Ei mikään pyhimys

Mikko Kuoppalan pitää tarkistaa päivämäärä puhelimestaan. Tors­tai yhdeksäs heinäkuuta, aamupäivä.

Silloin hän ajoi taksilla Hakaniemeen, nousi toimistotalon kuudenteen kerrokseen ja tervehti levy-yhtiön edustajia. Ei ollut kännissä, vielä.

He siirtyivät kuunteluhuoneeseen juttelemaan. Promoottori ja maajohtaja kysyivät, miten Kuoppala voi.

Ihan hyvin.

Oli vaivaantunutta, vaikka he olivat tunteneet monta vuotta. Kuoppala oli tehnyt Universal Musicille kolme sooloalbumia ja levyttänyt bändiensä kanssa viisi muuta. Talvella 2019 hänelle oli ojennettu kuusi Emma-palkintoa. Uuden soololevyn äänitykset oli aloitettu.

Kuoppala on kuuluisa rap-artisti Pyhimys.

Kuunteluhuoneessa todettiin, ettei yhteistyö jatku. Maajohtaja puhui fuusiosta ja markkinatilanteesta, joka oli vaikea muutenkin. Varsinaista syytä ei käsitelty eikä Kuoppalan näkemystä kysytty. Ei hän tosin alkanut sitä itsekään purkaa. Tapahtunutta ei voinut kiistää, ja vaikka kaikki oli monimutkaisempaa kuin lehdistä oli luettu, yritys olisi kuulostanut selittelyltä.

Okei, Kuoppala totesi, ja lyhyt palaveri oli päättynyt. Sanottiin sivistyneet moikat, ja Kuoppala lähti.

Hän käveli Ympyrätalon Alkoon ja osti pullon tequilaa. Sitä hän aina osti.

Seuraavat päivät olivat sumuiset. Kuoppala sulkeutui kotiinsa, katsoi jalkapallon MM-kisoja ja valvoi. Wolttasi ruokaa ja kävi taksilla Alkossa.

Mielestään hän ei juonut erityisen paljon, mutta kyllä hän joi. Vuosien mittaan käsitys omasta päihtymystilasta oli hämärtynyt. Lapset olivat mökillä, joten Kuoppala oli yksin Helsingin Pihlajamäessä. Jossain vaiheessa hän kaatui ja satutti takaraivonsa, mutta ei muistanut siitä jälkeenpäin mitään. Muutamalle kaverille hän kuitenkin lähetti päästään kuvan. Nämä kyselivät vointia ja Kuoppala vastasi, että hyvin menee. Mutta tällaista sattui.

”Mä niinku pakenin sitä koko asiaa”, hän sanoo.

Edellisellä viikolla Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli julkaistu juttu, joka kertoi Kuoppalasta, ”salaisesta ystävästä”. Jutussa ei mainittu häntä nimeltä – ”koska kyse on osin yksityisyyden piiriin kuuluvista asioista, eikä muusikkoa epäillä rikoksesta” – mutta juorumedia Uuno paljasti sen heti: muusikko oli Mikko ”Pyhimys” Kuoppala.

Juttu oli karua luettavaa.

Kesällä 2013 Kuoppala oli saanut fanikirjeen 12-vuotiaalta tytöltä, joka kuunteli hänen musiikkiaan ja ihaili häntä ”eniten maailmassa”. Kuoppala oli vastannut tytölle kerran, sitten toisen kerran ja kolmannen. Oli kehittynyt pitkä suhde, jota ”he pitivät sielunkumppanuutena”, kuten Kuukausiliite oli kirjoittanut. ”Se ei päättynyt hyvin.”

Tyttö oli nyt 25-vuotias Saana Airtola. Hän kertoi suhteesta omalla nimellään.

Jutun jälkeen Kuoppalalta katosivat kaikki työt. Ohjelmatoimisto poisti hänet listoiltaan, kesän keikat peruttiin, soololevy jätettiin kesken. Teflon Brothers -yhtye, jota Kuoppala oli aikanaan ollut perustamassa, päätti jatkaa ilman häntä. Emme hyväksy tällaista toimintaa, eikä se edusta bändimme arvoja.

Pihlajamäessä Kuoppala vältteli somea, mutta näki silti, mitä hänen tileillään kirjoitettiin. Tuomiolle tuollainen iljetys. Hyi saatanan pedo. Kuole.

Jossain joku arvioi, että Kuoppalassa oli aina ollut outo viba. Olisi pitänyt arvata, että jotain on.

Kuoppala ei poistanut kommentteja, ei ”ruvennut sensuroimaan”. Ei toisaalta vastannutkaan, eikä reagoinut toimittajien yhteydenottoihin.

Viestit kuitenkin kulkivat. Kuoppala sai tietää, että uusia juttuja oli tekeillä.

Kuulin, että Hesari on tekemässä juttua susta ja minkälaista sun kanssa on työskennellä. Joillekin artisteille on tullut haastattelupyyntöjä. Tämä vaan tiedoksi, jos ei tullut vielä sua vastaan.

