Mitkä ovat tärkeimmät hyveet?

Tulla vanhaksi ja viisaaksi, Antti Kylliäinen haaveili jo lapsena.

”Se oli ensimmäinen päämääräni elämässä ja jää myös viimeiseksi”, arvofilosofi ja eetikko sanoo.

Hän ajattelee, että vanhuus tulee elinvuosien myötä ilmaiseksi, mutta viisastuminen vaatii vaivannäköä. Nykyinen hyödyn aikakausi kannustaa pikemminkin tehokkuuteen ja tuottavuuteen kuin syventyvään ajatteluun. Viisautta tavoittelevan on uskallettava poiketa laumasta omille poluilleen.

Kylliäisen ystäväpiiri supistui merkittävästi, kun sosiaalinen media imaisi ihmiset hänen ympäriltään taikapiiriinsä. Kutsut juhliin ja tapaamisiin eivät tavoittaneet Facebookin ulkopuolelle jättäytynyttä.

Toisaalta elämä on nyt huomattavasti rauhallisempaa kuin ennen.

”Viisastumisen kannalta se on myönteistä, koska jää aikaa lukemiseen, miettimiseen ja kirjoittamiseen.”

Mutta viisaus ei takaa onnellisuutta tai varallisuutta. Pahimmassa tapauksessa se tuottaa tuskaa, kun kauniit illuusiot särkyvät ja maailma näyttäytyy kaikessa raadollisuudessaan.

Kylliäisen viisauden kaipuu kumpuaa tarpeesta tunnistaa asiat, jotka ovat elämässä tärkeitä, ja ymmärtää, mihin ne perustuvat.

”Minua on aina kiehtonut ja vaivannut kysymys siitä, mitä on hyvä ja miten saamme hyvän toteutumaan.”

Antti Kylliäinen aiheutti vuonna 1997 kiivasta sananvaihtoa, kun hän julkaisi teologisen­ pamfletin Kaikki pääsevät taivaaseen.

Pelkkä kirjan nimi riitti loukkaamaan joidenkin kristittyjen uskonkäsityksiä.

Monen oli mahdotonta hyväksyä esimerkiksi sitä, että murhaajat ja heidän uhrinsa voisivat lullutella onnellisina samassa iankaikkisuudessa. ”Kyllä minä taivaaseen haluan, mutta en Kylliäisen taivaaseen”, kuului perusjupina.

”Se kirja tuotti maineen, josta en pääse irti. Törmään siihen edelleen”, Kylliäinen sanoo.

Seurakuntapastorina työskennelleestä Kylliäisestä tehtiin tuomiokapituliin kymmenen kantelua. Hänen nähtiin poikenneen Raamatun mukaisesta kristillisestä uskosta ja evankelisluterilaisen kirkon tunnustuksesta. Kantelut eivät johtaneet toimenpiteisiin.

Pamfletin lähtökohta oli sama kuin Kylliäisen myöhemmässäkin toiminnassa eli pyrkimys edistää hyvän toteutumista. Hänestä tuntui, että armo ja rakkaus eivät päässeet riittävästi esille kirkon piirissä ja yhteiskunnassa.

”On kovin inhimillinen ajatus, että kaiken maailman konnia ei pidä päästää taivaaseen. Mutta se, mikä haisee ihmiseltä, ei voi olla Jumalasta lähtöisin.”

”Ee-en oikeastaan”, Kylliäinen vastaa hieman hämmentyneenä kysymykseen, uskooko hän persoonalliseen Jumalaan.

Pikemminkin hän on ”hengellisesti rutiköyhä”.

Alun perin hänestä ei pitänyt tulla teologia, ei varsinkaan pappia.

Kolmen ja puolen vuoden fysiikan opintojen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei hän löytäisi kutsumustaan luonnontieteiden maailmasta.

Kylliäinen siirtyi opiskelemaan teologiaa ja alkoi pohtia kristinuskon ydinasioita. Aineksia ajatteluun antoivat uskonnonfilosofia ja etiikka.

Hän olisi halunnut työskennellä talous- ja yritysetiikan parissa, mutta 1990-luvun alun laman keskellä siihen ei avautunut mahdollisuuksia. Yritykset eivät kaivanneet eetikkoja sanomaan: ”Tuo voi olla toimiva liikeidea, mutta moraaliselta kannalta kelvoton.”

Kun papin töitä tuli tarjolle Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta, Kylliäinen ajatteli, että voisihan niitä kokeilla muutaman vuoden yleissivistyksen vuoksi.

Lopulta hän toimi pastorina melkein neljännesvuosisadan, josta suurimman osan lapsuutensa kotiseurakunnassa Pakilassa.

