Sitä luulee nähneensä jo pahimmat vammat ja kohtalot
Gazan kriisi on avustusjärjestöille erilainen kuin mikään aiempi sota tai konflikti. Suomalainen ensihoitaja Kirsi Pääkkö ja palestiinalainen lääkäri Mohammad Abu Mughaiseb kertovat työstään alueen sairaaloissa.
13
MIN
Lähtöaamuna tunnelma oli jännittynyt. Kirsi Pääkkö ja yhdeksän muuta olivat heränneet Jordanian Ammanista.
Linnuntietä matka Ammanista Rafahin kaupunkiin eteläisessä Gazassa on alle 200 kilometriä. Kesäkuun puolivälissä matkaan kului rajoilla odotteluineen liki 14 tuntia.
Seurue oli matkalla kahteen eri sairaalaan. He ajoivat Israelin läpi, kohti Kerem Shalomia. Se oli ainoa eteläisessä Gazassa avoinna oleva rajanylityspaikka.
Rajan toisella puolen auton ikkunasta avautui näkymä Gazaan.
Jo ajomatkalla kävi selväksi, että tuhon ja kärsimyksen määrää ei voi sanoin kuvailla. Tuhoutuneita rakennuksia ympäriinsä, epätoivoa ja kärsimystä paikallisten ihmisten silmissä.
Silti ihmisiä oli paljon liikkeellä, kun ajoimme kohti kenttäsairaalaa valtavan telttakylän läpi. Oli menossa paikalliset markkinat ja merellä todella kaunis auringonlasku.
Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kenttäsairaala Rafahissa sijaitsee meren rannalla. Sairaalassa ei ole rakennuksia, vain valkoisia telttoja vieri vieressä. Aluetta ympäröi aita.
Sairaalalta kulkee hiekkatie kolmikerroksiseen asuintaloon. Siihen rajautuu alue, jolla kenttäsairaalan kansainväliset avustustyöntekijät saavat kulkea.
Täällä ensihoitaja Kirsi Pääkkö vietti seuraavan kuukauden. Ehtiessään hän kirjoitti Suomen Kuvalehdelle sähköpostiviestejä.
