Ekonomistin ongelma
Taloustieteilijä Sixten Korkman on innokas kulttuurin ystävä, mutta hänkään ei osaa perustella taiteen tärkeyttä rahallisesti.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Kun Sixten Korkman oli lapsi, hänen äitipuolellaan oli tapana kuunnella kotona Sibeliuksen sinfonioita erinomaisen kovaa.
”Mä ihmettelin sitä meininkiä”, Korkman sanoo.
Elettiin 1950-lukua Vaasassa. Äitipuolen isä oli kauppaneuvos Fritjof Tikanoja, mesenaatti, joka oli perustanut kaupunkiin Tikanojan taidekodin. Sinne oli koottu erityisesti ekspressionistimaalari Eemu Myntin töitä, ja juuri Myntistä Korkmanin äitipuolikin lähinnä välitti, ei niinkään muusta taiteesta.
Suomalaisen sotien välissä kasvaneen porvarin piti olla sivistynyt. Kodin kautta Sibeliuksen musiikki ”syöpyi” riittävän monen viikon ja viikonlopun jälkeen myös Korkmaniin kiinni.
”Mä rupesin ikään kuin erottamaan siitä yhtä sun toista”, hän sanoo.
Portti musiikkiin, Korkmanista ehkä vaikeimpaan taidemuotoon, alkoi aueta. Muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan hän pääsi konsertteihin. Tuolloin kaupunginorkesteri soitti yliopiston juhlasalissa ja opiskelijaliput olivat puoli-ilmaisia.
Nyt, 75-vuotiaana, Korkman käy näyttelyissä, teatterissa ja nautiskelee päivittäin Helsingin keskustassa käyskennellessään ”yhteisen olohuoneen” arkkitehtuurista.
Konsertit ovat jääneet vähemmälle. Joitakin vuosia sitten Korkman jonotti Radion sinfoniaorkesterin kausikorttia, mutta kun hän pääsi tiskille, hänen haluamansa paikat olivat jo menneet.
Kausikortteihin saa etuosto-oikeuden, jos on omistanut kortin edelliselläkin esityskaudella. Halutuimpiin esityssarjoihin niitä riittää vain valituille, ja vaihtuvuus on hidasta.
”Silloin tullaan juuri tähän, että millä tavalla allokoida eli kohdentaa näitä kulttuuripalveluja ja miten hinnoitella niitä. Se on ihan oma ongelmansa”, Korkman sanoo.
Miettiessään hän nostaa kädet ohimoilleen.
