmoitti niin ikään puolueen olevan ”silmittömän hyökkäyksen” kohteena.
Median toistama kuva perussuomalaisista on Halla-ahon mukaan suoranaista propagandaa.
Hallituksen alkutaival on kieltämättä ollut farssimainen. Kesä on mennyt räpiköidessä rasismikohusta toiseen.
Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps) joutui eroamaan lähes heti nimittämisensä jälkeen ja Purra itse sai selitellä rasistisia nettikirjoituksiaan.
Heinäkuun lopussa Helsingin Sanomat julkaisi vielä jutun, jossa käytiin läpi Junnilan tilalle ministeriksi nousseen Wille Rydmanin (ps) yksityisviestejä.
Rydman oli lähettänyt vuonna 2016 entiselle tyttöystävälleen Amanda Blickille viestejä, jotka sisälsivät rasistista kielenkäyttöä. Rydman toimi tuolloin kokoomuksen kansanedustajana ja istui eduskunnan perustuslaki- ja hallintovaliokunnissa.
Rydman ei suostunut kommentoimaan viestejä, vaikka perussuomalaiset ei ole ennen puoluekokoustakaan jättänyt väliin yhtäkään mahdollisuutta kiukutella medialle ajojahdista.
Puolueen teinimäinen viestintästrategia – puhutaan samasta asiasta vanhemmille yhtä ja kavereille toista – on alkanut näyttää erityisen kiusalliselta nyt, kun pitäisi edustaa koko vanhempainkokousta.
Rydman kirjoitti sosiaalisessa mediassa, ettei ”yksi kaikkien aikojen journalistisista pohjanoteerauksista ansaitse osakseen käytännössä minkäänlaista kommentointia”.
”Kun Helsingin Sanomat Paavo Teittisen johdolla sai viime vuonna rakennettua minusta tarinan huonosti käyttäytyvänä ahdistelijana, niin ihan hyvin jatkoksi sopii, että hän samaan lähteeseen tukeutuen saa nyt maalattua minut vielä juutalaisvastaiseksi natsiksikin”, Rydman kirjoitti.
Poliitikkojen yksityisviestejä on julkaistu tiedotusvälineissä ennenkin, eikä julkaisemiseen ole välttämättä tarvinnut edes keksiä yhteiskunnallisia perusteita: Ilkka Kanervan (kok) viestit Johanna Tukiaiselle, Matti Vanhasen (kesk) viestit Susan Ruususelle, Toimi Kankaanniemen (ps) viestit useammalle eri naiselle, esimerkiksi.
Artikkelista virinnyt keskustelu ei ole pyörinyt niinkään viestien sisällössä, vaan julkaisupäätöksessä.
Se on osittain Helsingin Sanomien oma vika.
Helsingin Sanomat kirjoitti vuosi sitten, kesäkuussa 2022, jutun, jossa yhdeksän naista kertoi Wille Rydmanin epäasiallisesta käytöksestä vuosien varrella. Osa naisista oli ollut alaikäisiä alkaessaan tavata Rydmania.
Artikkelin seurauksena Rydman joutui eroamaan kokoomuksesta ja kaikista luottamustehtävistään. Kevään vaaleissa hän pääsi eduskuntaan perussuomalaisten ehdokkaana.
Vaalien alla Rydman kirjoitti kirjan, jossa esitti oman versionsa HS:n jutusta. Kirjassa mainitaan yhden jutun kirjoittajan, toimittaja Paavo Teittisen nimi 196 kertaa. Toinen kirjoittaja Emil Elo mainitaan 16 kertaa ja kolmas, Samuli Suonpää, kymmenen kertaa.
Rydman teki jutusta tutkintapyynnön. Helsingin poliisi epäilee törkeää kunnianloukkausta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä. Poliisi kertoi heinäkuussa Iltalehdelle vievänsä asian todennäköisesti syyteharkintaan.
Teittinen kirjoitti myös uusimman, heinäkuisen artikkelin yksitysviesteistä.