Tällaista juttua ei ilmestynyt, tai sitten Kuoppala ei vain nähnyt sitä. Hän mietti huurussa tulevia päiviä. Tuttu oli mökillään Joensuussa, hän lähtisi sinne.

Suunnitelma ei toteutunut. Lauantaina viiden kaverin porukka tuli Pihlajamäkeen ja ilmoitti, että Kuoppala lähtee nyt vähän lepäämään. He pakkasivat tavarat. Kuoppalalla oli housut nurinpäin päällä.

”Mä sanoin niille, että mä vihaan teitä, mutta te ootte hyviä ihmisiä.”

Tuosta lauantaista on kulunut pari kuukautta.

59 vuorokautta, Kuoppala sanoo. Hänellä on aniliininpunainen verkkariasu ja siistitty parta, kaulassa kultaiset vitjat. Pöydällä on puoliksi juotu kahvikuppi ja pullo vissyä.

On syyskuun alku.

Kuoppala on miettinyt ”ulostuloa”. Sitä, että yrittäisi kertoa, mitä vuosien aikana hänen mielestään tapahtui. Moni asia hävettää ja kaduttaa, mutta jos kokonaan vaikenee, hyväksyy ikään kuin kaikki syytökset. Ja ne ovat kirjavia.

”Mä en tarkkaan tiedä, mikä se paha teko on… Mitä mä oon tehnyt väärin, tai mikä siinä on väärin.”

”En sano, etten olis tehnyt virheitä. Mutta kun jotkut syyttää pedofiiliksi tai groomaajaksi… Eikö se vaatis, että mulla olis ollut jokin päämäärä siinä. Että olisin tavoitellut jotain.”

Näin hän sanoo.

Heidän yhteydenpitonsa kesti yli kymmenen vuotta. Pääosin se oli kirjeenvaihtoa, Facebook-viestejä ja sähköposteja. Saana Airtola toimitti niitä Kuukausiliitteeseen yli 240 sivua. Silti se oli vain pieni osa kokonaisuudesta.

Kuoppala sanoo, ettei juttu ollut valheellinen. Käytännössä kaikki siinä oli totta. Mutta näkökulma oli ”todella valikoitu”.

Totta kai hän ajattelee niin. Näkökulma oli Airtolan, ja heidän välinsä olivat jo vuosia olleet pahasti tulehtuneet.

Viime päivinä Kuoppala on kaivanut heidän kirjeenvaihtoaan. Lähettänyt Metalle pyyntöjä, että saisi ladattua vanhojakin Facebook-viestejä.

Hän sanoo, ettei tavoittele ”vastajuttua”. Ei halua mitätöidä tai vähätellä sitä, miten Airtola on asiat kokenut.

”Mutta jotenkin puurot ja vellit on menny sekaisin siinä, mistä tässä on ollut kyse.”

Hän lupaa lähettää kaikki viestit, mitä löytää.

Kuluu viikko, ja ensimmäinen tiedosto saapuu. Se kattaa kaksi vuotta heidän suhteestaan, ajanjakson elokuusta 2021 lokakuuhun 2023.

Jos viestiketjun printtaisi, paperia kertyisi 1 395 sivua.

Oliko jo ensimmäinen vastaus virhe? Tai toinen, silloin kesällä 2013?

Kuoppala ajattelee edelleen, että ei ollut.

Hänellä oli tapana vastata faneilleen. Kirjoittaa vähän sen mukaan, miten häntä oli lähestytty. Jos viestissä luki moi, hyvä toi biisi, hän vastasi moi, kiitos.

Saana oli kirjoittanut pitkän kirjeen, aanelosen molemmin puolin. Hän oli kertonut elämästään, hankalista kotioloista ja ulkopuolisuuden tunteesta. Siitä, että Kuoppalan musiikki oli auttanut häntä.

Kuoppala huomasi, että tyttö oli tutustunut tarkasti hänen tuotantoonsa. Kuunnellut sellaisia omakustannelevyjä, joita oli myyty vain joitakin satoja kappaleita. Tuohon aikaan Kuoppala ei vielä ollut tehnyt soololevyä isolle levy-yhtiölle. Hän oli lukenut yliopistossa matematiikkaa mutta jättänyt opinnot kesken. Mennyt naimisiin, saanut puolisolta lahjaksi Mensan älykkyystestin ja lähtenyt tilaisuuteen suoraan baarista. Läpäissyt kuitenkin.

Hän oli alkanut ajatella, että musiikki kantaa – vaikka omat biisit eivät koskaan kunnolla myisi. Teflon Brothers oli suosittu, ja hänellä oli tuotantopäällikön työ levy-yhtiössä. Rap-piirit tunsivat hänet. Hän auttoi nuoria artisteja. Kaikkea oli meneillään.

