Hiljainen mesenaatti

Geenitutkija Albert de la Chapelle halusi pysyä taiteen tukijana ja kerääjänä nimettömänä. Sitten hän päätti lahjoittaa Tammisaareen uuden nykytaiteen museon, joka olisi ”kuin taideteos”.

kulttuuri
Teksti
Silja Lanas Cavada

Sinä syksynä Albert de la Chapelle lensi kotoaan Ohiosta Helsinkiin.

Hän piteli tuhkauurnaa sylissään. Sen kanssa hän ylittäisi Atlantin.

Lokakuu taittuisi pian talveksi ja lumettomaksi joulukuuksi. Elettiin loppusyksyä 2020. Uurnan sisällä oli Clara-vaimon tuhkat. Tai osa niistä. Puolet oli hauduttu Illinoisiin, Yhdysvaltoihin, vaimon synnyinseudulle.

Clara Bloomfield, tunnettu leukemiatutkija, oli kuollut reilu puoli vuotta aiemmin, 77-vuotiaana. Keskellä pahaa koronapandemiaa. Hän oli liukastunut heidän ison omakotitalonsa portaissa Ohiossa. Loukannut päänsä, menettänyt tajuntansa. Sairaalassa hän ei enää herännyt.

Pariskunta oli ollut naimisissa lähes 40 vuotta. Asunut osin eri mantereilla mutta muuttanut lopulta yhteen 1990-luvun lopulla, kun 65-vuotias Albert oli eläköitynyt lääketieteellisen genetiikan professorin virasta Helsingin yliopistossa. Lapsia heillä ei ollut.

Uurnanlaskutilaisuus järjestettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalla lokakuussa. Claran tuhkat laskettiin pariskunnan yhteiseen hautaan, kahden suuren lehmuksen suojaan.

Albert oli pitänyt lupauksensa, täyttänyt vaimonsa viimeisen toiveen.

Mutta oli Albert de la Chapellella toinenkin syy tulla Suomeen.

Tie Lindön kartanoon kiemurtelee lehmuskujan läpi. Edessä on kartano­maisema ja Gretarbynlahti.

Robottiruohonleikkurit halkovat kartanon laajoja nurmikenttiä ristiin rastiin.

On jalopuita, lampia, uimahuoneita.

De la Chapelle syntyi vuonna 1933. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa Lindön kartanossa Länsi-Uudellamaalla.

Tenholan kirkolle on kuusi kilometriä, nykyisin Raaseporiin kuuluvaan Tammisaareen reilu kaksikymmentä kilometriä.

Tila oli ollut suvun hallussa vuodesta 1816. Aluksi oltiin aatelisia, sitten vapaaherroja.

Suvun kantaisä, valtiopäivämies ja senaattori Albrecht Fredrik Richard de la Chapelle, oli saanut Helsinkiin oman nimikko­kadunkin. Rikhardinkadun.

Albert peri nimensä isoisältään.

Oli kulunut vain kaksi kuukautta siitä, kun lastenlääkäri ja lääketieteen tohtori Albert de la Chapelle (1871–1932) oli menehtynyt.

Albert nuorempi peri isoisältään paljon muutakin: ammattinsa ja rakkautensa kartanokulttuuriin.

Jo hyvin varhain perheen sisällä alettiin puhua itsestään selvänä asiana, että myös Albertista tulisi lääkäri.

Isoisä rakasti omenapuuviljelmiään mutta keräsi myös intohimoisesti antiikkiesineitä.

Albert ihaili jo lapsena kodin pientä barokkihopeista öylättitarjotinta, joka oli kulkenut suvussa sukupolvelta toiselle. Hänelläkin oli selvästi silmää kauneudelle.

Agronomi-isä René de la Chapelle hoiti tilaa. Kun hän myöhemmin kuoli, hopeatarjotin siirtyi nuorimman pojan haltuun.