Lehdistön itsesääntelyperiaatteissa ei ole varsinaisia jääväysohjeita. Toimituksissa tehdään ratkaisuja itsenäisesti ja tapauskohtaisesti.
Esimerkiksi puolisoiden ja perheenjäsenten ammatit asettavat rajoituksia sille, millaisia asioita kenenkin on hygieenistä käsitellä, vaikka ammattiohjeissa ei sitä erikseen mainita.
Journalistin ohjeissa todetaan vain, ettei toimittaja saa käyttää asemaansa väärin.
”Aseman väärinkäyttö voi pitää sisällään monenlaisia tilanteita, kuten henkilökohtaista hyötymistä sillä tavalla, että pyrkii vapautumaan kielteisistä seurauksista”, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen sanoo.
Toimittajat eivät myöskään saa pyrkiä asiattomasti vaikuttamaan tuomioistuimien ratkaisuihin.
”Vaikka journalistin ohjeissa puhutaan tuomioistuimista, me olemme neuvostossa tulkinneet kohdan tarkoittavan koko prosessia. Olisi aika erikoista, jos kyse olisi jonkinlaisesta käräjärauhasta.”
On totta, että yksittäinen tutkintapyyntö ei estä toimittajaa kirjoittamasta tietystä aiheesta.
Toimittajista tehdään jatkuvasti rikosilmoituksia, eikä varsinkaan pienessä toimituksessa voi ajatella, että ainoa asiaa tunteva hyllytetään joka kerta.
Kaikki tutkintapyynnöt eivät kuitenkaan johda esitutkintaan tai syyteharkintaan. Eivätkä kaikki tutkintapyynnöt tule julki. Jos poliisi tai asianomaiset eivät tiedota niistä, ei ole mahdollista tietää, kuka tutkintapyynnön on tehnyt ja miksi.
Rydmanin tekemästä tutkintapyynnöstä Helsingin Sanomat kertoi itse.
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan rikosilmoitukseen on yksilöity kaikki kolme jutun kirjoittanutta toimittajaa sekä viisi jutun epäiltyä lähdettä. Yksi heistä on Amanda Blick.
Esitutkinta ei ole valmis, eikä poliisi suostu kommentoimaan epäiltyjen lopullista määrää.
Esitutkintamateriaali ei ole käynyt loppulausunnoilla, mikä tarkoittaa, että myöskään Helsingin Sanomilla ei ole ainakaan virallisesti tiedossa, onko Blick edelleen epäilyjen joukossa vai ei.
Heinäkuinen artikkeli on siis julkaistu vaiheessa, jossa sekä toimittaja että lähde saattavat olla epäiltynä samassa rikosasiassa.
Vaikka perussuomalaiset on politisoinut koko jutun ajojahdiksi, ongelma ei ole poliittinen. Asetelma olisi kovin erikoinen, koskisi se ketä tahansa politiikasta tai sen ulkopuolelta.
Helsingin Sanomien päätoimittajat ovat kyllä perustelleet ratkaisua, mutta pikemminkin ylevästi kuin perusteellisesti.
Vastaava päätoimittaja Antero Mukka oli Ykkösaamussa sitä mieltä, että ”erittäin lahjakkaan”, ”aikaansaavan” ja ”ansiokkaan” Paavo Teittisen siirtäminen syrjään yhden jutun tekemisestä julkisesti tiedossa olevan tutkinnan ajaksi, olisi ”Itä-Euroopasta tuttu piirre”. Hän tuli Teittisen erinomaisuutta kuvaillessaan kuulostaneeksi melkoisesti itäeurooppalaisemmalta kuin jääväyspäätös olisi kuulostanut.
Päätoimittaja Laura Saarikoski taas kirjoitti pääkirjoituksessaan, ettei tutkintapyynnöllä pidä voida ”hiljentää journalismia ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta”.
Sitä hän ei perustellut, miksi yhden toimittajan jäävääminen yhdestä työtehtävästä olisi koko journalismin hiljentämistä.
