Erinomainen Lasse Lehtonen
Monelle muulle nimitys oli yllätys, mutta ei Lasse Lehtoselle. Hän on johtanut Kelaa sata päivää ja tietää, miten suomalaista yhteiskuntaa pitää kehittää.
Vielä toukokuussa Lasse Lehtoselta olisi voinut varata ajan. Hinnasto löytyy yhä Terveystalon verkkosivuilta. Kymmenen minuuttia Espoon Leppävaarassa, 153 euroa. Kela-korvauksen jälkeen 123 euroa.
Mutta enää Lehtosella ei ole yleislääkärin vastaanottoa. Hän sulki sen 37 vuoden jälkeen kesäkuussa.
Jos hänet haluaa tavata, on asioitava Kansaneläkelaitoksen kanssa. Siellä assistentti hallinnoi Lehtosen kalenteria ja tapaamisia.
Aika järjestyy Kelan pääkonttorissa. Se on suuri ja punatiilinen toimistorakennus 1950-luvulta. Aula on komea, lattia mustaa ja valkoista marmoria.
Vahtimestari tulee mukaan hissiin. Viidennessä kerroksessa ovat johtajien työhuoneet, kuudennessa kerroksessa Alvar Aallon rakennusten mukaan nimetyt neuvottelutilat.
Lehtonen onkin jo vastassa Finlandian ovella tummassa puvussa. Kuvioitu taskuliina, ei kravattia. Pöydälle on katettu pieniä voileipiä, kermakot ja kahvia.
Sanotaan, että Lasse Lehtonen oli yllätysvalinta. Toki hän oli mukana haussa, ja oli ollut kahden parhaan joukossa jo viimeksi, kun tehtävää täytettiin vuonna 2019.
Kukaan ei silti puhunut Lehtosesta. Kaikki puhuivat vain ministeri Arto Satosesta.