Suursyömärin paluu
Inflaatio uhkaa jälleen maailmantaloutta. Mutta nyt se ei ole ainoa murhe.
Kun olin lapsi 1970-luvulla, katsoin Käytöskukka-nimistä animaatiosarjaa. Nimensä mukaisesti se kasvatti hyviin tapoihin. Käytöskukan päähenkilöinä seikkailivat iloiset porsaat Hinku ja Vinku, mutta minua kiehtoi röyhkeä Suursyömäri, joka ahmi kaiken eteensä tulevan. Sen edesottamukset jäivät paremmin mieleeni kuin sarjan moraaliset opetukset.
Piirsin Suursyömärin näköisen otuksen suu täynnä seteleitä. Sain idean, kun kuulin isäni sanovan jollekin ystävälleen, että ”inflaatio syö”. Kysyin, mitä se syö, ja isä vastasi, että rahan arvoa.
Koska lapsen ymmärrys ei hahmota abstrakteja taloudellisia käsitteitä, kuvittelin inflaation Suursyömärin kaltaiseksi isokitaiseksi hirviöksi.
Aikuisena totuin ajattelemaan, että inflaatio jäi samaan lapsuuteni maailmaan kuin Hinku, Vinku ja Suursyömäri. Hallitsematon hintojen nousu saattaisi riivata kehittyviä maita, mutta Suomen kaltaisissa vauraissa demokratioissa rahan arvo pysyisi vakaana.
Lapsuudessani inflaatio laukkasi Suomessa ja Yhdysvalloissa viidessätoista prosentissa ja Britanniassa ja Japanissa kahdessakymmenessä prosentissa.
1990-luvun alussa hintojen nousu painui alle viiteen prosenttiin vuodessa ja vakiintui vuosituhannen vaihteen jälkeen niin matalalle tasolle, että Euroopan ja Yhdysvaltain keskuspankit asettivat hintavakaustavoitteekseen kahden prosentin inflaation.
Kun luin uutisia Zimbabwen hyperinflaatiosta, ne tuntuivat tulevan toiselta planeetalta. Vuonna 2009 Zimbabwessa laskettiin liikkeeseen sadan biljoonan dollarin seteleitä, joissa oli ykkösen perässä neljätoista nollaa.
Samaan aikaan länsimaissa ekonomistit varoittelivat deflaation eli yleisen hintojen laskun uhasta.
Taloustieteilijät kutsuvat maailmantaloudessa 1980-luvulla alkanutta ja vuoden 2008 finanssikriisiin saakka jatkunutta periodia maltillisuuden ajaksi (”great moderation”).
Taantumat olivat lieviä ja lyhyitä, eivätkä synnyttäneet joukkotyöttömyyttä. Inflaatio pysyi kurissa, korot laskivat ja pörssikurssit nousivat.
Suotuisaa kehitystä edesauttoivat globalisaatio ja teknologia. Kiinan, Intian ja Venäjän kaltaisten maiden kytkeytyminen maailmantalouteen toi edullisia tavaroita, palveluita, energiaa ja raaka-aineita. Teknologiset edistysaskelet auttoivat yrityksiä tehostamaan toimintaansa.
Maltillisuuden ajan takapiruina toimivat itsenäiset keskuspankit. Usko siihen, että ne pystyisivät ohjailemaan taloutta rahan määrää säätelemällä, oli luja. Laskukaudella nyörejä höllättäisiin ja nousukaudella kiristettäisiin, ylilyöntejä ei tulisi kumpaankaan suuntaan.