Nykyisin kouluttajana työskennellessään Kylliäinen ankkuroituu moraalifilosofisiin käsitteisiin. Arvot ja hyveet ovat etualalla armon ja rakkauden asemesta.

Hän ei ole katunut sitä, että lähti kymmenen vuotta sitten kirkon palveluksesta. Kirkko kantaa samoja ongelmia ja ristiriitoja kuin inhimilliset instituutiot ylipäänsä.

”Uskon, toivon ja rakkauden sijaan näen kirkossa enemmän pyrkimystä oman aseman ja olemassaolon turvaamiseen.”

Puhe arvoista on pelkkää sanahelinää, Kylliäisestä on tuntunut pitkään. Mitkä tahansa hyvät asiat maailmanrauhasta joulupukkiin kelpaavat erilaisille arvolistoille.

”Yritykset haluavat julkistaa arvonsa, mutta kellään ei tunnu olevan harmainta aavistusta siitä, mitä arvot ovat. Eivätkä julkistetut arvot välttämättä näy yritysten toiminnassa.”

Mikä on arvojen merkitys yhteiskunnassa? Miten arvoista voitaisiin puhua tolkullisesti?

Miettiessään näitä kysymyksiä Kylliäinen tarttui filosofi Erik Ahlmanin vuonna 1920 ilmestyneeseen teokseen Arvojen ja välineiden maailma.

Sen luettuaan hän tajusi, että arvopuheen höttöisyys johtuu käsitesekaannuksesta: ihmiset eivät hahmota, mitä eroa on arvoilla ja välineillä.

Eron tekeminen on tärkeää, koska arvot ovat päämääriä mutta välineet vain keinoja arvojen toteuttamiseen.

”Arvojen toteuttaminen on yhteiskunnan ainoa varsinainen tehtävä. Jos arvoja ei ole, koko yhteiskunta menettää merkityksensä.”

Uusimmassa kirjassaan Hyvänteossa (Art House, 2025) Kylliäinen tarkastelee suomalaisten pörssiyhtiöiden julkistamia arvoja.

Vain kuusi prosenttia listatuista asioista on todellisia arvoja, kuten luottamus, terveys ja turvallisuus. Valtaisa enemmistö on välineitä, jotka liittyvät kilpailukykyyn ja menestykseen.

Toisin sanoen yritysten arvoprosessit osuvat maaliin harvemmin kuin joka kuudennellatoista kerralla. Kylliäinen pitää tulosta katastrofaalisena.

Yritykset eivät ole sumun keskellä yksin. Kylliäinen väittää, että kukaan koko valtakunnassa ei tunnu tietävän, mitkä suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat.

Hän ehdottaa työryhmää, joka saisi tehtäväkseen niiden selvittämisen ja listaamiseen. Työryhmä koostuisi arvokysymysiin perehtyneistä filosofeista, yhteiskuntatieteilijöistä ja oikeusoppineista.

”Yhteiskunnan arvot eivät ole mielipidekysymys eikä niistä äänestetä, vaan ne ovat olemassa ja lainsäädäntömme lepää niiden varassa.”

Lainsäädännössä ilmaistujen arvojen toteutumisesta, vahvistamisesta ja puolustamisesta vastaavat yhteiskunnan instituu­tiot.

Oikeuslaitos huolehtii oikeudesta, tiedeyhteisö ja vapaa media totuudesta, koululaitos sivistyksestä, sosiaali- ja terveyssektori hyvinvoinnista ja terveydestä ja puolustusvoimat itsenäisyydestä ja rauhasta.

Suomi kuuluu maailman vakaimpiin demokratioihin ja parhaiten toimiviin yhteiskuntiin. Miksi arvomme pitäisi vielä erikseen listata, kun ne näyttävät toteutuvan varsin hyvin elävässä elämässä?

Kylliäinen uskoo, että arvojen listaaminen kirkastaisi sen, mitä kansakuntana tavoittelemme.

”Se antaisi meille mahdollisuuden vaalien alla katsoa tarkasti, miten hallitus on onnistunut toteuttamaan, vahvistamaan ja puolustamaan yhteiskuntamme arvoja.”

Arvojen hämärtyminen on johtanut siihen, että raha ja valta – puhtaat välineet – ovat ottaneet määräävän aseman.

Kylliäisen mielestä käytännön esimerkki tästä on Petteri Orpon hallitus, joka tekee politiikkaa täysin talouden ehdoilla.

”Jos ajetaan asioita talous edellä, ei käy hyvin, mutta jos ajetaan asioita arvot edellä, talouskin voi paremmin. Pitää olla melkoisen tyhmä, jos ei ymmärrä, että arvojen edistäminen hyödyttää myös taloutta.”

