Piru periköön!
SK julkaisee otteen Jyrki Lehtolan esseekokoelmasta Ihan sama. Kirjan viimeisessä luvussa moralistiksi paljastuvalla Saatanalla on asiaa ihmiskunnalle.
Siellä te nyt hyöritte ennen katoamistanne. Kiirettä pitää. Liikutte yhä nopeammin, yhä enemmän, edestakaisin pitkin maapalloa, kaupunkeja, taivasta, avaruutta niin kuin kirjoittaisitte jatko-osaa muutenkin päättymättömään Sisyfos-paran tarinaan.
Liikkumisenne on muuttunut entistäkin pakkomielteisemmäksi. Toisaalta yritätte vieläkin selvitä pandemioista banaaleimman aiheuttamasta traumasta, kun kävi niin hassusti, että yhteisellä pienellä pallollanne liikkuvat teidän lisäksenne myös levittämänne taudit, jotka rajoittivat liikkumistanne, kun teille neurologinen kyvyttömyys pysyä paikoillaan on merkki edistyksestä, ei kasvava ongelma. Vapaa-ajallannekin te juoksette, uitte, kiipeilette ja palaatte aina sinne mistä lähditte.
Voisiko sinne tänne juosseessa hikisessä, huohottavassa luomakunnan kruunussa olla kenties liiankin yksinkertainen metafora kaikesta mitä ihminen on, ja jos on, saisitteko siitäkin itsellenne positiivisen elämänohjeen?
Jos olisitte joskus pysähtyneet, olisi voinut käväistä mielessä, että tuhonne alkoi liikkumisen tarpeesta. Kun menetitte uskonne kaikkeen muuhun paitsi itseenne, olisitte voineet uskoa edes biologiaan ja maantietoon.
Mutta ei, niitäkään ei enää ollut teille olemassa, niidenkin yläpuolella te olitte, eikä edes Saatana aio tuhria itseään siihen, että ”niin kuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä”, kun poika sai olla tyttö, tyttö poika ja isokokoinen raiskaajamies heiveröinen nainen, nyt on käärmeeltäkin löytynyt se sinne piilottamani klitoris, varmaan siksi, että se ei enää merkitse teille mitään.
Biologian perusopetusten teille olisi pitänyt olla: Idiootit liikkukoot vain voimiensa ja ymmärryksensä rajoissa. Maailma on se, jonne pystyy kävelemään tai uimaan. Vaikka aivot ovatkin tikan, ihminen ei ole lintu.
