Kreikan tie
Entisen kriisimaan taloudella menee nyt hyvin. Sen kansalaisilla ei niinkään.
15
MIN
SK Kreikassa
Siistiin tummansiniseen pukuun sonnustautunut vahtimestari näyttää aidosti hämmästyneeltä.
”Haluatte museoon? Hetkinen, täytyy soittaa.”
Ei tässä nyt pitäisi olla mitään erityisen ihmeellistä. Ateenahan on museoiden kaupunki. On Zeuksen temppeli, on Parthenonin temppeli, on kansallinen arkeologinen museo.
Kreikan keskuspankin rahamuseo ei taida kuulua turistien suosikkeihin.
Vahtimestari näpyttelee marmorisella tiskillä olevaa lankapuhelinta ja sanoo luuriin muutaman sanan. Pian paikalle saapuu toinen virkailija.
”Siis mistä te kuulitte tästä museosta?”
Kulkuportti aukeaa ja portaita pääsee laskeutumaan hämärästi valaistuun alakertaan. Syyskuisessa Ateenassa on jo aamukymmeneltä hiostavat 25 astetta lämmintä, mutta täällä on ilmastoidun viileää. Missään ei näy yhtään ihmistä.
Parhaaseen rahamuseotapaan täällä esitellään lähinnä vanhoja ja vähän uudempia maksuvälineitä. Tuolla seinällä peruseuroja, tuolla pitkässä vitriinissä hieman eksoottisempia rahoja.
Esimerkiksi sadan miljardin drakman seteli, joka oli käytössä vain muutaman päivän syksyllä 1944 saksalaisten miehityksen päättymisen jälkeen. Tai 45. kreikkalaisroomalaisen painin MM-kisoja juhlistava kolikko.
Kreikkaa taitamaton vierailija saa tilattua kuulokkeisiin englanninkielisen ääniopastuksen laitteesta, joka muistuttaa 2000-luvun alun matkapuhelinta.
Ennen euron käyttöönottoa viimeiseksi jäänyttä 500 drakman seteliä koristaa valtionhoitaja Ioánnis Kapodístrias. Kukapa olisi uskonut, että hänet tunnetaan myös perunan tuomisesta Kreikkaan.
Museon toisessa kerroksessa keskitytään lanttien ja setelien sijaan Kreikan rahatalouden lähihistoriaan sekä tavallisten ihmisten taloudenpidon perusteisiin.
Täälläkin on autiota, ei näy ensimmäistäkään rahasta ja taloudesta kiinnostunutta turistia.
Seinälle on ripustettu valkoinen muovitaulu. Pienen selityskyltin mukaan se on Kreikan keskuspankin kaupankäyntisalista, museoitu 29. joulukuuta 2000 eli viimeisenä kauppapäivänä ennen Kreikan siirtymistä euroon.
Taulun sarakkeisiin on kirjoitettu mustalla tussilla numerosarjoja, valuuttakursseja.
Yhdellä Suomen markalla näytti saaneen vajaa 25 vuotta sitten 57,310 drakmaa.
Korina
31, varhaiskasvatuksen opettaja
”Teen töitä julkisella sektorilla. Jos hyvin käy, meidät palkataan syyskuussa ja irtisanotaan kesäkuussa. Minusta tuli vähän aikaa sitten äiti, mutta sopimukseni takia en saa yhdeksän kuukauden vanhempainvapaata.”
Georgios
34, juristi
”Taloustilanteeni on parantunut viime vuosina, mutta se ei johdu mitenkään hallituksesta, vaan on täysin omaa ansiotani. Minusta valtio vain estää nuoria yrittämästä sen sijaan, että auttaisi heitä. Moni nuori ja lahjakas lähtee tai harkitsee lähtevänsä maasta paremman tulevaisuuden perässä.”
Neljännesvuosisadan takaiset valuuttakurssit ja painikilpailujen juhlarahat ovat toki kiinnostavia, mutta nyt etsitään vastauksia hieman tuoreempiin kysymyksiin. Nimittäin mikä on Kreikan tie – ja mitä Suomen pitäisi tehdä sille päästäkseen.
Suomessa poliitikot ja talousviisaat ovat jo ainakin vuosikymmenen käyttäneet Kreikkaa jonkinlaisena talousmörököllinä, jolla kansalaisia pelotellaan ruotuun.
Valtion menot kasvavat, velka kasvaa, talous ei kasva. Ollaan Kreikan tiellä.
