Lukevan miehen yksinäisyys

Brittiläisen kirjailijan Ian Mc­Ewanin kotona lojui ylimääräisiä romaaneja. Hän päätti mennä puistoon ja jakaa ne tuntemattomille.

Naiset ilahtuivat yllättävästä kirjalahjasta, mutta miehet kieltäytyivät kohte­liaan päättäväisesti: ”Kuule hei, kamu, ei nyt kuitenkaan…”

Kun luin anekdootin The Guardianista, en epäillyt McEwanin pistävän omiaan. Hänen kertomansa vastasi paitsi omia havaintojani myös eri maissa tehtyjä tutkimuksia. Kertomakirjallisuus vetää puoleensa enemmän naisia kuin miehiä.

Jos saan kutsun kirjastovierailulle puhumaan tuotannostani, voin odottaa, että paikalle saapuu parikymmentä naista ja neljä miestä.

Naiset asettuvat eturiveille ja kuuntelevat juttujani valppaan kiinnostuneina. Heidän katseissaan tuikkii hyväntahtoisuus.

Miehet valitsevat paikkansa takaa. Kolme heistä nököttää omiin syvyyksiinsä vajonneina, neljäs tuijottaa sen näköisenä kuin etsisi minusta heikkoa kohtaa. Alustukseni jälkeen hän esittää sapekkaan huomion jostain sellaisesta, mitä kuvittelee minun sanoneen.

Tämän jälkeen naiset pitävät huolen siitä, että keskustelu polveilee henkevänä.

Olen syvästi kiitollinen koulutetuille keski-ikäisille naisille. Heidän varassaan lepää koko kulttuurimme. Jos he lakkaisivat lukemasta tai käymästä teatterissa, konserteissa ja näyttelyissä, päällemme lankeaisi pimeys,­ joka kätkisi sisäänsä vain somemölinää ja kassavirtalaskelmia.

Viime vuosina minussa on voimistunut sympatia myös niitä miehiä kohtaan, jotka vapaina hetkinään lukevat kertomakirjallisuutta, vaikka voisivat käyttää saman ajan Erikoisryhmä Hampurin katseluun tai internetissä pätemiseen.