Miksi juuri Teittinen teki kyseisen jutun, Laura Saarikoski?
”Teittisellä oli lähteet, ja hän sai ne viestit. Jos meillä olisi jotain sellaista tietoa, että vuosi sitten julkaistu artikkeli ei pitäisi paikkaansa, olisimme varmasti jäävänneet hänet. Mutta kun meillä ei ole mitään syytä epäillä Teittisen integriteettiä, haluammeko jäävätä yhden parhaista tutkivista toimittajistamme yli vuodeksi tekemästä juttuja ilman, että meillä on siihen perusteita?”
”Minä tein sen päätöksen ja ajattelin, että tutkintapyyntöä ei voi käyttää tapana yrittää sulkea suut.”
On osa normaalia julkaisuharkintaa, miltä prosessi näyttää lukijoille. Oliko päätös siinä suhteessa harkittu?
”On ilmiselvää, että meidän piti kertoa lukijoille tutkinnasta, ja kirjoitin siitä pääkirjoituksessani. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että Teittinen olisi saanut viestit ja me olisimme delegoineet jutun jollekin toiselle tehtäväksi. Onko se kuitenkaan sitten kestävä toimintatapa tilanteessa, jossa emme aidosti epäile Teittisen integriteettiä? Piti tehdä päätös, onko hän jäävi vai ei, ja jos meillä ei kerran ole mitään tietoa, että artikkeli, josta on tehty tutkintapyyntö, sisältäisi mitään, mikä ei olisi totta, aiommeko me edelleen, vuoden jälkeen, jäävätä hänet. Päätin, että emme aio. Ja päätin, että avaamme tämän asian myös yleisölle.”
Tässähän tutkinnan kohteena ei ole pelkkä toimittaja vaan myös jutun ainoa lähde.
”Meidän piti kirjoittaa juttuun auki, että Amanda Blick ja Wille Rydman ovat huonoissa väleissä. Emme halua piilottaa yleisöltä sitä faktaa, että Blickillä on varmasti omat motiivinsa antaa viestit julkisuuteen. Mutta olennaista on, ovatko viestit totta, ja pystymmekö me itsenäisesti verifioimaan ne. Eivätkä toimittajat koskaan tee juttuja yksin, vaan taustalla on huolellinen toimitusprosessi, jossa on monia vaiheita ja monia ihmisiä mukana.”
Toimitusprosessi ei näy ulospäin, vaan nyt esitutkinnassa oleva toimittaja on haastatellut samassa prosessissa olevaa henkilöä. Materiaali on sellaista, jota ei voi kokonaisuudessaan julkaista, ja siksi olisi erityisen tärkeää, että lukija voi luottaa siihen, että toimittaja on tehnyt oikean kokonaisarvion ja johtopäätöksen kontekstista.
”Toimitusprosessissa on ollut muita ihmisiä mukana. Ja tietysti tällaisessa tapauksessa on tärkeää, että asiaa avataan lukijoille, ja se oli minun pääkirjoitukseni tarkoitus.”
Eikö joku muu toimittaja olisi saanut kyseistä materiaalia?
”Sitä en tiedä, sellaista hypoteettista tilannetta ei tullut. Teittinen sai materiaalin.”
Teittinen ei halunnut kommentoida asiaa Suomen Kuvalehdelle, sillä jääväyspäätöksen on tehnyt toimituksen johto.
Vaikka perussuomalaiset on politisoinut koko jutun ajojahdiksi, ongelma ei ole poliittinen. Asetelma olisi kovin erikoinen, koskisi se ketä tahansa politiikasta tai sen ulkopuolelta.
Samaisessa Ykkösaamussa, jossa Antero Mukka puhui itäeurooppalaisista tendensseistä, Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen painotti, että journalismi on myös sitä, miltä asiat näyttävät.
”Kun mietitään sitä, että me emme ole osapuolia emmekä halua olla osapuolia, niin kyllä meidän on pitää tehdä myös aktiivisesti tekoja, jotka näyttävät siltä, että me emme ole osapuolia”, Kauppinen sanoi.
