Kuningas Bibi
Israelilaiset maksavat Benjamin Netanjahun käsityksistä kovan hinnan.
”Kahdenkymmenen vuoden ajan arabimailla oli hallussaan sekä Länsiranta että Gaza. Jos Lähi-idän konfliktin ydin on palestiinalaisten itsenäisyys, niin kuin ne väittävät, ne olisivat aivan helposti voineet perustaa sinne Palestiinan valtion.”
Vuonna 1978 Ben Nitai puolusti tiukasti Israelin kantaa torjua itsenäinen palestiinalaisvaltio. Nitai oli yhdysvaltalaisen konsulttiyrityksen Boston Consulting Groupin liiketalouskonsultti, ja bostonilainen kaapelitelevisioyhtiö haastatteli häntä. Lähi-idän rauhan este oli arabimaiden haluttomuus tunnustaa Israel, eivät sen miehittämät palestiinalaisalueet, hän todisteli.
Jos Nitai olisi jatkanut lupaavaa työuraansa Bostonissa, Israelin ja palestiinalaisalueiden myöhempi historia olisi ehkä kirjoitettu toisin. Hän palasi kuitenkin muutamaa kuukautta myöhemmin kotimaahansa Israeliin – ja alkoi taas käyttää hepreankielistä nimeään Benjamin Netanjahu.