Valkoisen
ihon kirous
Afrikan itä- ja eteläosissa albinismi merkitsee elinikäistä hengenvaaraa. Ihonväriltään vaaleiksi jääneitä ihmisiä syrjitään ja murhataan taikarohtojen raaka-aineiksi.
MacDonald Masambuka, 22, lähti maaliskuussa 2018 iloisin mielin kosiomatkalle kotikylästään eteläisen Afrikan Mala- wissa. Tavallisesti visusti kotonaan pysyttelevälle nuorelle miehelle oli uskoteltu, että hänelle oli vihdoinkin löytynyt vaimo lähistöltä.
Kolme viikkoa myöhemmin Masambukan silvottu ruumis löytyi ilman käsiä ja jalkoja.
Kesäkuussa 2022 Blantyren piirituomioistuin vahvisti sen, minkä paikalliset olivat arvanneet alusta alkaen: Masambukan raajat olivat päätyneet paikallisten noitatohtorien valmistamiin taikarohtoihin, koska hänen ihonvärinsä oli erilainen kuin valtaosalla muista malawilaisista.
”Masambuka kiirehti suoraan tappavaan ansaan, joka oli viritetty hänelle albinisminsa takia”, tuomari Dorothy NyaKaunda Kamanga sanoi Saksan radion ulkomaanpalvelun Deutsche Wellen mukaan.