
Keinot hukassa
Suomeen tarvitaan lähivuosina valtavasti uusia vanhustenhoitajia. Heidän määränsä kasvaa kuitenkin hitaasti. Uuden hallituksen edessä on monimutkainen haaste.
Talvi on tuonut ikäihmisille huonoja uutisia. Helmikuussa sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kertoi, että Suomesta puuttuu noin 7 000 lähihoitajaa.
Arvio perustuu TE-toimistoissa avoinna olleisiin työpaikkoihin. Koska niihin ei ilmoiteta kaikkia tarjottavia tehtäviä, todellinen vaje voi olla vielä suurempi.
Valtaosa lähihoitajien työpaikoista sijoittuu vanhustenhoitoon.
Maaliskuussa THL kertoi, että ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoidossa työskentelevien määrä oli vuonna 2022 noussut yli kolmella prosentilla edellisvuodesta. Samaan aikaan vanhusten kotihoidon käynnit olivat kuitenkin vähentyneet viidellä prosentilla.