Tauon paikka
Haavoittuvuuden halveksiminen on planeetankin kannalta kohtalokasta, sanoo kirjallisuustieteen tohtori Susanna Suomela.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Kun Susanna Suomela parikymmentä vuotta sitten oli työpäivän jälkeen ruokakaupassa, hänet valtasi epätodellinen olo. Aika tuntui äkkiä hidastuvan, painovoima tihentyvän. Ympärillä velloi sumu, ja sydän löi työläästi kuin olisi vedellyt viimeisiään.
Suomela oli varma, että kyseessä oli sydänkohtaus tai burnout, olihan hänellä ollut sydänoireita ja pohjattoman tuntuista väsymystä jo pitkään. Sijaisuus yleisen kirjallisuustieteen amanuenssina oli vienyt viimeisetkin mehut.
Työterveyslääkäri kuitenkin passitti Suomelan verikokeisiin. Selvisi, että oireet johtuivat kilpirauhasen vajaatoiminnasta eli hypotyreoosista. Lääkkeeksi Suomela sai tyroksiinia eli kilpirauhashormonia.
Voimat lisääntyivät, mutta uupumus ei kaikonnut kokonaan. Myöhemmin Suomela matkasi sen kanssa Ouse-joen juoksulle kirjailija Virginia Woolfin kuolinmaisemiin ja Malvernin kylpyläkaupunkiin luonnontieteilijä Charles Darwinin vesihoitoihin.
Kirjallisesti, niin kuin kirjallisuustieteen tohtorille sopii.
Huhtikuussa ilmestyi Suomelan tarinallinen tietokirja Uupuneet – Rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille. Siinä hän kietoo oman uupumuksensa tarinan eri alojen vaikuttajien sairaushistorioihin. Kirja on omistettu kaikille ”uupuneille, hauraille, sairaille, masentuneille ja hampaat irvessä reipasta esittäville”.
Kun Suomela istuu Laajasalon uimarannalla toukokuisena maanantaina, hän kertoo virnistäen, että halusi sopia haastattelun iltapäiväksi, koska ei nouse mielellään aikaisin aamulla. Heräämisestä ulos pääsemiseenkin menee hänen tahdillaan tunteja.
”Oli ihanaa törmätä tutkimusmateriaalien kautta esimerkiksi Marcel Proustiin, joka söi aamupalaa yleensä kello neljän maissa eikä mieluusti sopinut menoja ennen viittä iltapäivällä.”
Suomela toimii yleisen kirjallisuustieteen tuntiopettajana Helsingin yliopistossa. Kun hän tulee kotiin, hän menee työhuoneeseensa, sulkee oven ja on tavoittamattomissa useamman tunnin.
”Rakastan opettamista, mutta ihmisten kanssa oleminen vie energiani ja minun on pakko saada palautua rauhassa.”
Uupumusta pidetään helposti laiskuutena ja heikkoutta hävetään, Suomela sanoo. Väsyneitä vaimoja ei enää toimiteta mielisairaalaan, kuten viktoriaanisen ajan kulttuuripiireissä. Silti asenteet ovat yhä stigmatisoivia ja häpeä saa monet salailemaan vaivojaan.
”Uupumus ja krooniset sairaudet eivät yleensä ole lohikäärmeitä, joiden lyömisen jälkeen palataan takaisin normaaliin elämään. Halusin näyttää, millaisia tapoja pärjätä ongelmiensa kanssa tai niistä huolimatta minä ja esittelemäni ihmiset olemme löytäneet.”
Kirjassa on mukana kolme Yhdysvaltain presidenttiä, jotka sinnittelivät maailman vaativimmassa virassa vaillinaisissa hengen tai ruumiin voimissa.
Abraham Lincoln sairasti masennusta ja nimitti itseään ”maailman onnettomimmaksi mieheksi”. Franklin D. Roosevelt taas halvaantui polion vuoksi jo ennen presidentin uraa.
