Vasemmistokeskustalainen… keskusta- vasemmistol… oikeistodemari… Ei, vaan punavihreä!
Millainen arvojohtaja olisit presidenttinä, Jutta Urpilainen?
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman asetteli sanansa tarkkaan. Sdp:n ryhmän kesäkokouksessa Vantaalla kaikki tiesivät, miksi Jutta Urpilainen oli pyydetty puhujaksi, vaikka hän ei ollut muuten käynyt kokouksissa vuosiin. Siitä huolimatta läsnäolijoille piti antaa kuva, että kiireinen EU-komissaari olisi tullut morjestamaan tuttuja muuten vain, kun oli kerran sattumoisin maisemissa.
”Ja nyt sitten (rykäisee), meillä on todella… todella mieluinen tuota vieras, ja tuota, mutta ei niin vieras meille”, Lindtman taiteili.
Urpilaisen puhe kesti toistakymmentä minuuttia, yhtä pitkään kuin puoluejohtaja Sanna Marinin poliittinen tilannekatsaus hetkeä aiemmin. Komissaari puhui työstä ja kilpailukyvystä, hyvinvointiyhteiskunnasta ja heikompien puolustamisesta, Natosta ja vihreästä siirtymästä.
”Oma näkemykseni on selvä: vain vahva, yhteistyökykyinen ja kansainvälinen Suomi menestyy”, hän sanoi. ”Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin johtajuutta, joka ei näistä arvoista tingi.”
Se kuulosti ihan presidenttiehdokkaan puheelta. Paljon enempää ehdokkaalta voi tuskin kuulostaa olematta virallinen ehdokas.
Kun Urpilainen lopetti, Marinin sanat kaikuivat vielä läsnäolijoiden korvissa.
”Sdp haluaa asettaa ehdokkaan, joka ymmärtää maailmaa ja sen kehityskulkuja.”
Marin vakuutti juhlallisesti kaikkien demarien tukevan Urpilaista, jos tämä vain suostuisi ehdolle.
Urpilainen kierteli ja kaarteli. Hän sanoi arvostavansa suuresti ”kansakuntaa kokoavaa tehtävää” ja lupasi harkita ehdokkaaksi lähtemistä vakavasti. Päätös – tai ainakaan sen ajankohta – ei kuitenkaan olisi kiinni yksin hänestä. Brysselissä pitäisi vielä selvittää, miten ehdokkuus olisi sovitettavissa yhteen komissaarin tehtävien kanssa.
Sen selvittäminen vei kolme kuukautta. Muut ehdokkaat ovat kiertäneet pitkin syksyä Suomea, tavanneet toisiaan paneeleissa ja kertoneet miljoonayleisölle elämänsä biiseistä. Urpilainen ja Sdp jäivät urheilukielellä telineisiin.
Viivyttelystä on syntynyt myös kuva, että demareille ei loppujen lopuksi ole niin tärkeää menestyä presidentinvaaleissa kuin säilyttää oma komissaari EU-vaaleihin asti.
Syksyn mittaan jopa Li Andersson (vas) nykäisi gallupeissa selvän kaulan Urpilaiseen. Vain kerran aiemmin vasemmistoliiton tai sen edeltäjän Skdl:n ehdokas ollut presidentinvaaleissa demaria suositumpi, vuonna 1962 Skdl:n Paavo Autio. Urpilaisen pantattua ilmoitustaan tappio vasemmistoliitolle alkoi näyttää mahdolliselta.
Urpilaisen tähänastiset näytöt vaaleista eivät ole kummoiset.
Kun hän oli Sdp:n puheenjohtaja, Suomessa pidettiin kahdet kuntavaalit ja yhdet eduskunta-, EU- ja presidentinvaalit. Sdp hävisi ne kaikki.
