Tunnetaan rehelliseksi ja luotettavaksi

järjestyksenvalvonta

Vartijaksi voi kouluttautua viikossa. Mitä kurssilla opetetaan, ja millaiset valmiudet se antaa työhön, jossa on oikeus voimankäyttöön?

Teksti
Aurora Rämö
Kuvat
Akseli Valmunen

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Monistenipun saa kääntää vasta merkistä. Kaksikymmentä vartijakokelasta on istutettu auditorioon muutaman penkin päähän toisistaan. Ilmanvaihto ei toimi kovin hyvin.

Monivalintakysymyksiä kolmekymmentä, esseekysymyksiä kuusi. Kouluttaja on sanonut, että essee on väärä sana. Muutaman sanan tai virkkeen vastaus riittää.

Edelliset kaksi tuntia on käytetty kertaukseen. Kurssi on kestänyt viikon, joka päivä viidestä iltakymmeneen ja viikonloppu päälle. Jos kokeesta saa 60 prosenttia oikein, voi hakea poliisilta väliaikaista vartijakorttia ja aloittaa työt.

Talo tarjoaa kynän ja kumin.

Kokeessa kysytään yleistä hätänumeroa.

”Sekin on saatu väärin”, kouluttaja sanoo, kun koeaika on kulunut umpeen.

Ensimmäisenä päivänä kouluttaja katoaa. Ponnistaa keveästi salin portaat ylös ja paukauttaa oven kiinni.

Hänellä on kaulatatuointi ja uskottavan nuoriso-ohjaajan olemus. Tarinoita saunailloista ja Malmin kauppakeskuksesta. Pöydällä on proteiinijuoman näköinen pullo.

Poika, jolla on Air Max -lenkkarit, nostaa kännykän pöydälle, on selannut sitä sylissä koko luentokimaran ajan. Sanoo vieressä istuvalle kaverilleen jotain, mistä erottaa vain sanan legit.

Seinällä on suuri Securitas-logo, toiselle puolelle on teetetty kuva turvaliiviin sonnustautuneesta teollisuusvartijasta.

Vanhemmat osallistujat ovat pakkautuneet takariviin. Heitä on kaksi. Naisia on viisi.

Kalvosulkeiset ovat kestäneet jo kolme tuntia, eikä olla edes puolivälissä. Vartijan tehtävät, vartiointivälineet, laki yksityisistä turvallisuuspalveluista, edellytykset vartijaksi hyväksymisestä, yli 60 diaa.

Kurssi on vartiointiyhtiö Securitaksen, ja ensimmäinen, joka järjestetään Helsingissä sen jälkeen, kun poliisi ilmoitti vuodenvaiheessa tutkivansa kilpailevan yrityksen Avarn Securityn työntekijöitä lukuisista pahoinpitelyistä pääkaupunkiseudun juna-asemilla.

Heidän epäillään kuljettaneen ihmisiä kameroiden ulkopuolelle. Solvanneen, uhkailleen, lyöneen ja potkineen. Hakanneen kahdesta suunnasta teleskooppipampulla, vieneen hissiin piestäväksi. Teot oli kuvattu kännykkäkameralla.

Uutiseen ei ole edes viitattu. Toistaiseksi ainoaksi esimerkiksi liiallisesta voimankäytöstä on nostettu järjestyksenvalvojien toiminta Rolling Stonesin keikalla Altamontissa vuonna 1969.

Toistakaan tapausta ei ole mainittu, vaikka se koskee Securitasta. Muutama päivä Avarn-epäilyiden julkitulon jälkeen Ison Omenan kauppakeskuksessa Espoossa neljä Securitaksen järjestyksenvalvojaa otti voimakeinoin kiinni 35-vuotiaan naisen. Nainen kuoli.

Securitaksen toimitusjohtaja kirjoitti firman intraan 9. tammikuuta:

”Tapahtumaketjussa ei ole tiedossa yksittäistä tekoa tai vahinkoa… poliisin tutkinta tuonee siihen selvyyden. Voimankäyttö on vahva oikeus… kentällä ratkaisut on tehty nopeasti.”

Kouluttaja ilmaantuu takaisin. Ei selitä häviämistään, sanoo vain, että vartijan on aina mentävä, kun puhelin soi.

”Ja sitten valtioneuvoston asetus 874/­2016…”

Käytävälle on kiinnitetty juliste: Everyday heroes. Every day.

Petri Lokka työskenteli vartiointiliike FPS:n kenttäjohtajana. Yritys valvoi VR:n asemia ja Helsingin kaupungin Stop töhryille -hankkeen toteutusta.

Kun Petri Lokka aloitti vartijan työt, lakia yksityisistä turvallisuuspalveluista ei ollut edes olemassa.

Silloinkin, vuonna 1988, vartijakurssi kesti viikon, mutta se ei ollut yhtä teoreettinen. Lokka oli juuri täyttänyt 18 vuotta ja halusi tienata rahaa. Isä oli vartija, ja Lokka päätti kokeilla. Hänet pestattiin Vartioässiin.

Aluksi hän teki piirivartiointia, kiersi autolla tarkistamassa kiinteistöjä. Valvoi sitten arvokuljetuksia, teki paikallisvartiointia. Oikeastaan kaikkea, mitä vartijakortilla voi tehdä. Jalkapalloharrastus jäi.

Vuonna 1993 Vartioässät sai toimeksiannon VR:ltä. Se oli päättänyt panostaa juna-asemien valvontaan, erityisesti töhrintäongelmaan. Seiniin piirtelyä kutsuttiin siihen aikaan ”valtavan yhteiskunnallisen tuhon aiheuttamiseksi”.

Yhdysvalloissa oli keksitty, että jokainen rikkinäinen ikkuna ja puhdistamaton graffiti lisäsi rikollisuutta, ja ajattelutapa levisi Pohjoismaihin. Oslossa ja Tukholmassa oli käynnissä samanlaisia operaatioita.

Lokka päätyi mukaan VR:n toimeksiantoon. Asemille pantiin toimiasuisia ja siviiliasuisia vartijoita.

Puoli vuotta meni opetellessa. Huomattiin, että paikkoja töhrittiin vain silloin, kun asemat olivat tyhjillään. Toimeksianto oli pyrkiä paljastamaan rikoksia, saamaan tussaajia kiinni, joten siviiliasuiseen tarkkailuun alettiin panostaa. Mentiin pusikoihin piiloon.

Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1997, kaksi Vartioässien työntekijää päätti perustaa oman yrityksen. Lokkaa pyydettiin mukaan. Yrityksen nimeksi tuli Finnish Protec­tion Service, FPS, ja Lokasta sen kenttäjohtaja. Tuolloin yksityisellä turvallisuusalalla työskenteli 69 henkeä 10 000 asukasta kohden.

Uusi yritys sai VR:n toimeksiannon. Se sai myös Helsingin kaupungilta erityistehtävän, Stop töhryille -hankkeen valvonnan.

Lokka esitteli Rikosraportissa vuonna 2001, miten pukee joka kerta kentälle lähtiessään luotiliivin.

Hanketta vetänyt virkamies Mikko Virkamäki sanoi myöhemmin, että FPS:n imago kovien otteiden suosijana oli iso ongelma. Oikeusministeriön alaisen Rikostorjuntaneuvoston pääsihteeri Hannu Takala vaati puolueetonta tutkintaa. Rikoksentekijöiden kiinniottamista ei tulisi myydä palveluna, sen tulisi kuulua poliisille.