Alexander Stubb: Venäjä on aina ollut ja tulee myös tulevaisuudessa olemaan suurin turvallisuusuhkamme
Suomen tasavallan 13. presidentti aloittaa tehtävänsä maailmassa, jossa kansainväliset instituutiot ja se sääntöpohjainen maailma, johon olemme tottuneet, heikkenevät. Elämme epäjärjestyksen ja rauhattomuuden aikakautta, eräänlaista murrosta. Presidentin on toimittava tämän murroksen keskellä, kirjoittaa Alexander Stubb uudessa Kanava-lehdessä.
Teksti on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 8/2023. Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa julkaistuja tekstejä verkossa.
KYLMÄN sodan jälkeinen aikakausi on nyt lopullisesti ohi. Sen lopetti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Ne asiat, joiden piti tuoda meidät yhteen – keskinäinen riippuvuus, kauppa, teknologia, energia, informaatio ja valuutta – repivät meitä nyt irralleen. Yhteistyön välineet on aseellistettu.
Elämme oman sukupolvemme 1918-, 1945- ja 1989-hetkeä. Ajanjaksoa, jolloin ymmärrämme, että maailma on murroksessa, mutta emme vielä tarkkaan tiedä, mihin se johtaa. Menossa on uudelleenjako vallasta, josta käydään kamppailua niin globaalissa lännessä, idässä kuin etelässäkin.
Tulemme näkemään valtioiden välistä kilpailua. Tulemme näkemään paikallisia, jopa alueellisia konflikteja. Mutta yhteistyön tarve ei katoa mihinkään. Se tulee vain muuttamaan muotoaan. Kaikki ymmärtävät, että ilman globaalia yhteistyötä me emme voi ratkaista ilmastonmuutosta, teknologian vallankumousta tai väestöhaasteita.
Uuden maailmanjärjestyksen rakentamiseen menee vähintään kymmenen vuotta. Kyse ei ole globalisaation joutsenlaulusta, vaan siitä, että valta alueellistuu. Samalla muodostuu epäpyhiä liittolaisuuksia, joiden etusijalla ovat intressit, eivät välttämättä arvot tai maantiede. Suomalaisten on kyettävä luovimaan tässä rauhattomuuden ja epäjärjestyksen maailmassa yhtenäisinä.
MAAILMA on tällä hetkellä jakautunut karkeasti kolmeen valtakehään: globaaliin länteen, globaaliin itään ja globaaliin etelään.
Globaaliin länteen kuulu noin 50 valtiota Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. Siinä ovat mukana myös esimerkiksi Japani, Etelä-Korea, Uusi-Seelanti, Australia ja Israel. Me puolustamme nykyistä liberaalia maailmanjärjestystä, jota olemme olleet rakentamassa ja joka hyödyttää meitä tälläkin hetkellä.
Globaaliin itään kuuluu noin 25 valtiota. Sitä johtaa Kiina. Vanavedessä tulevat Venäjä ja Iran sekä joukko maita, jotka usein äänestävät YK:ssa niiden kanssa. Globaali itä haluaa muuttaa nykyisen maailmanjärjestyksen. Kiina tekee sen strategisesti ja kärsivällisesti rakentamalla riippuvuussuhteita muuhun maailmaan. Se on hyötynyt sääntöpohjaisesta järjestelmästä. Venäjä toimii disruptiivisesti hyökkäämällä naapurimaihinsa.
Globaalilla etelällä on iso rooli uuden maailmanjärjestyksen rakentamisessa. Globaaliin etelään kuuluu noin 125 maata. Aasiassa sitä johtaa maailman väkirikkain maa, Intia. Lähi-idässä tahtipuikkoa pitää energiarikas Saudi-Arabia. Afrikan suurimpia talouksia ovat Nigeria, Etelä-Afrikka ja Egypti. Latinalaisen Amerikan voimavaltio on Brasilia. Globaali etelä ei halua valita puoltaan lännen ja idän välillä. Sille maailma ei jakaudu demokratioihin ja autokratioihin, vaan niihin, joiden kanssa joko voi tai ei voi tehdä yhteistyötä.
Globaalissa lännessä on ymmärrettävä, että maailmanjärjestys on muuttumassa. Jos haluamme ylläpitää sääntöpohjaista ja nykyisiin kansainvälisiin instituutioihin pohjautuvaa järjestelmää, meidän on saatava globaali etelä puolellemme. Emme voi myöskään eristäytyä globaalista idästä kokonaan. On ymmärrettävä ja kuunneltava, käytävä dialogia. Moraalisaarnat, ehdollisuus ja ylimielisyys eivät toimi.
