Virittäjä

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Harva meistä osaa nimetä elämänsä tärkeimmän päivän. Miikka Peltomaa osaa.

Se ajoittuu huhtikuulle 1970, jolloin hän oli yhdeksän ja pelaamassa jalkapalloa Aleksanterin kansakoulun pihalla Tampereella. Peltomaa kiinnitti huomiota ikätovereihinsa, jotka kulkivat koulun ovista sisään vanhempiensa kanssa.

Peltomaa meni perässä ja kapusi hiekkaisissa verkkareissaan kolmannen kerroksen juhlasaliin, jossa oltiin perustamassa kuoroa. Peltomaa osallistui muiden mukana koelauluun ja sai tietämättään hyvät pisteet.

Pari viikkoa myöhemmin isä totesi kotona, että olet sitten poikakuorossa. Isä oli opettajana toisessa koulussa ja kuuli asiasta kollegaltaan, yhdeltä Pirkanpojat-kuoron perustajista. Pian Miikka Peltomaa lauloi sopraanoa Bachin Johannes-passiossa.

Peltomaa laulaa edelleen. Hänellä on ura myös uniapnealääkärinä, borrelioositutkijana, oppikirjantekijänä – sekä musiikkilääketieteen erityispätevyyden hankkineena korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärinä. Lisäksi Peltomaa johtaa Musiikkitalossa toimivaa muusikkopoliklinikkaa ja opettaa Sibelius-Akatemian opiskelijoille terveysaineita.

Se, miksi kuoro muodostui Peltomaan elämässä niin merkitykselliseksi, liittyy paitsi musiikkiin myös kuorossa saatuihin kavereihin. Monien perheissä oltiin kiinnostuneita koulunkäynnistä, ja muiden poikien mukana Peltomaakin päätyi lukioon. Hänestä tuli yksi sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita.

Kun Pirkanpoikien ensimmäinen kuoronjohtaja siirtyi töihin Savonlinnan oopperajuhlille, hän kehotti poikia hakemaan oopperajuhlakuoroon, joka etsi uusia laulajia. Peltomaa oli 17-vuotias tenori laulaessaan ensimmäistä kertaa Boris Godunovia, Taikahuilua ja Viimeisiä kiusauksia. Godunovin bassoroolissa loisti oopperajuhlien johtaja, vaikuttava Martti Talvela.

”Se oli ihana maailma!” Peltomaa henkäisee.

Siihen maailmaan hän palasi lähemmäs kymmenenä kesänä ja valmistui näiden vuosien aikana lääkäriksi. Pian Peltomaasta tuli oopperajuhlien työterveyslääkäri yhdessä kokeneemman kollegan Per-Henrik Groopin kanssa. Työtä tehtiin vapaaehtoispohjalta, ja vastaanottoa pidettiin alkuun siivoojien sosiaalitilassa.

Laulajat olivat usein huolissaan äänestään. Milloin oli käheyttä, milloin stressiä, milloin huolta alkavasta flunssasta. Kymmeniätuhansia toistoja tekevillä viulisteilla ja maksimaalista painetta pieneen kehonosaan eli suun ympärille kohdistavilla vaskisoittajilla oli monenlaisia kipuja, toiminnallisia rajoitteita ja rasitusvammoja. Jollain taas oireili kuulo.

Esiintymisjännitys oli melko yleistä, samoin työuupumus. Moni nukkui huonosti, mistä seurasi palautumisen ongelmia. Tässä suhteessa muusikot osoittautuivat hankaliksi potilaiksi: monet olivat väsyneinäkin niin innokkaita tekemään työtään, että heidät oli vaikea saada jäämään sairauslomalle.

”Soittaja ajattelee helposti, että on harjoitellut liian vähän, vaikka ongelmat johtuvat siitä, että on soittanut liikaa. Kyseessä on sama kuin ylikunto urheilijalla.”

Hän huomasi nopeasti alan sukulaisuuden urheilulääketieteen kanssa, jossa joka lajilla on omat ongelmansa. Urheilulääketiede tosin oli saanut jo 1980-luvulla arvostetun aseman ja rahoitusta kehitykseen.

Urheilun etumatkaa ei ole kurottu umpeen vie­läkään, vaikka vuonna 2000 perustettu Suomen Musiikkilääketieteen yhdistys on varmasti parhaansa tehnyt. Jäseninä on kolmisensataa lääkäriä, joista noin 30:llä on musiikkilääketieteen erityispätevyys. Lisäksi on fysioterapeutteja, psyko­terapeutteja sekä muusikoita ja musiikinopiskelijoita.

Suomi on pohjoismaisittain musiikkilääketieteen edelläkävijä, mutta paljon meitä pidemmällä ollaan muun muassa Yhdysvalloissa sekä Saksassa, jonka musiikkikorkeakouluilla on kymmenkunta musiikkilääketieteen professuuria.

Ajatus nykyisestä poliklinikasta sai alkunsa lokakuussa 2000 Mainzissa, eurooppalaisen musiikkilää­ketieteen kongressissa. Illallisilla Peltomaa sattui istumaan Amsterdamin Concertgebouw’n työterveyslääkärin viereen. Tämä hehkui intoa ryhdyttyään hoitamaan orkesterimuusikoita yhteisellä vastaanotolla psykiatrin ja ortopedin kanssa. Peltomaa päätti, että sama pitää saada Suomeen.