Koira, joka ei ole lapsi

Runoilija Henriikka Tavi sai elämäänsä viisi vuotta sitten koiran. Nyt Tavi kirjoitti seka­rotuisesta 13-vuotiaasta Remusta kokoelman, jossa myös Remu pääsee ääneen – ainakin välillisesti.

”Remu oli puolisoni Jaakon ja hänen entisen kumppaninsa koira. Ensikohtaaminen oli jännittävä ja jouduin huomaamaan, että minun oli hänen kanssaan kasvettava ihmisenä”, Tavi kertoo.

”Remu on erityistapaus: hän ei ole helppo. Ensimmäisen kerran Remu vaihtoi kotia ollessaan viisivuotias. Erityisesti hän on mustasukkainen – olen päässyt sisälle Remun laumaan, sillä hän on nykyisin mustasukkainen myös minusta.

Remu on ensimmäinen koirani. Runoteos on ehdottomasti siitä oire, sekä rakkaudesta että myös omasta oppimisen kokemuksestani vierauden edessä.

Lähtökohtanani oli erilaisuuden kunnioitus. Remu on kirjassa tasavertainen toinen. En halunnut laittaa koiraa puhumaan ihmiskieltä, mutta yritin etsiä muita tapoja antaa myös Remulle ääni.

Kirjoitin esimerkiksi loruja pelkästään sillä sanastolla, jonka Remu tuntee. Kokeilin myös luoda hänelle ’kirjakieltä’: tein Remun viesteille oman fontin, jossa on omat käsitemerkit esimerkiksi tassun antamiselle tai kielen lipomiselle.

Eläimistä käytetty kieli on muuttumassa. Yksi esimerkki on nykyisin paljon käytetty termi toislajisuus.

Pidän tärkeänä, että sanastoa tarkennetaan. Ihmisellä on valitettava lajityypillinen taipumus kuvitella, että muu luonto on täällä meitä varten. Tarvitaan todella iso ajat­telutavan muutos. Sanavalinnat ovat kuin tienviittoja – ne auttavat näkemään laajemmin.

Kirjan toinen teema on lapsettomuus. En ajattele, että koira olisi lapsen korvike – eikä Remu sitä paitsi ole lapsi, vaan vanhus.” 

Henriikka Tavi (s. 1978) on turkulaistunut runoilija, joka on palkittu muun muassa Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla vuonna 2007 sekä vuonna 2011 Kalevi Jäntin palkinnolla ja Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnolla.

---

Liian herkullista lihaa

Esikoiskirjailija Iida Turpeinen tiesi useita vuosia, että hän haluaa kirjoittaa luontokadosta.

Aihe tuntui valtavalta, mutta kun Turpeinen luki Luonnontie­teellisessä museossa stellerinmerilehmän luurangon esittelytekstin, hän tiesi, mistä Elolliset-kirja kertoisi. ”Oikein säpsähdin, että tässä se aihe on”, Turpeinen kertoo.

”Olin nähnyt luurangon aiemminkin, ­mutta vuonna 2016 perehdyin siihen tarkemmin.

Esittelyssä luki lakonisesti, että merilehmä kuoli sukupuuttoon vain 27 vuotta löytymisensä jälkeen ja että luuranko on yksi harvoista vastaavista maailmassa.