Globaali etelä haluaa niiden pöytien ääreen, joissa päätöksiä tehdään. Globaaleja haasteita ei voi ratkaista yksin tai länsimaiden kesken. Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja monenkeskisiä instituutioita. YK, Maailmanpankki, IMF ja WTO nähdään pitkälti läntisinä instituutioina. Ja sitähän ne oikeastaan ovat. Miksi Latinalaisella Amerikalla, Afrikalla tai Aasialla ei ole Kiinaa lukuun ottamatta edustusta YK:n turvaneuvostossa? Nämä instituutiot menettävät merkityksensä, jos vallanjakoa ei muuteta.
KAKSINAPAINEN maailma, johon olimme tottuneet kylmän sodan aikana, muuttui ensin yksinapaiseksi ja sen jälkeen moninapaiseksi. Sen muutoksen edessä me olimme loppujen lopuksi aika neuvottomia. Emme ymmärtäneet muutoksen syvyyttä. Se valkeni meille vasta sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Miksi pidän Venäjän hyökkäystä Ukrainaan maailmanpolitiikan uuden murroksen ajankohtana? Olemmehan me nähneet muitakin alueellisia konflikteja kylmän sodan jälkeen. Ulkoministerinä varoitin 080808-puheessani kansainvälisen politiikan murroksesta ja Venäjän uhasta. Pidän tätä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vielä merkittävämpänä saranakohtana siksi, että se on pakottanut maailman ottamaan kantaa puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä.
Me toki iloitsimme siitä, että YK:n äänestyksissä 141 valtiota tuomitsi Venäjän hyökkäyksen, mutta samalla jäi monelta huomaamatta, että ne 35 maata, jotka pidättäytyivät äänestämästä, edustavat yli puolta maailman väestöstä.
Vielä oleellisempaa on kuitenkin ymmärtää, että vain noin 40 valtiota on sanktioinut Venäjää. On helpompi tuomita kuin tehdä. Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa ei ole yhtään maata, joka sanktioi Venäjää, Aasiassakin vain muutama.
Yritän tällä sanoa, että muu maailma ei ole reagoinut Venäjän hyökkäykseen samalla tavalla kuin me lännessä. Ja siihen on syynsä. Moni haluaa näpäyttää länttä sen kolonialistisesta menneisyydestä ja sittemmin ylimielisestä ja epäjohdonmukaisesta vallankäytöstä. Toiset taasen ovat aina arvostaneet edesmenneen Neuvostoliiton tukea kylmän sodan aikana, tai yhteistyötä Venäjän kanssa sen jälkeen.
Tämä ei tarkoita, että Venäjä olisi lakannut olemasta suurin turvallisuusuhkamme. Se on sitä aina ollut ja tulee sitä myös tulevaisuudessa olemaan. Venäjä pyrkii lietsomaan pelkoa ja ai-
heuttamaan epävakautta. Nyt, ja tulevaisuudessa.
SUOMELLE ulko- ja turvallisuuspolitiikka on aina ollut olemassaolon kysymys. Suomeen ei kohdistu suoraa ulkoista uhkaa. Tämä johtuu siitä, että ulkoisen turvallisuutemme takaa kolme lukkoa. Näistä ensimmäinen on uskottava ja vahva puolustus osana liittokuntaa, sekä vahva maanpuolustustahto. Toinen on Suomen EU- ja Nato-jäsenyys. Kolmas on Yhdysvaltain kanssa neuvoteltu DCA (Defence Cooperation Agreement) eli puolustusyhteistyösopimus.
Emme ole yksin, mutta kannamme oman vastuumme. Suomi on myös kokoaan suurempi toimija maailmassa. Olemme kaikilla mittareilla mitattuna yksi maailman parhaista maista. Puolustakaamme niitä arvoja, jotka ovat tehneet Suomesta monella tapaa maailman mallimaan. Olkaamme ylpeitä siitä mitä olemme saavuttaneet. Suomi on hyvä maa. Se on paras maa meille suomalaisille.
Eteemme tulee asioita, joihin emme ole tottuneet. Epävarmuutta, joka voi joskus pelottaakin. Pystymme kuitenkin esimerkillämme ja toimintatavallamme vaikuttamaan siihen, millaiseksi uusi maailmanjärjestys muovautuu.
Edellä esitetty on oma tapani kiteyttää maailmanpolitiikan tilanne ja määrittää paikkamme – siis globaalin lännen osana olevan Suomen paikka – uudessa maailmanjärjestyksessä.
Alexander Stubb on Firenzessä Euroopan yliopistoinstituutin Transnational Governance -keskuksen johtajana ja professorina vuodesta 2020 työskennellyt kokoomuksen presidenttiehdokas.
Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 8/2023. Kanavan voit tilata täältä. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan mediaperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.