Vaikka kaikki se tieto on

Olen kirjoittanut ilmastonmuutoksesta 15 vuotta. Ilmastolle on ollut helppo omistautua, se on kiinnostavaa ja tärkeätä. Olen ajatellut, että ilmastojournalismi lisää ymmärrystä ja luo valoisampaa tulevaisuutta. On se niin tehnytkin. Tutkimustiedolla voi taistella valetiedon levittäjiä ja denialisteja vastaan.

Koko ajan yhä selvemmäksi käy kuitenkin outo ristiriita: tiedämme kyllä mitä tapahtuu, mutta toimimme kuin emme olisi varmoja. Maapallon jatkuva kuumentaminen ei johdu tiedon puutteesta.

Melkein vuosikymmen sitten moni solmu tuntui avautuvan. Pariisin ilmastokokouksessa sovittiin, että iso osa maailman maista panisi kasvihuonepäästönsä laskuun mahdollisimman pian. Sopimus ei ollut velvoittava, mutta toivoa se herätti. Päätettiin tavoitella enintään puolentoista asteen lämpenemistä esiteollisista keskiarvoista. Viime vuonna tuo raja ylitettiin ensi kertaa.

Rajoja ylitetään koko ajan. Jokainen kuu­kausi kesäkuusta 2023 lähtien on ollut mit­taushistorian kolmen lämpimimmän joukossa. Vuoden 2023 päästöt olivat suuremmat kuin koskaan aiemmin, ja vuoden 2024 lukuja odotellaan. Suomen päästöt ovat laskeneet, mutta samalla metsien hiilinielut ovat huvenneet. Päästövähennyksistä huolimatta Suomikaan ei ole sillä uralla, josta Pariisissa sovittiin.

Mikä meitä oikein jarruttaa?

Ilmastodenialismi on ollut tietoinen ja erittäin menestyksekäs hanke 1990-luvun alusta lähtien. Massiivisesti rahoitettu epäily, disinformaatio ja lobbaaminen ovat viivyttäneet päästövähennyksiä ja fossiilisista polttoaineista irtautumista. Ilman fossiilibisneksen masinoimaa vastaliikettä maailma olisi nyt toisin.

Suoranainen denialismi on kuitenkin vähentynyt.

Ilmastotieteilijä Michael Mann puhuu ”pehmeästä denialismista”, jotkut toiset tutkijat käyttävät termiä ilmastoestäminen (climate obstruction). Ilmastoestämistä voi olla sellainen julkinen ilmastopuhe, jonka seurauksena päästövähennyksiä tai muita ilmastotoimia suitsitaan, kyseenalaistetaan tai viivytetään. Lämpenemistä ja tiedettä ei kielletä, mutta lopputulos on sama.

Ajanpeluu kietoutuu usein poliittiseen­ realismiin, joka hyväksyy vallitsevat tosi­asiat­ ja toimii niiden mukaan. Ilmastotoimet tapaavat väistää tärkeämmäksi koettujen asioiden alta. Suomen ilmastopolitiikkaakin kutsutaan usein ”kunnianhimoiseksi”, mikä kuulostaa siltä, että vähemmänkin voitaisiin tehdä.

Tämä realismi tuli taas näkyviin, kun Luon­nonvarakeskus Luke julkaisi tammikuussa 2025 laskelmat, joiden mukaan Suomen metsät ovat kääntyneet hiilinieluista hiilen lähteiksi.