Kuoppala ei vastannut tytölle heti, jotenkin se jäi. Mutta muutaman viikon kuluttua tyttö kysyi kirjeestä Facebook-viestissä, ja siihen Kuoppala vastasi.

Kiitos kauheesti! Sun voi olla vaikee nähä kuinka paljon toi mulle merkitsee. Yks sunlainen kuuntelija vastaa tuhatta kirkuvaa fania, jotka ei kuuntele sanoja tarkkaan.

He vaihtoivat joitakin viestejä. Tyttö ei ylistänyt häntä maireasti, vaan kirjoitti asioista. Oli selvästi fiksu, mutta ei ylimielinen tai pikkuvanha. Hänkin halusi tulevaisuudessa kirjoittaa.

Aluksi keskusteluja oli kiva käydä.

Vuosia myöhemmin, kun tyttö oli jo parikymppinen ja he syyttelivät toisiaan katkerasti viestikanavalla, tämä kysyi, miksi Kuoppala oli ikinä ryhtynyt kirjeenvaihtoon.

Miten voi kokee mitään yhteyttä johonki tuntemattomaan lapseen, jos on aikuinen ite.

Kuoppala kirjoitti pitkän vastauksen, vaikka suhteen laadusta oli käyty repiviä keskusteluja lukemattomat kerrat.

Koska mä oon myös ollut lapsi, hän sanoi. Mä pystyin samaistumaan niihin ajatuksiin mitä sulla oli ja tunnistin niistä itteni. En ymmärrä miks se on niin outoa.

Seuraavassa viestissään hän jatkoi: Siis mun mielestä yhteys tarkottaa ymmärrystä. Kiinnostus tarkottaa mulle taas sellasta jotain sukupuolista, jota en koe, että tässä olis ollu.

Ja seuraavassa: Mä en koskaan vois antaa itteni ajatella alaikäistä seksuaalisesti, pelkkä ajatuskin tuntuu väärältä.

Tammikuussa 2014 Kuoppala matkusti Argentiinaan. Hänellä oli tapana tehdä tällaisia reissuja, lähteä yksin ulkomaille kirjoittamaan.

Noina Buenos Airesin päivinä, kun omaan työhön ei jaksanut tarttua, hän kirjoitti tytölle enemmän. Kertoi viesteissä myös itsestään ja fiiliksistään. Siinä vaiheessa yhteydenpidosta tuli vastavuoroista, kehittyi eräänlainen ystävyys.

”Silloin olen sanonut, että sulle on kivempi laittaa näitä viestejä kuin jollekin muulle”, Kuoppala sanoo.

”Ja se on varmaan ollut ankkuri erityisyyteen.”

Kuoppalalla ei ole varhaisinta kirjeenvaihtoa tallessa. Airtolalla kuitenkin on, sillä viestejä lainattiin Kuukausiliitteen jutussa. Niistä syntyy väkisinkin arveluttava vaikutelma:

Nyt vaan viime aikoina oon miettiny sitä kuinka outoa se on, että juttelen sulle niin paljon, Kuoppala esimerkiksi kirjoittaa. Lentokoneessakin ku halusin valittaa mun vierustovereista ja muutenki tyhmistä ihmisistä, niin halusin kertoa sen sulle, enkä kellekään muulle.

Ehkä meillä on joku sielunkumppanuus, joka ei kato aikaa tai paikkaa.

Näitä viestejä ei olisi pitänyt lähettää, Kuoppalaa sanoo nyt. Ne olivat ensimmäinen virhe, mutta sitä hän ei ymmärtänyt pitkään aikaan.

”Tajusin sen oikeastaan vasta, kun tämä tuli julki.”

Toki hän tiesi, että tyttö oli kolmetoista ja hän yli kolmekymmentä, mutta ei pitänyt sitä ongelmana. Tyttö kirjoitti kypsästi, ja he vaihtoivat ajatuksia. Ajattelin, että voitais olla ajattelijakollegoita, hän kirjoitti tytölle vuosia myöhemmin.

Kuoppalalla ei ollut tunteita tyttöä kohtaan, eikä hän osannut ajatella, että tytöllä olisi häntä kohtaan.

Kun tämä sitten kertoi, että oli hyvin ihastunut, Kuoppala ei ollut torjuva. Sen sijaan hän sanoi, että sellaista sattui. Tyttö oli alaikäinen, mutta kuka tiesi, mitä viiden vuoden kuluttua tapahtuisi. Jos tytön kuva Kuoppalasta olisi edelleen hyvä ja tunne olisi kehittynyt molemminpuoliseksi, mikään ei olisi mahdotonta.

Tytölle tämä oli lupaus.

Kuoppala lähettää lisää tiedostoja. Niissä on sähköposteja vuosilta 2014–2020, Facebook-viestejä kolmelta seuraavalta vuodelta ja jälleen sähköposteja vuosilta 2024–2025.

Viestejä on vaihdettu valtava määrä. Yhteensä niitä on yli 4 100 sivua.

Jossain viestissä Kuoppala mainitsi tytölle, että he olivat viestitelleet varmasti satoja tunteja.

