hän

Kuinka lumen alle kadonneita etsitään, Antte Lauhamaa?

Suomessa on sattunut kolme kuolemaan johtanutta lumivyöryä. Niistä kahdessa lumeen hautautuneita on ollut löytämässä poliisi, joka itsekin harrastaa vapaalaskua.

Teksti
Anna Ruohonen
Kuvat
Otto Ponto

Hälytys tuli Muonion poliisiasemalle vuoden toisena päivänä sinisen hetken aikaan. Se oli kutsu etsintätehtävään Pallastunturille, noin 30 kilometrin päähän poliisiasemalta. Kaksi retkeilijää oli kadoksissa. Toinen heistä oli ehtinyt soittaa hätäpuhelun ennen katoamista.

Vanhempi konstaapeli Antte Lauhamaa katsoi säätiedotuksen. Muoniossa pakkasta oli parikymmentä astetta. Tuuli puhalsi kovaa, tunturissa olisi myrskylukemat.