Mustan mullan duunarit

Alona Ishchenko kiertää valtavaa pihaa ympäri. Tuolla on kuusiaita, itse istutettu. Tuolla on myrskyn repimä kasvihuone, muovit olisi korjattava. Ja nurmikkoa, sitä on niin paljon, että ruohonleikkuu käy työstä.

”Tämä talo oli mieheni unelma.”

Vitalii Ishchenko oli tehnyt kaupat ruskeatiilisestä omakotitalosta lokakuussa 2021. Kolme makuuhuonetta, ulkoterassi ja autotalli, saunakin, josta tosin puuttui kiuas. Rauha oli rikkumaton Laitilan keskustan kainalossa.

Helmikuun 25. päivänä 2022 Vitalii ilmoitti lähtevänsä sotaan.

Päivää aiemmin Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, heidän kotimaahansa. Älä lähde, Alona rukoili. Älä jätä minua selviytymään yksin asuntolainan ja pienen poikamme kanssa. Mikään ei kääntänyt Vitaliin päätä. En halua, hän selitti, että poikani kysyy vuosien kuluttua: Missä olit, kun Venäjä tuhosi Ukrainaa?

Alona auttoi aviomiestään pakkaamaan repun.

Maaliskuun ensimmäisen päivän aamu sarasti, kun Vitalii käynnisti hopeanvärisen Škodan ja kaasutti omakotitalon pihasta.

Samaan aikaan pieneen 8 500 asukkaan varsinaissuomalaiseen kaupunkiin saapui satoja pakolaisia sodan jaloista. Eniten naisia ja lapsia, usein vain matkalaukku ja asiapaperit mukanaan.

Äkkiä elämä oli järjestettävä alusta: asunnot, vaatteet, ruokaa, kodin tarvikkeet.

Kaikki tarjosivat apuaan, kaupunki, yhdistykset, yritykset, maatilat ja yksityiset ihmiset. Kuten muuallakin Suomessa, laitilalaiset samaistuivat ukrainalaisten hätään. Muisto talvisodasta, puna-armeijan hyökkäyksestä, ei ollut unohtunut.

Laitila ei ollut kansainvaelluksen määränpää sattumalta. Ennen sotaa kaupungissa oli asunut toistasataa ukrainalaista. Nyt heidän sisaruksensa, serkkunsa, ystävänsä ja tuttavansa lapsineen pyrkivät sinne, missä oli jotain tuttua.

Kauan paikkakunnalla asunut Viktoria Hulenko perusti Laitilan ukrainalaiset -yhdistyksen. Sen kuoro- ja tanssiesitykset tulivat laitilalaisille tutuiksi, samoin ukrainalaiset leivonnaiset. Rahaa kerättiin rintamalle.

Oma kulttuuri toi myös turvaa. Oli jotain, josta saattoi olla ylpeä vieraassa maassa.

Valtaosa pakolaisista oli kotoisin keskisestä Ukrainasta, parisataa kilometriä Kiovasta etelään sijaitsevalta Tšerkasin alueelta, jota halkoi Dnepr-joki.

Kun sota alkoi, oli kuin pala etelän aroa olisi siirtynyt kivisille pelloille pohjoiseen.

Vihreä maisema levittäytyy lakeuden yli. Kuivatettua Valkojärveä ei voi verrata Tšerkasin rehevään, paksuun tšernoseemiin, mustaan multaan, mutta nämä pellot ovat Laitilan viljavimpia.

Kaksi ukrainalaista naista kitkee satoja metrejä pitkiä kesäkurpitsapenkkejä.

Pellon reunalla tähyää mies kuulokkeet päässä. Ihor Yavorskyi tuli 20 vuotta sitten, aluksi kesäksi mansikkatilalle. Ukrainalaisia kausityöläisiä muutti pysyvästi Laitilaan, kun tehtaasta järjestyi paremmin palkattu työ. Myös Yavorskyi jäi, työnjohtajaksi Mikolan maatilalle.