Jälleenrakentaja
Julia Shevchuk auttaa pohjoismaisia yrityksiä Ukrainan markkinoille. Suomalaiset voisivat hyötyä venäläisen byrokratian tuntemuksestaan, hän sanoo.
Marraskuun lopulla 2004 Kiovan Maidanin aukiolle virtasi väkeä. Yksi joukossa oli tuolloin 28-vuotias Julia Shevchuk. Joitakin viikkoja aikaisemmin hän oli synnyttänyt tyttären.
Joka päivä Shevchuk saapui miehensä kanssa Maidanille tunniksi tai kahdeksi kerrallaan. Niin pitkäksi aikaa pariskunta saattoi jättää vauvan isovanhempien hoiviin.
Ukrainassa oli käyty presidentinvaalit, joiden toisella kierroksella vastakkain olivat olleet Venäjän tukema Viktor Janukovytš ja länsimielinen Viktor Juštšenko.
Vaalien järjestelyissä paljastui epäselvyyksiä, ja Maidanin joukkoprotesteista kasvoi oranssi vallankumous. Lopulta maan korkein oikeus mitätöi vaalituloksen vilpin takia ja presidentinvaalien toinen kierros järjestettiin uudelleen.