kirjaote


Voisiko Suomi tehdä brexitit?

Tommi Uschanovin kirjassa Onko brexit totuus Suomesta? oiotaan Britannian EU-eroon liittyviä väärinkäsityksiä ja etsitään ilmiöitä, jotka voisivat johtaa samaan Suomessa. SK julkaisee kirjasta otteen.

Teksti
Tommi Uschanov

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Voisiko brexitin kaltainen poliittisen järjestelmän perusteiden pettäminen tapahtua myös Suomessa, joko EU-jäsenyyden tai jonkin muun asian kohdalla? Missä määrin brexitissä lopulta on kyse Britannian järjestelmän ja poliittisen kulttuurin erityispiirteistä ja missä määrin taas asioista, jotka pätevät periaatteessa yhtä hyvin myös esimerkiksi Suomesta?

Tai jos ajatellaan informaatiovaikuttamista: mitä ovat ne suomalaiset ilmiöt, ajatussuuntaukset ja kehityskulut, joita lietsomalla Suomessa voisi aiheuttaa brexitmäistä kaaosta?

Suomessa on tietynlaiset omat vastineensa monille niistä asiois­ta, joiden olen tässä kirjassa esittänyt myötävaikuttaneen brexitiin johtaneeseen tapahtumakulkuun. Yksi hyvin tärkeä yhdistävä tekijä on esimerkiksi se, että myös Suomen politiikka on eläkeläisten panttivankina.

He ovat niin tärkeä ja aktiivinen äänestäjäryhmä, että kenelläkään poliitikolla ei ole varaa suututtaa heitä. Ja vaikka heidän miellyttämisekseen tehtyjä poliittisia avauksia – kuten Antti Rinteen ”vappusatasta” – voidaan moittia, itse eläkeläisiä ei moitita.

Velkaantumista päivitellään, mutta koskaan ei esitetä, että eläkeläisiltä pitäisi leikata jotakin, jotta he tulisivat tehneeksi oman osuutensa velkaantumisen pysäyttämiseksi. Jos Sauli Niinistölle ehdotettaisiin, että hänen tulisi jossakin julkisessa kannanotossaan vaatia tätä, jopa hän löytäisi sisäisen velkaa pelkäämättömän vasemmistopopulistinsa alta aikayksikön. Siinä missä Suomen julkisen talouden kestävyysvajetta on pitkään kauhisteltu ja Saksan talousmenestystä (viime aikoihin saakka) ihasteltu, juuri kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että jos Suomen eläkkeiden taso laskettaisiin Saksan tasolle, suuri osa kestävyysvajeesta häviäisi.

Lisäksi Suomessa on Britannian tavoin myös lehdistö, joka on vuosikymmenten ajan levittänyt vääristeltyjä höpöhöpöuutisia siitä, miten EU on milloinkin kieltämässä jotakin arkielämään kuuluvaa tai määräämässä tekemään jotakin järjetöntä. Vaikkapa Ilta-Sanomien mukaan EU on ollut vuorollaan kieltämäisillään, monien muiden asioiden ohella, esimerkiksi Ladat (1996), luumuhillon (1996), lintujen kevätmetsästyksen (1997), petoeläinten houkuttelemisen ruoalla (1998), lakritsipiiput (2002), tervan (2003), grillauksen (2003), ilmapallojen puhaltamisen alle 12-vuotiailta (2011) ja ruisleivän terveysvaikutuksista kertomisen (2013).

Eräs brexitille rinnasteinen ilmiö Suomessa on perussuomalaisten nousu pienpuolueesta merkittäväksi tekijäksi valtakunnan politiikassa. Perussuomalaiset suhtautuvat EU:hun nihkeästi ja vastustivat esimerkiksi aikoinaan ainoana puolueena Suomen EU-jäsenyyden kirjaamista Suomen perustuslakiin.

Kyseessä ei kuitenkaan ole EU-vastainen puolue lainkaan samassa mielessä kuin Britannian konservatiivinen puolue on EU-vastainen, koska puolue on valmis osallistumaan hallitukseen, jonka muut puolueet eivät ole EU-vastaisia, ja on ollut tällaisessa hallituksessa mukanakin.

Sen sijaan puolueen ”brexitmäisyys” liittyy ensisijaisesti siihen, että sen kannatus on peräisin samankaltaisesta suunnasta. Kuten brexitin kannatuksen, myös perussuomalaisten kannatuksen on usein ajateltu olevan peräisin kuihtuneilta ja taantuneilta alueilta. Ja kuten brexitin tapauksessa, totuus on tässäkin monisyisempi.

Äänestysaluetasolla tarkasteltuna pienituloisuuden vaikutus perussuomalaisten kannatukseen on monellakin eri mittarilla vähäisempää kuin on usein esitetty. Kuten Helsingin yliopiston aluesuunnittelun ja ‑politiikan professori Sami Moisio huomautti vuonna 2019, perussuomalaiset on sen sijaan hyvin suosittu puolue kasvukeskusten reunamilla, missä menee talou­dellisesti toistaiseksi vielä usein suhteellisen hyvinkin, mutta vallitsee tuntu, että ollaan kasvamassa erilleen näistä keskuksista, jotka kahmivat itselleen enenevässä määrin kaiken hyvinvoinnin.

Pelkoja herättää siis yhdyskuntarakenteen keskittymis- ja tiivistymiskehitys kaupunkialueiden sisällä; se, että kaupungit ikään kuin kaupungistuvat kaupungistumistaan. Tämä on rinnasteinen ilmiö sille, miten Englannissa koko kasvukeskusten ulkopuolinen maa äänesti johdonmukaisesti brexitin puolesta – niin että brexit-vastaisuuden ja brexit-myönteisyyden välinen raja oli heti kaupungin ja sen kehyskuntien välisellä kuntarajalla, sielläkin missä nämä kehyskunnat pärjäsivät vieressään sijaitsevan kaupungin imussa toistaiseksi varsin hyvin.

Joidenkin asioiden suhteen Suomessa on myös taipumusta ajatella ”brexit-henkisesti”, että me olemme niissä maailman parhaita, ja ylimielisesti tyrkyttää suomalaista osaamista ulkomailla, missä se tunnetaan jo valmiiksi aivan hyvin ja missä sillä ei ole mitenkään erityisen hyvä maine.