Älysota horjuttaa voimasuhteita
Tulevaisuudessa sotaa käyvät robottiarmeijat. Strategiat on laatinut tekoäly. Taisteludrooneja ohjataan aivokäyriä lukevilla päähineillä.
5
MIN
Itäukrainalaisen Lyptsin kylän nimi on hautautunut sotauutisten virtaan, mutta tulevaisuudessa siihen voi törmätä historiankirjoissa.
Joulukuussa 2024 Lyptsissä käytiin tiettävästi historian ensimmäinen taistelu, jossa vastakkain olivat koneista koostuva armeija ja ihmiset.
Ukrainan armeijan Deus Ex Machinana tunnetun yksikön maarobotit kävivät venäläisten puolustuslinjan kimppuun droonien tarjotessa ilmatukea. Koneiden isku sai venäläissotilaat perääntymään. Sen jälkeen ukrainalaiset jalkaväen sotilaat miehittivät robottien valtaamat asemat. Lyptsin ”robottioffensiivissa” sotakoneita ohjasivat vielä ihmiset.
Tulevaisuuden rintamilla tekoälyn ohjaamat koneet voivat vastata itsenäisesti sekä taistelemisesta että strategian luomisesta.
”Suurvaltojen sotilasjohdot valmistautuvat jo tulevaisuuteen, jossa sotakoneiden ja asejärjestelmien kyky toimia autonomisesti lisääntyy selvästi”, Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Matti Puranen sanoo.
Hänen tuore tietokirjansa Älysota (Teos) antaa tulevaisuuden sodasta tilannekuvan, joka muistuttaa tieteiselokuvia.
Käsitys tiedon ja teknologian merkityksestä sodassa koki vallankumouksen Persianlahdella vuonna 1991.
Vietnamin sota 1970-luvulla ja Afganistanin sota 1980-luvulla olivat pitkiä ja raskaita rintamaoperaatioita. Persianlahdella Yhdysvaltojen johtama koalitio romutti nopeasti Irakin vastarinnan ohjuksilla ja laserohjatuilla täsmäpommeilla. Niitä pysyttiin pudottamaan sisään jopa rakennusten ilmanvaihtoaukoista.
Maahyökkäysvaiheessa USA:n panssarivaunut suunnistivat aavikolla upouusien gps-paikantimien turvin. Satelliittien tuottamaa tiedustelutietoa sovellettiin reaaliaikaisesti ennennäkemättömällä tavalla.
”Sotaa pystyttiin seuraamaan ja ohjaamaan Yhdysvalloista käsin. Myös drooneja käytettiin tiedustelutiedon hankkimiseen Persianlahdella ensi kertaa suuressa mittakaavassa”, Puranen sanoo.
Persianlahden sota opetti, mikä merkitys ”informaatioherruudella” on rintamalla. Seuraavan sukupolven sodankäynnissä teknologiaa ei käytetä enää vain tiedonhakuun, vaan sille sälytetään myös päätösvaltaa.
Älysota-kirjassa Puranen visioi tulevaisuuden taisteluita: ”…hypersooniset ohjukset sinkoilevat, laserkanuunat laulavat ja drooniparvet syöksyvät toisiaan vastaan konenopeuksilla operoivien tekoälyjen jakelemien käskyjen tahdissa, mutta ihmiset eivät enää ymmärrä saati hallitse tapahtumia. Sota on muuttunut ihmisnäkökulmasta täydeksi sekasorroksi.”
Taistelujen nopeutuminen vaikeuttaa päätöksentekovastuun pitämistä ihmisillä.
”Esimerkiksi Yhdysvalloissa korostetaan, ettei koneille haluta antaa itsenäistä kykyä ohjata asejärjestelmiä tai päättää maalien valinnasta. Kysymys on siinä, tekeekö vastustaja saman, vai antaako se tekoälyn tehdä päätökset”, Puranen sanoo.
”Aiemmissakin sodissa eettisistä raja-aidoista on tiukassa paikassa luovuttu.”
Varsinkin strategisen tason päätöksenteon ulkoistaminen tekoälylle tuo etumatkaa vastustajaan, joka nojaa ihmisaivojen nopeuteen. Tekoälyn kyky pelata kiinalaisen Gon kaltaista lautapeliä on kiihdyttänyt keskustelua sen kyvystä tehdä itsenäisesti monimutkaista strategista päättelyä.
Kiinassa kehitellään jo aivokäyriä lukevia päähineitä, joiden avulla ihminen voisi ohjailla esimerkiksi drooneja ajatuksen nopeudella. Kiinalaistutkijat varautuvat myös ”psykoviruksiin”, joiden avulla sotakoneistoja hallitsevia ihmisaivoja voidaan häiritä tai jopa ottaa etähallintaan.