Jos Kylliäinen kuuluisi suomalaisen yhteiskunnan arvoja listaavaan työryhmään, mitä arvoja hän nostaisi kärkeen?

”Suurin huomio pitäisi kiinnittää niihin arvoihin, jotka kulloinkin ovat heikoimmilla. Juuri nyt nostaisin kärkeen oikeuden, totuuden, ihmisarvon, luottamuksen ja sivistyksen.”

Siinä missä arvoista puhuminen on sekavaa, hyveistä puhuminen on olematonta. Hyvää elämää käsittelevistä lehtijutuista löytää todennäköisemmin väitteen ”kyllä ihmisellä saa olla paheita” kuin väitteen ”kyllä ihmisellä pitää olla hyveitä”.

Eurooppalaisessa ajattelussa hyveillä on ollut tärkeä asema antiikin filosofiasta lähtien, mutta julkisessa keskustelussa hyveet ovat loistaneet poissaolollaan neljän vuosikymmenen ajan.

Kylliäinen uskoo, että taustalla vaikuttaa toisen maailmansodan jälkeinen kulttuurinen siirtymä, joka voimisti yksilöllisyyttä ja heikensi yhteisöllisyyttä.

”Hyveet ovat luonteeltaan yhteisöllisiä. Jos ihmiset keskittyvät vain omaan hyvinvointiinsa, he eivät välttämättä tiedä tarvitsevansa hyveitä, vaikka tosiasiassa vain omaan napaansa tuijottava ihminen ei voi koskaan voida hyvin.”

Kun hyveet poistuivat kuvasta, niiden tilalle tuli sääntöjä ja normistoja, jotka ovat hyviä välineitä pahojen asioiden torjumiseen, mutta huonoja välineitä hyvien asioi­den aikaansaamiseen.

Hyveet sen sijaan tähtäävät nimenomaan arvojen toteuttamiseen. Tämän vuoksi Kylliäinen haluaa edistää aristoteelisen hyve-etiikan paluuta.

Hän uskoo, että maailmamme muuttuisi paremmaksi, jos päiväkodit ottaisivat hyvekasvatuksen johtotähdekseen. Kymmenen vuoden kuluttua peruskouluissa olisi vähemmän kiusaamista ja parin vuosikymmenen kuluttua työpaikoilla vallitsisi miellyttävämpi ilmapiiri.

Kouluttajana Kylliäinen on ollut laatimassa hyvemalleja niin päiväkodeille kuin yrityksille. Molemmissa prosessi toimii niin, että yhteisön jäsenet valitsevat keskenään hyveet, joita haluavat arkisessa toiminnassaan ilmentää.

”Hyveiden ei tarvitse olla joka paikassa samoja. Jos ne eivät nouse yhteisöstä itsestään, ne ovat päälle liimattuja eivätkä toteudu tehokkaasti.”

Sen verran maassamme on yhtenäis­kulttuurin jäänteitä, että tietyt hyveet nauttivat suomalaisilla työpaikoilla erityistä suosiota.

Kylliäisen koulutuksistaan koostaman materiaalin perusteella suosituin hyve on luotettavuus ja viisi seuraavaksi suosituinta ystävällisyys, keskustelevuus, joustavuus, huumorintajuisuus ja vastuullisuus.

Filosofi Amélie Rorty, jota Kylliäinen mielellään lainaa, on sanonut, että hyveet metsästävät laumoissa niin kuin sudet. Tällä Rorty viittaa hyveiden välisiin keskinäissidoksiin.

Jotta luottamus arvona voisi toteutua, yhteisössä tarvitaan oikeudenmukaisuutta ja hyväntahtoisuutta, koska ilman niitä ihmiset kyräilevät toisiaan. Totuudellisuus ja keskustelevuus puolestaan varmistavat sen, että ihmisten ei tarvitse epäillä toistensa sanomisia.

Hyveisiin pätee sama kuin arvoihin. Ne voivat toteutua yhteisöissä paremmin tai huonommin, mutta eivät koskaan täysin moitteettomasti.

Kylliäinen muistuttaa Aristoteleen sanoista: oikeaa hyveellisyyttä ei ole olemassa, koska se edellyttäisi täydellisyyttä, eivätkä ihmiset kykene siihen.

”On vain hyvä, että olemme vajavaisia. Eipä minullekaan nyt kuusikymppisenä tule mieleen sellaista ajatusta, että olen ihmisenä valmis. Vielä tässä on aikaa tulla vanhemmaksi ja viisaammaksi.” 

Oikaisu 14.12.2025 kello 11.02. Korjattu sitaattia: ”Suurin huomio pitäisi kiinnittää niihin arvoihin, jotka kulloinkin ovat heikoimmilla.” Sana ”ihmisiin” korvattu ”arvoihin”.