Silloin kun oli valoisaa, he saattoivat keskustella musiikista, kirjoista tai kirjoittamisesta, maailmantilanteesta tai vaikka flow-tilan luonteesta. Erään kerran tyttö sanoi: Ei kukaan muu haluu puhuu mun kans altruismista tai filosofiasta tai ihmisyydestä tai matikasta.

He puhuivat siitä, että tytön kannattaisi mennä lukioon ja pyrkiä yliopistoon ja kirjoittaa kirja. Yhteen viestiin tyttö laittoi: Sä about rakensit mun koko itseluottamuksen mulle. Kuoppala oli osasyy siihen, että hän oli jaksanut rankimmat vaiheensa.

Mutta valoisia aikoja oli lopulta häviävän vähän. Useimmiten viesteissä riideltiin, syyteltiin, uhkailtiin ja junnattiin.

Miks sä et välitä, tyttö kirjoitti eräänä heinäkuisena perjantai-iltapäivänä vuonna 2020.

Mitä? En oo sanonu mitään sellasta.

Et nii.

Älä sit keksi sellasta.

No mikset sit vastaa tollaseen?

Mitä sä kysyit?

On vaikea sanoa, missä vaiheessa välit tarkalleen ottaen kiristyivät, mutta jo loppuvuonna 2014 Kuoppala puhui yhteydenpidon lopettamisesta. Hän oli tyly ja esti tytön Facebook-viestit. Moneen kuukauteen he eivät olleet tekemisissä. Mutta toukokuun myöhäisenä iltana tyttö lähetti sähköpostin: En pyydä sua vastaamaan, mut lue tää.

Ja kohta he olivat vajonneet vanhaan kierteeseen. Tyttö syyti viestejä – viisi peräkkäin, kymmenen – ja turhautui, jos Kuoppala ei vastannut. Okei ihan sama ei sit puhuta. Joskus hän lähetti 37 viestiä ja perui ne ennen kuin Kuoppala ehti lukea.

Miks sä nyt taas poistat viestejä?

Koska mua ärsyttää.

Välillä Kuoppala oli empaattinen ja ymmärtävä, välillä töykeä ja kireä. Hän vetosi kiireisiinsä, väsymykseensä ja omiin ongelmiinsa. Myös siihen, että keskustelu kiersi kehää.

Se todella kiersi.

He kävivät lakkaamatta läpi suhteensa luonnetta. Mitä tyttö merkitsi Kuoppalalle, oliko oikeasti tärkeä? Oliko joskus ollut tärkeä, mutta ei ollut enää?

Sä jätit mut yksin, tyttö kirjoitti helmikuussa 2021.

En usko että välität must enää.

Sä vihaat mua.

Heillä ei ollut romanttista suhdetta, mutta tyttö oli halunnut sitä. Ja hänestä Kuoppala oli lietsonut ihastusta. Antanut varhaisteinin ymmärtää, että jotain vielä joskus olisi. Ohjaillut hänen tunteitaan myöhemminkin. Kun tyttö oli 17-vuotias ja kertoi vanhemmasta miehestä, johon oli yhteyksissä, Kuoppala oli penseä. Mies oli hänen tuttavansa.

Tyttö kysyi, oliko Kuoppalalla jotain yhteydenpitoa vastaan.

Kyl se saa mut vähän mustasukkaseks. On se sillee tuttu kuitenki, Kuoppala vastasi.

Tytöstä Kuoppala käytti valta-asemaansa väärin ja manipuloi häntä. Se oli yksi syy siihen, miksi hän voi kaiken aikaa niin huonosti.

Toisinaan tyttö sanoi suoraan, mitä kaipasi.

Haluun huomioo.

Haluun koko ajan huomioo, pliis anna huomioo.

Kuoppala saattoi vastata lentosuukkohymiöllä tai kirjoittaa: Oon ihan loppu ja kaks keikkaa tänään.

Jos vastaus tuli, se usein riitti, mutta jos sitä ei tullut, tunnelma muuttui. Tyttö alkoi puhua itsemurhasta. Siitä, että kukaan ei välitä. Kuoppalallekin olisi ihan sama, vaikka hän kuolisi.

Ensimmäisillä kerroilla Kuoppala hätääntyi, vastaili rauhoittavasti ja tyynnytteli. Kysyi, voisiko soittaa apua. Otti yhden kerran yhteyttä tytön veljeen. Mutta kun tätä tapahtui jatkuvasti, hän päätteli, että tyttö uhkailee ja kiristää. Joskus tyttö sanoi: Haluun vaan uhata itsemurhalla et saan huomioo.

Mutta ongelmat olivat todellisia.

Kuoppala oppi, että tyttö kärsii epävakaasta persoonallisuudesta. Tämä kertoi diagnoosista itse ja puhui siitä myöhemmin lehtijutussakin. Tavallaan se selitti käytöstä, mutta koskaan ei voinut tietää, oliko tyttö tosissaan.

