Kaikki on totta eikä mikään ole totta
Phillip Toledanon kuvissa New Yorkin kadulle laskeutuu ilmalaiva. Kaupunki on täynnä villieläimiä ja viidakkokasvillisuutta. On selvää, ettei tämä tapahtunut. Vai?
5
MIN
En ole koskaan käynyt Amerikan Yhdysvalloissa. Silti minulla on vakiintunut käsitys siitä, miltä siellä näyttää.
Iso osa dokumentaarisen valokuvan merkkiteoksista on tehty Yhdysvalloissa. Kerronnallinen dokumentaarinen valokuva löi läpi ja vakiintui projektissa, jonka nimi oli Farm Security Administration, FSA. 1930-luvun laman kurittamalle kansakunnalle piti rakentaa kasvot ja todellisuus. Tähän tehtävään palkattiin joukko eturivin valokuvaajia.
Tuolloin syntyivät monet valokuvahistorian ikonisimmat kuvat ja teokset, kuten Dorothea Langen Migrant Mother ja Walker Evansin Let Us All Praise Famous Men.
Vaikka dokumentaarinen valokuva on aina halunnut esiintyä totuudellisena ja kuvaajalähtöisenä, sitä on usein ohjannut tilaajan tehtävänanto. FSA-kuvaajien briiffit kirjoitti yksi mies, Roy Stryker, ja ohjeet olivat hyvin tarkat. Niistä voi suoraan lukea, millaista totuutta kansakunnasta haluttiin rakentaa. Stryker rei’itti käyttökelvottomiksi negatiivit, jotka eivät sopineet hänen näkemykseensä.
FSA-kuvista ja muista amerikkalaisista dokumentaarisista projekteista on tullut historiaa. Taiteen, viihteen ja muodin pohjamateriaalia. Ne ovat liuenneet osaksi länsimaista kulttuuria ja taloutta niin, ettei kuvia voi enää irrottaa yksinään tarkasteltaviksi. Niihin on kietoutunut valtavasti tunteita ja muistoja, jotka eivät liity niiden alkuperäisiin aiheisiin.
Ikoniset kuvat myös rakentavat nykytodellisuutta koko ajan – uusia kuvia tehdään niiden vaikutuspiirissä ja niiden pohjalta. Ne ovat kuvan standardeja, ja se, näyttääkö jokin asia tai tapahtuma hyvältä, vaikuttaa siihen, miten tieto siitä leviää.
Tuo kaikki on ollut tiedossa vuosikymmeniä. Dokumentaarista valokuvaa on opittu katsomaan kriittisesti. Perinteinen kriittisyys pohjaa marxilaiseen ajatteluun, siihen, että on selvitettävä, kuka kuvista on hyötynyt ja mitä pääomia ja rakenteita siihen liittyy. ”Miksi tämä on näin?” kuten Bertolt Brecht kysyy runossaan Oppimisen ylistys.
Kriittisen miksi-kysymyksen rinnalle tai tilalle on kuitenkin tullut uusi, hyvin erilainen kysymys: mitä väliä? Se ei vaadi perusteita valokuvan totuudellisuudesta vaan kyseenalaistaa koko totuuden käsitteen.
”Elämme maailmassa, jossa sekä historia että faktat ovat henkilökohtaisia valintoja”, toteaa valokuvaaja Phillip Toledano.
”Tekoäly mahdollistaa sen, että jokaisesta valheesta voi esittää uskottavat kuvalliset todisteet. Kaikki on totta, eikä mikään ole totta.”
