Se tapahtuu taas
Jugoslavian hajoaminen repi rikki Eurooppaa kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt uusi sota on nostanut vanhat kauhut pintaan. ”Seuraamme sydän kylmänä Ukrainaa. On lähes surrealistista, miten kaikki käy saman oppikirjan mukaan kuin Bosniassa”, rauhanaktivisti Azra Berbic sanoo.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Potočarin hautausmaa valkoisine kivipaasiriveineen näyttää kuin se olisi tyyni meri. Jokaisen kiven juurelle on haudattu yksi Srebrenican joukkomurhan uhri.
Hautausmaan muistoseinämiin on kaiverrettu 8 372 bosniakin nimet. Yli tuhat on vielä kateissa, ja heitä varten hautapaasien lomassa on tyhjää tilaa.
Uhrien ruumiinosia löytyy metsistä ja vanhoista joukkohaudoista joka vuosi, vaikka Srebrenican tapahtumista on kohta 27 vuotta. Ne haudataan aina samaan aikaan Potočariin kansanmurhan muistopäivänä 11. heinäkuuta.
Srebrenicassa asuva Azir Osmanovic, 40, sanoo tietävänsä, mitä ukrainalaisilla on edessään, kun aseet joskus vaimenevat. Hän sai vasta viime heinäkuussa paikan, jossa muistella etnisissä puhdistuksissa kadonnutta veljeään.
Osmanovićin isoveli Azmir oli 15-vuotias, kun hän yritti paeta isänsä ja tuhansien muiden bosniakkimiesten ja -poikien kanssa metsäpolkuja pitkin Tuzlan kaupungissa sijainneelle ”turvavyöhykkeelle”.
Serbijoukot olivat vallanneet Srebrenican heinäkuussa 1995, vaikka YK oli julistanut sen suoja-alueeksi aiemmin huhtikuussa. Kaupunkilaiset pakenivat läheiseen Potočarin kylään. Siellä serbit erottelivat miehet ja pojat naisista, lapsista ja vanhuksista. Hollantilaiset YK:n rauhanturvaajat katsoivat vieressä ymmärtämättä, mitä oli tulossa.
”Näin veljeni viimeistä kertaa Srebrenicassa huoltoaseman lähellä. Hän jakoi keksinsä serkkunsa kanssa ja vaati isääni jatkamaan matkaa”, Azir Osmanovic sanoo.