Kuoppala oli ahdistunut ja neuvoton. Hän sanoi, ettei hänellä ollut keinoja auttaa. Välillä hän yritti: Mieti tätä hetkeä. Kaikki on hyvin. Mutta yhtä hyvin hermostui: No nyt vittu oikeesti.

Uhkailusta tuli jatkuva riidanaihe. Yhteydenpidolle sovittiin ehtoja, mutta eivät ne pitäneet. Kuoppala menetti malttinsa.

Kunnioita vaikka sitä, että et puhu mulle itsemurhasta kuten oot luvannu, hän kirjoitti. Et laita mulle niin usein viestejä, kuten oot luvannu. Et toista jatkuvasti samoja jo käsiteltyjä asioita, kuten oot luvannu. Yleisestikin pitäisit sen minkä oot luvannu.

Hän uhriutui itsekin: Ei sua oo koskaan kiinnostanu miltä musta tuntuu.

Tyttö pyysi anteeksi, ja kohta Kuoppala lauhtui. Hän oli sanonut, että he voisivat kyllä puhua oikeista asioista. Tytölle ehto ei ollut aina selvä.

Mikä on oikee asia?

He näkivät ehkä viisi kertaa. Niin Kuoppala muistelee.

Kun tyttö oli aivan nuori, hän tuli keikkapaikalle tervehtimään. Sitten Kuoppala lupasi fanitapaamisen, ikään kuin erityisen hetken, kun he kuitenkin olivat kirjeenvaihdossa.

Tapaaminen oli hyvin outo. Kuoppala meni lääkärikeskukseen hakemaan rauhoittavia ja otti tytön odotushuoneeseen mukaan. Tunnelma oli kiusaantunut ja jäykkä. Kuoppala ei ollut parhaassa kunnossa.

Sen luontevampaa ei tosin ollut muillakaan kerroilla. He näkivät lyhyesti keikkojen yhteydessä tai kohtasivat, kun tekivät kauppoja. Sellaisista sovittiin alkuvuonna 2022, kun tyttö oli parikymppinen. Hänellä oli rahapula ja ylimääräisiä reseptilääkkeitä, mikä kävi ilmi eräässä keskustelussa.

Jos haluut eroon bentsoista, niin myy mulle, Kuoppala ehdotti.

Paljon maksaisit?

He neuvottelivat hinnan.

Puoli vuotta aiemmin he olivat sopineet toisenlaisesta järjestelystä. Tyttö oli murehtinut raha-asioitaan ja Kuoppala sanonut, että voisi lähettää tälle äänitiedostoja. Hän puhuisi nauhalle ajatu­ksiaan – mahdollista kirjaansa varten – ja tyttö litteroisi sen. Hän maksaisi työstä 50 euroa kerralta.

Joo, käy, tyttö oli vastannut ja lisännyt nauruemojin.

Heidän tapaamisiinsa ei liittynyt mitään fyysistä, mutta kirjeenvaihdossa sävy muuttui.

Tammikuussa 2019 tyttö puhui ”alastonmatskukeissistä”. Hän oli aiemmin lähettänyt Kuoppalalle kuvia ja kysyi, mitä mieltä tämä oli. Kuuluiko tällainen heidän suhteeseensa vai ei? Hän oli 18-vuotias.

Kuoppala vastasi, että oli yleisesti ottaen liberaali eikä pitänyt ”fantasiakirjeenvaihtoa” lähtökohtaisesti pahana, mutta tässä tapauksessa hän oli varovainen.

Haluaisitko sä että se kuuluis? Haluaisitko saavuttaa sillä jotain? hän kysyi.

Toivotko mun osallistuvan vastavuoroisesti siihen?

Tuolloin Kuoppala oli jo tunnettu artisti. Hänen menestynein levynsä Tapa poika oli ilmestynyt ja Emma-gaala tulossa. Se, jossa hän sitten putsaisi pöydän, niin kuin alalla sanottiin.

Hän oli huolissaan: kuvat voisivat vuotaa.

Fantasiakirjeenvaihtoon kuitenkin ryhdyttiin. Paljastavia kuvia lähetettiin puolin ja toisin. Sitä ei tapahtunut usein, mutta tapahtui kuitenkin.

Kuoppala sanoo, että teki tässäkin virheen. Vaikka Airtola oli jo aikuinen, hänen olisi pitänyt kieltäytyä. Pysyä tiukasti ”asetelman mukaisessa roolissa”.

Tosielämässä ei edelleenkään koskettu. Kun nähtiin, tuskin halattiin.

Et ois ees halannu jos en ois pyytäny, tyttö kirjoitti tammikuussa 2021. Hän puhui tapaninpäivästä, jolloin he olivat nähneet hotellissa. Se oli ollut poikkeuksellinen kerta.

He olivat keskustelleet tiivisti koko sen päivän, yli sata viestiä. Tyttö oli ahdistunut mutta keskustelu harvinaisen sävyisä.

