Apuna vaikeuksissa

Pekka-huijausviestiä levittäneelle Apuna ry:lle on vuoden 2017 jälkeen lahjoitettu lähes 1,4 miljoonaa euroa. Viranomaiset ovat havainneet useita puutteita järjestön taloudenpidossa.

rahankeräys
Teksti
Matti Rämö
9 MIN

Huijaus paljastui parissa päivässä.

Vähävaraisia perheitä avustava Apuna ry jakoi hel­mikuun lopussa tunteisiin vetoavaa Pekan tarinaa. Sen mukaan koulupojan isä oli tehnyt itsemurhan ja poika yrittänyt samaa, päätyen pyörätuoliin.

”Pekan” kokemaa kiusaamista kuvattiin groteskein kääntein: pojan uudet silmälasit oli rikottu ja hänen takilleen virtsattu.

Apunaa pyörittävät vapaaehtoiset jakoivat tarinaa järjestön suljetussa Facebook-ryhmässä. Siellä järjestö yhdistää apua tarvitsevia ja auttamishaluisia. Itse Apuna ei voi kerätä rahaa, koska sillä ei ole voimassa olevaa rahankeräyslupaa.