Kuinka nopeasti sodankäynti voisi muuttua videopelimäiseksi konearmeijoiden kohtaamiseksi?
Puranen erittelee ennusteita: Sotakoneiden ohjailu aivokäyrien avulla voi olla ”normaalia” jo 2030-luvulla. Miehittämättömiä aluksia pystytään jo hyödyntämään ilmassa ja vedessä. Lyptsin kokeilusta huolimatta maataistelussa robotit tuskin pystyvät vielä aikoihin syrjäyttämään ihmistä.
”Parhaatkin robotit ovat kömpelöitä suomalaisessa mäntymetsässä”, Puranen sanoo.
”Kiinalaisten arvioissa ensimmäiset ihmisuhrittomat sodat voisivat olla mahdollisia noin 20 vuoden päästä.”
Puranen pohtii kirjassaan, voiko ihmisuhrittomuus laskea sodankäynnin kynnystä. Entä halutaanko moraalisesti raskaita päätöksiä ulkoistaa tekoälylle?
Puranen puhuu ”automaatiovinoumasta”: ihminen on taipuvainen odottamaan koneelta epärealistisia asioita ja silti luottamaan sen tekemiin ratkaisuihin kritiikittä.
Esimerkkejä löytyy jo nykyhetkestä. Puranen kirjoittaa kirjassaan Israelin armeijan käyttämästä tekoälyjärjestelmästä Lavanderista, joka tarkkailee Gazan kaksimiljoonaista väestöä ja yrittää tunnistaa Hamasin taistelijoita terrorismiin yhdistettyjen käyttäytymismallien perusteella.
”[Israelilaisen] +972-lehden saamien tietojen mukaan Lavender on asettanut epäilyn alaiseksi yli 37 000 palestiinalaista, ja Israelin asevoimat on tukeutunut algoritmin esittelemiin suosituksiin lähes sokeasti”, Puranen kirjoittaa.
”Jos lehden tiedot pitävät paikkansa, ovat tekoälyalgoritmit olleet merkittävästi ’vastuussa’ Gazan alueen tuhoisista pommituksista ja niiden siviiliuhreista.”
”Tekoälyn sotilaskäytön puolustajat vetoavat siihen, että koneet voidaan myös ohjelmoida välttämään lapsi- ja siviiliuhreja”, Puranen sanoo.
Puolustuspolitiikassa halutaan välttää riskejä, joten armeijat määrittävät usein tarpeensa edellisten sotien kokemusten perusteella. Teknologiset mullistukset antavat mahdollisuuden horjuttaa voimatasapainoa.
Kylmän sodan jälkeen yksinäiseksi maailmanmahdiksi jäänyt Yhdysvallat luotti siihen, että muut suurvallat tyytyvät sen hegemoniaan, ja keskittyi sitouttamaan niitä itseensä. Kiina voimistui, tarttui aikaisessa vaiheessa älysodan mahdollisuuksiin ja kiri Yhdysvaltain sotilaallista etumatkaa.
”Yhdysvallat on havahtunut tilanteeseen ja kehittänyt älykkään sotimisen kykyään. Itä-Aasian alueella jenkit ovat kuitenkin liemessä Kiinan kanssa”, Puranen sanoo.
Vuonna 1995 amerikkalaissotilaat pystyivät ajamaan lentotukialuksillaan Taiwaninsalmen läpi. Nyt kiinalaiset pystyvät havaitsemaan alukset tuhansien kilometrien päästä ja lähettämään meritorjuntaohjuksensa, torpedonsa ja drooniarmeijansa niiden kimppuun.
Älysodan herruudesta kamppailevat Kiina ja Yhdysvallat.
”Tekoälykisassa venäläiset eivät pysy mukana.”
Puranen viittaa kirjassaan monesti kiinalaisen Sunzin Sodankäynnin taitoon. Yli 2 400 vuotta vanha strategiaopas korostaa vastustajan tuntemista ja tämän vahvuuksiin mukautumista. Oppi pätee myös tekoälyn ja taistelurobottien aikakaudella. Purasen mukaan älysodan logiikka vaikuttaa jo aseistautumisen logiikkaan.
Yhdysvallat on kylmästä sodasta asti halunnut osoittaa voimaansa isoilla sotakoneilla. Se rakensi sotilasvoimaansa lentotukialusten varaan. Älysodassa kömpelöiden alusten pelotevoimasta ei ole hyötyä.
”Miljardien arvoisista ja tuhansia sotilaita ja hävittäjiä kuljettavista aluksista on lihavia maaleja, joiden vieminen konfliktialueelle on iso riski.”