Haluisin vaan puhuu sun kaa normaalisti mut ku se ei ikinä mee silleen, hän oli kirjoittanut.

Pian Kuoppala oli sanonut, että ehkä he voisivat viettää aikaa normaalisti, ”vaik hetken”. Perhe oli mummolassa eikä hänellä ollut iltaohjelmaa. Seuraavana päivänä hän menisi joka tapauksessa Tampereelle, joten yhtä hyvin voisi lähteä jo tänään ja poiketa tytön kotikaupungissa.

Mut onks hotellissa todella paha klangi? hän kysyi.

Haluan vielä korostaa, että missään nimessä ei ole mitään taka-ajatuksia.

He näkivät hotellin baarissa yhdeksän aikaan, ja kun se täyttyi ihmisistä, siirtyivät Kuoppalan huoneeseen. Kuoppala käytti kokaii­nia. Käyttikö tyttö tai tarjosiko hän? Kuoppala sanoo, ettei muista.

He istuivat ja puhuivat, kävivät ongelmia läpi. Sitten tyttö lähti.

Seksuaalista jännitettä ei tarvinnut varoa, koska sellaista ei ollut. Kuoppalasta tämä oli molemmille selvää.

Tammikuisena aamuna vuonna 2022 Kuoppala matkusti junalla tytön kotikaupunkiin. Hän otti asemalta taksin ja ajoi vastaanotolle.

Tytön terapia alkoi kymmeneltä. He olivat sopineet, että Kuoppala osallistuu istuntoon. Aikatauluja oli soviteltu pitkään.

Tyttö ja terapeutti olivat puhuneet suhteesta paljon, ja Kuoppala oli ihmetellytkin sitä. Miksi hän oli niin isossa roolissa? Heillä molemmilla oli muu elämä ja muita ihmissuhteita, miksi ”joku viestittelysuhde on noin keskiössä”.

Terapeutti oli ollut sitä mieltä, että yhteydenpito oli tytölle vahingollista. Samaa olivat sanoneet aiemmatkin terapeutit. Suhde oli vahingollinen, ehkä epäilyttäväkin.

Kuoppalan mielestä se oli vahingollinen myös hänelle. Itsemurhauhkaukset olivat jatkuvia ja kuristavia.

Istunto sujui ilmeisen hyvin, sillä kun se oli ohi, tyttö lähetti viestin: Ethän oo nyt ihan traumatisoitunu tosta (nauruemoji), jäi huolestuttaa.

Kuoppala vastasi, ettei jäänyt ”mitenkään paska fiilis”. Kai tosta se apu oli, mitä kelasinkin. Ei tunnissa paljon ehi.

Tyttö oli samaa mieltä. Tunti oli ärsyttävän vähän. Lisäajalla olisi ehkä keksitty ratkaisuja ”vaik siihen uhkailuun”. Mutta ratkaisuja voisi löytyä myöhemmissä istunnoissa, tyttö sanoi, hänen omilla käynneillään.

Niitä ei juuri tullut. Terapeutti sanoi, että ellei tyttö lopeta yhtey­denpitoa Kuoppalaan, hoitosuhdetta ei jatketa. Hän oli ehdoton. Hoitosuhde ei jatkunut.

Mihin kaikki päättyi? Vai päättyikö ollenkaan?

Keväällä 2024 he olivat jälleen riidelleet, syytelleet toisiaan ja puhuneet toistensa ohi. Mutta kesällä Kuoppala luki Airtolan kirjaa. Se oli viimein menossa painoon.

Airtola oli kirjoittanut sitkeästi monta vuotta, ja Kuoppala oli arvioi­nut hänen tekstejään. Kannustanut ja ollut ylpeä hänestä.

Jo varhaisissa teksteissä oli ollut Kuoppalan kaltainen hahmo. Aluksi hänen nimensä oli Kummitus. Valmiissa käsikirjoituksessa, jota Kuoppala heinäkuun lopussa luki, hahmo oli rap-artisti Joonas.

Kuoppalasta kirja oli loistava. Vaikka se oli fiktiota, se kertoi heidän suhteestaan.

Jonkun palkinnon sä saat tästä. BRAVO! hän kirjoitti sähköpostiin.

Oli kuitenkin ongelma, josta hän ei päässyt yli. Airtola oli käyttänyt kirjassaan Kuoppalan sähköposteja. Hän oli lainannut niitä sanasta sanaan ja niin paljon, että Kuoppala koki kirjoittaneensa ”merkittävän osan kirjasta”. Hänestä se oli tekijänoikeusasia.

Vähä sama ku mä äänittäisin Ville Gallea viikon ja sieltä sen läpistä tekisin levyn.

Erityisesti Kuoppalaa hiersi se, missä yhteyksissä lainauksia oli käytetty. Niistä syntyi johtopäätöksiä, joita hän ei ollut tarkoittanut. Joonaksella oli motiiveja, joita hänellä ei ollut.

