Analyysi: F-35-hävittäjien hintalappu uhkaa kasvaa merkittävästi

Inflaatiota yritetään suitsia korkoja nostamalla, mikä lisää valtion ottaman velan kustannuksia. Hävittäjät ostetaan lainarahalla.

HX-hanke
Teksti
Jyri Raivio

267 878 981,0 Yhdysvaltain dollaria.

Tämän suuruinen oli ensimmäinen, viime helmikuussa Yhdysvaltain liittovaltiolle siirretty maksuerä Suomen jättimäisestä HX-kaupasta, jolla hankitaan 64 Lockheed Martin F-35A-hävittäjää, niiden aseet ja oheispalvelut. Euroja tähän etumaksuun tarvittiin 235 417 290,78. Euron dollarikurssi oli tuolloin 1,138.

Viimeinen erä pulitetaan maksusuunnitelman mukaisesti vuonna 2030. Vasta sen jälkeen voidaan sanoa, mitä F-35-hankinta on tullut maksamaan.

Prosessin eri vaiheissa on useaan otteeseen ja usealla suulla sanottu, että koneen 30 vuoden käyttökustannuksiin liittyy suuria epävarmuuksia. Käyttökustannukset ovat toinen osa elinkaarikustannuksista. Toinen on hankinnan hinta.

Myös hankintahintaan liittyy vallitsevissa oloissa suuria epävarmuuksia. Niitä aiheuttavat ennen muuta koneiden indekseillä korjattu hinta, dollarin ja euron välinen kurssi ja uutena tekijänä velalla rahoitettavan kaupan pääomakustannukset.