Miksi Ståhlberg palasi politiikkaan?

Kaarlo Juho Ståhlberg jäi yhden kauden presidentiksi. Harva kuitenkaan tiennee, että hänellä on lyömätön Suomen ennätys mahdollisena presidenttiehdokkaana.

Ståhlberg oli esillä varteenotettavana nimenä lähes kaikissa presidentinvaaleissa ja -vaihdoksissa vuosina 1919–1950. Hän ei kuitenkaan kertaakaan pyrkinyt presidentin virkaan, ei edes niillä kahdella kerralla 1931 ja 1937, jolloin hän oli suostunut ehdokkaaksi.

Hyvissä ajoin ennen virkakautensa päättymistä 1925 Ståhlberg kieltäytyi lähes varmalta näyttäneestä jatkokaudesta. Hän perusteli päätöstään sillä, että saman henkilön jatkaminen presidentinvirassa ei olisi demokratian kannalta suotavaa.

Ståhlberg katsoi, että hän oli onnistunut edistämään kansakunnan eheytymistä ja saattamaan parlamentaarisen hallitustavan kohtuullisen vakaalle pohjalle.

Hänen kaudellaan oli solmittu Tarton rauha ja saatu Ahvenanmaan kysymys ratkaistuksi Kansainliitossa Suomen kannalta myönteisellä tavalla.

Ståhlberg katsoi täyttäneensä tehtävänsä ja voivansa keskittyä työhönsä lainvalmistelukunnassa. Sen ohella hän halusi paneutua hallinto-oikeudelliseen tutkimustyöhönsä.

Todellisuudessa Ståhlbergin kieltäytyminen perustui moniin kovin raadollisiin syihin. Presidentin puolison Ester Ståhlbergin vuonna 1985 ilmestynyt päiväkirja kertoo niistä kaunistelematta.

Ståhlberg oli saanut virkakautensa aikana lukuisia tappouhkauksia ja hänen niskaansa oli kaadettu jos jonkinlaista törkyä, minkä rinnalla nykyinen someraivo vaikuttaa lastenleikiltä.

Yksi ilkeimmistä oli tapaus, jossa presidentin yhdeksänvuotias tytär vastasi Presidentinlinnan yksityisnumeroon tulleeseen soittoon. Langan päässä oli vihainen naisääni, joka sanoi: ”Kuulepas pikkuneiti. Varokaa vain, että ette kohta kaikki pala sinne.”

Edistyspuolueen K. J. Ståhlberg oli valittu virkaansa vuonna 1919 vastoin tah­toaan.