Keskustelu alkoi kiristyä.

Sä et tiedä miks se sanoo mitäkin, Kuoppala kirjoitti.

Mä pääsen sen pään sisään. Siitä yksinkertasesta syystä, että se on mä.

Kuoppala vaati, että Airtola poistaa lainaukset ja kirjoittaa tilalle omin sanoin uudet.

Pelkäsikö Kuoppala sitä, että hänet tunnistetaan? Että hän paljastuu? Lukijat päättelevät, että Kuoppala toimi kuten Joonas?

Ei, hän sanoo, koska tästä asiasta oli sovittu. Airtola oli luvannut, ettei hänen nimeään koskaan kerrottaisi. Romaani oli omakohtainen mutta fiktiivinen.

Kirja meni painoon, eikä Kuoppala nähnyt, mitä siinä lopulta luki. Hän ei tiennyt, että Airtola muokkasi lainauksia. Riita oli jo ruma, ja rumemmaksi kävi.

Kuoppala uhkasi Airtolaa rikosilmoituksella, mutta ei sellaista tehnyt. Kuukautta myöhemmin hän sai tietää, että Airtola oli tehnyt hänen perheestään lastensuojeluilmoituksen. Vedonnut siinä muun muassa Kuoppalan päihteiden käyttöön. Tämän jälkeen Kuoppala jätti rikosilmoituksen.

Ilmoituksista ei koitunut käytännön seurauksia, mutta Kuoppalan ja Airtolan välit katkesivat.

Kun Kuoppala seuraavan kerran kuuli Airtolasta, oli heinäkuun alku ja Kuukausiliitteen juttu oli ilmestynyt.

Samana päivänä Airtola kirjoitti sähköpostiin:

Toivon ettet tee itelles mitään, en voi vaikuttaa siihen mitä ihmiset puhuu asiallisesta ja nimettömästä jutusta.

Mä oikeesti uskon et tää menee ohi ja sä selviit tästä.

Kuoppala oli katkera. Hänestä Airtola oli tuhonnut hänen elämänsä, niin kuin oli monta kertaa uhannut.

Sä varmaan tajuat, että KUKAAN ei halua olla yhteistyössä sen ihmisen kanssa minkälaiseks mut maalasit, Kuoppala kirjoitti.

Ja jos mä taas vastaisin jollain vastajutulla, niin se olis täysin uhrin syyttämistä.

Airtola ehdotti tapaamista, jossa asioita olisi käyty vielä kerran läpi, ja aluksi Kuoppala suostuikin. Mutta pian he olivat niin punaisia vihasta, että sellaista oli mahdoton sopia.

Airtola sanoi, että oli saanut viestejä. Niitä olivat lähettäneet ”ne muut nuoret naiset”, joille Kuoppala oli viestitellyt.

Vaikka oot vannonut mulle, että et ikinä oo tehnyt sellasta.

Sun tilanne on sun syytä.

Myöhemmin Airtola tarkensi vielä: näitä naisia oli kymmeniä ellei satoja, ”just ja just täysi-ikäisiä”.

Sä tuut jäämään tost kaikesta kiinni, hän sanoi.

Teen ihan kaikkeni et saan mahollisimman paljon julkisuutta niille muille uhreille.

Näihin viesteihin Kuoppala ei enää vastannut.

Mutta onko heitä? Onko jossain muita uhreja, joista Airtola kirjoitti?

Kuoppala sanoo, että ei. Hän ei tiedä, keitä he voisivat olla.

Vuosien varrella on ollut naisia, vaikka hän on ollut naimisissa. Alkuvuonna 2020 Seiska-lehti uutisoi, että Kuoppalalla on salasuhteesta lapsi. Niin kuin onkin, hän toteaa. Mutta se, että hän olisi käyttänyt hyväkseen nuoria naisia, ei ole totta.

Tästä hänellä ei ole antaa muuta kuin sanansa.

Kuoppala on lukenut kirjeenvaihtoa itsekin. Istunut tuntikausia koneella ja selannut sivuja, joita on lähettänyt.

Onko hän samalla poistanut jotain? Jättänyt tiettyjä osia lähettämättä?

Sähköposteista puuttuu pätkiä, hän sanoo. Joidenkin keskustelujen hännät katosivat eikä hän teknisillä valmiuksillaan löytänyt niitä. Mutta Facebook-viestien ketjut ovat kokonaisia.

”Pyrin lähettämään mahdollisimman kattavasti.”

Hän sanoo, että luki vanhoja viestejä kauhuissaan. Ei hän ollut aiemmin palannut niihin. Ei kirjeenvaihtoa ollut edes koottuna missään. Jos hän muistaakin asiat väärin?

”Että mitähän täältä tulee, ei vittu.”

”Onhan ne vähän noloja, mutta kyllä niistä näkee, etten mä ainakaan millään tavalla groomaa. En yritä saada itselleni hyötyä.”

Tätä hän korostaa: hän ei ole tavoitellut suhteessa mitään.