”Silloin pitää myös miettiä sitä, näyttääkö hyvältä, jos toimimme näin, jos voimme toimia toisinkin.”
Muutama tunti ohjelman jälkeen Iltalehti julkaisi jutun Rydmanin vaalikirjaan liittyvästä salassapitorikoksen esiselvityksestä, joka oli saanut alkunsa keskusrikospoliisin tutkintapyynnöstä. Jutulla oli kaksi tekijää, joista toinen oli Samuli Suonpää, yksi HS:n alkuperäisen jutun tekijöistä.
Iltalehden jutun julkaisun aikaan syyttäjä oli pyytänyt lisäselvitystä voidakseen harkita, olisiko asiassa syytä aloittaa esitutkinta. Syyttäjä oli jo aiemmin päättänyt, että esitutkintaa ei aloiteta, mutta päätöksen perusteluissa oli ilmennyt epäselvyyksiä. Myöhemmin elokuussa syyttäjä vahvisti päätöksensä olla aloittamatta esitutkintaa.
Kauppinen sanoo puhelimessa, että Iltalehti oli tehnyt vuoden takaisen Rydman-jutun jälkeen linjauksen, jossa päätti, ettei osta Rydmanista kirjoittaneilta toimittajilta jatkojuttuja aiheesta.
”Alkuperäisessä jutussa oli paljon sellaisia valintoja, joita en ymmärtänyt. Ulkopuolelta on myös vaikeaa saada tietää, mitä on jätetty kertomatta ja mitä tiedetään, vaikkei kerrota”, Kauppinen sanoo.
”Päätin, että niin pitkään, kun minulla on näitä kysymyksiä, eikä tietoja, mitkä jutun tekemiseen ovat liittyneet, en halua, että tekijät jatkavat aihetta Iltalehdessä.”
Suonpää oli kuitenkin tarjonnut esiselvitystä käsittelevää aihetta ja hankkinut materiaalia juttua varten jo etukäteen.
Jutussa käytettiin Suonpään hankkimia tietoja, mutta toinen toimittaja kävi ne läpi, hankki lisää, teki haastattelut ja kirjoitti varsinaisen jutun.
”Totesimme, että on avointa, että panemme Suonpään nimen bylineen, vaikka osuus oli pikemminkin taustatoimittajamainen.”
Kauppinen sanoo, ettei pelkkä tutkintapyyntö ole kuitenkaan syy jäävätä toimittajia.
”Mutta tämä kyseinen tapaus on saanut aika erikoiset mittasuhteet, eikä ole mitenkään normaali. Siinä mielessä Hesari olisi voinut päätyä Teittisen suhteen toiseenkin ratkaisuun, kun tämä ei välttämättä näytä hirveän hyvältä.”
Miltä Iltalehden Suonpää-ratkaisu sitten näyttää?
”Me kyllä itse tiedämme, ettei tässä ole minkäänlaista ajojahtiongelmaa, mutta kyllähän se ihan samalta näyttää kuin Hesarinkin tapauksessa.”
Oikaisu 16.8.2023 klo 12.55 ja 17.8.2023 klo 13.59: Jutussa kerrottiin aiemmin, että osa Rydmanin epäasiallisesta käytöksestä HS:lle kertoneista naisista olisi ollut alaikäisiä seurustelusuhteen aikana. Kyseessä ei ollut seurustelusuhde, vaan naiset kertoivat alkaneensa tavata Rydmania alaikäisenä.
Oikaisu 17.8.2023 klo 13.59: Jutusta saattoi aiemmin saada käsityksen, että Rydmanin kirjaan liittyvät epäilyt olisivat vielä voimassa tai että niistä olisi alkanut esitutkinta. Juttuun tarkennettu tieto tutkintapyynnöstä ja rikosnimikkeestä sekä lisätty tieto, että syyttäjä on päättänyt, että asiassa ei aloiteta esitutkintaa. Korjattu sana rikostutkinta muotoon esiselvitys.