Silti on asioita, joita hän katuu. Niitä hän on miettinyt paljon.

Hän ei ymmärtänyt valta-asemaansa, kun Airtola oli nuori. Ei ollut selkeän torjuva, kun tyttö oli ihastunut, vaan antoi tälle vääränlaista toivoa. Myöhemmin hän oli liian tyly.

”Turhauduin niin, että olin tosi vittumainenkin.”

”Kumpikaan ei ymmärtänyt toista.”

Vuosien kuluessa he puhuivat monta kertaa siitä, miltä kirjeenvaihto näyttäisi, jos ulkopuolinen lukisi sitä. Kiistatta se näyttäisi oudolta ja epäilyttävältä.

”Mutta se ei muuta sitä, että mulla ei ole ollut mitään taka-ajatuksia tässä.”

Tämän hän oikeastaan halusi sanoa. Muuttaako se mitään, ehkä ei, mutta hän on hyväksynyt tilanteen.

”Jos Cheekin ura loppui jättikeikkaan, niin Pyhimyksen ura voi päättyä cancelointiin”, hän sanoo.

”Osaan nauraa tälle asialle.”

Kaverit saivat Kuoppalan helposti autoon. Sinä heinäkuun lauan­taina kolme kuukautta sitten, kun ajoivat Pihlajamäkeen ja hakivat tämän lepäämään.

Kuoppala oli selvästi humalassa ja hyvin hilpeällä tuulella.

He lähtivät moottoritietä länteen. Kuoppala ei ymmärtänyt, mihin oli menossa eikä kai pahemmin kysellyt. Ei vielä siinäkään vaiheessa, kun saavuttiin saaristoon ja suuren valkoisen kivitalon pihaan.

Mies tuli tervehtimään häntä, halasi ja esittäytyi: Pasi, alkoholisti.

Kuoppala vastasi: Mikko, ihminen.

Hän ei mielestään ollut alkoholisti tai addikti ylipäätään. Hän oli kyllä juonut käytännössä koko aikuisikänsä, käyttänyt lääkkeitä ja huumeita, mutta tilanne oli hallinnassa. Aina oli ollut takaraja, jolloin piti lopettaa. Keikka, studio, tv-ohjelma, mikä ikinä. Ja kaikesta hän oli suoriutunut.

Tai no…

Vuonna 2022 hän oli juonut liikaa, koska stressi oli ollut ankara, mutta kuukautta ennen jäähallikonserttia lopettanut kokonaan. Kaksi vuotta myöhemmin kaatuillut keikoilla ”läpi kesän”, kuten lehdissä oli kirjoitettu. Kuoppala oli sanonut, että kyseessä oli parodinen performanssi. Keväällä 2025 hän oli ajanut autoa lääkkeissä ja ilman korttia, mistä oli tullut syytekin. Samana päivänä oli ollut inssi, josta hän ei päässyt läpi.

Tällaista se oli ollut.

Valkoisessa kivitalossa Kuoppala puhalsi alkometriin – 2,5 promillea – luovutti puhelimensa ja majoittui. Kysyi muilta asukkailta, oliko tämä se Minnesota-hoito. Oli kyllä.

Hän ei ollut koskaan ollut päihdehoidossa, mutta jostain syystä hän jäi. Ei tarvinnut perua keikkoja tai muitakaan menoja, koska mitään ei ollut.

Päivät kuluivat, ja pikkuhiljaa Kuoppala alkoi osallistua. Hän istui muiden kanssa terapiaringissä ja koosti elämästään ja päihdehistoriastaan aikajanaa. Hän teki työn pedantisti, ja aikajanasta tuli seikkaperäinen. Kun tuli aika esitellä se muille, hän puhui kahdeksan tuntia.

Koko hoito perustui vapaaehtoisuuteen. Jos katsoi, että jossain oli vielä juomattomia drinkkejä tai vetämätöntä kamaa, kentälle sai kyllä palata. Sellaista sanaa he käyttivät, kentälle.

Kuoppala viipyi Naantalissa 28 vuorokautta. Hän veti lopulta terapiarinkejä, kuten pisimpään olleiden kuului. Sai Viikon toipujan tittelin ja yllättyi, miten tärkeältä se tuntui.

Joskus joku uusi tuli taloon, tunnisti Kuoppalan ja kysyi, mistä kohussa oikein oli kyse. 

Juttu perustuu Airtolan ja Kuoppalan kirjeenvaihtoon, jota Kuoppala on toimittanut yli 4 100 sivua. Varhaisimmat viestit ovat marraskuulta 2014 ja viimeiset heinäkuulta 2026. Kuoppalaa on haastateltu juttua varten neljä kertaa. Lisäksi on kuultu kahta taustahaastateltavaa, jotka eivät halua nimiään julkisuuteen. Saana Airtola on saanut tutustua juttuun ennen sen julkaisua ja tarkentanut joitakin itseensä liittyviä asioita.