Kaikki tahtoo laihtua
Lue tästä, mikä on laihduttamisen salaisuus! Se on: laihduttaminen lihottaa.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
”Älä kadu vaan tee ja onnistu! Nyt -60 % alennus”, lukee sähköpostin otsikossa.
”Sinä onnistut oikeilla kokonaisvaltaisilla työkaluilla, meidän tuellamme ja PÄÄTÖKSELLÄ ONNISTUA!”
Ritaki Oy mainostaa verkkolaihdutuskuuria eli valmennuskurssia, kuten nykyään sanotaan. Se on tv:stä tuttujen Rita Niemi-Mannisen ja Aki Mannisen yritys. Pari nousi julkisuuteen Temptation Island Suomen ensimmäiseltä kaudelta vuonna 2015.
Rita Niemi-Mannisella on kilpa-aerobicistä 11 arvokisamitalia, ja hän ilmoittaa Instagramissa olevansa koulutukseltaan fysioterapeutti. Aki Mannisen titteli on ”julkisuuden henkilö”. Molemmilla on mainoskuvissa ruskettunut iho, lihaksikkaat käsivarret, valkoiset hampaat ja leveä hymy.
60 prosentin alennuksen jälkeen 28 päivän mittaiselle kurssille jää hintaa 23,60 euroa. Ruoka- ja jumppaohjeiden lisäksi siihen sisältyy ”mentaalivideoita”.
Vuonna 2020 heidän kahden hengen valmennusyrityksensä teki 429 000 euron liikevaihdolla lähes 190 000 euron tuloksen.
Ritaki markkinoi kurssejaan etenkin Instagramissa. He eivät ole ainoita asialla.
Nanna Karalahden Herotreeni mainostaa pian alkavaa ”verkkovalmennusta kohti kestävää ja tasapainoista hyvinvointia”. Karalahden Nansport Oy:n liikevaihto oli viime vuonna reilut 620 000 euroa, liikevoittoa hieman yli 90 000.
Training with Ilona Oy on fitnessurheilija ja -valmentaja sekä somevaikuttaja Ilona Siekkisen yritys, joka myy bikinidieettejä, treeniohjelmia, -vaatteita ja lisäravinteita. Sen liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa ja tulos yli 600 000 euroa.
Jutta Larmin (ent. Gustafsberg) perustama FitFarm kertoo tarjoavansa ”Suomen suosituimpia valmennuksia laihtumiseen, liikkumiseen ja hyvinvointiin.” Liikevaihto: 2,5 miljoonaa. Samanlaisia palveluita tarjoavat lukuisat muut isommat ja pienemmät toimijat.
Instagramin toimintalogiikan ansiosta kurssien mainonta on kuvavirtaa selatessa koko ajan kirjaimellisesti naaman edessä.
Suomalaiset ovat hälyttävästi lihovaa kansaa, terveysviranomaiset ovat meille vuosikausia kertoneet. Ikäryhmästä ja sukupuolesta riippuen ylipainoisia on väestöstä vähimmillään hieman alle viidesosa ja enimmillään kolme neljäsosaa. Hoikimpia ovat nuoret, lihavimpia viisikymppiset.
Ylipaino määritellään painoindeksin mukaan. Syömishäiriöliiton asiantuntija, THL:n lihavuuden ehkäisyn asiantuntijaryhmässä mukana oleva Katri Mikkilä huokaa syvään, kun painoindeksi tulee puheeksi.
”Se on kehitetty 1800-luvulla ja voi kysyä, miksi sitä käytetään vuonna 2022 määrittelemään yhtään mitään.”
Painoindeksin eli BMI:n kehitti belgialainen Adolphe Quetelet vuonna 1835. Quetelet oli koulutukseltaan matemaatikko sekä tähti- ja tilastotieteilijä. Häntä ei ajanut työssään lihavuuden pelko vaan kiinnostus määritellä perusihmisen matemaattinen kaava.
Perusihminen oli aikakautensa mukaan länsimainen, valkoinen mies, ja sellaisten mittauksiin Queteletin kaavakin perustui.
Amerikkalaiset vakuutusyhtiöt ottivat kaavan käyttöön 1900-luvun puolivälissä. Sen avulla arvioitiin vakuutusmaksujen suuruutta. Silloinkin vakuutuksia ottivat lähinnä valkoiset, keskiluokkaiset miehet ja painotaulukot perustuivat heidän itse ilmoittamiinsa tietoihin, eivät varsinaisiin mittauksiin.
Sitten kaavasta innostuivat amerikkalaiset lääkärit, jotka saivat käsiinsä vakuutusyhtiöiden painodatan. He ryhtyivät jo määrittelemään keskivertopainon ihannepainoksi. 1970-luvulla kaava sai nykyisen nimensä painoindeksi, kun Ancel Keys tutkimusryhmineen päätti, että Queteltin kehittämä kaava on paras ja simppelein tapa määritellä rasvan määrää kehossa.
Nykyään painoindeksiä siis käytetään määrittelemään tavoitteellinen normaalipaino. Se on indeksivälillä 18,5–24,9. Indeksi ei huomioi sukupuolta eikä ikää. 170-senttinen ihminen voi painaa alimmillaan 54 kiloa ja ylimmillään 72 kiloa, jos haluaa olla indeksin määrittelemänä ”normaali”.
”Elintaso on noussut paljon kaavan kehittämisen ajoista. Voi kysyä, onko ihminen, jonka painoindeksi on 18,5, ihan aidosti sinut syömisensä ja liikkumisensa kanssa. Ja kuinka moni on indeksissä 25–30 siinä omassa biologisessa painossaan, voi hyvin ja terveysriskit ovat todella pienet”, Mikkilä sanoo.
Mutta luvusta 25 alkaa lievä ylipaino, josta pitäisi lähteä pyrkimään alaspäin, sillä lievässä ylipainossa on ”riski lihoa lisää”.
”Totta kai on riski lihoa lisää, kun sinulle jatkuvasti osoitetaan, että olet vääränlainen ja sinun pitäisi laihduttaa, vaikka tiedämme, että laihduttaminen lihottaa”, Mikkilä sanoo.
Laihduttaminen tosiaan lihottaa. On jo pitkään tiedetty, että dieettien ja kuurien jälkeen punkero palaa entisiin mittoihinsa ja usein vähän yli.
Laihduttamisesta on myös vähän epämuodikasta puhua. Esimerkiksi Facebookissa ei mene läpi mainos, jossa kysytään, haluatko laihtua kymmenen kiloa. Myöskään klassisia ennen ja jälkeen -kuvia ei hyväksytä.
Silti lihavuudesta pyristellään itsepäisesti eroon laihduttamalla. Eikä laihduttamalla hoideta pelkästään lihavuutta, vaan sitä tarjotaan lääkkeeksi moniin terveysongelmiin, kuten kohonneeseen kolesteroliin, verenpaineeseen tai kakkostyypin diabetekseen.
”Tiedetään, että laihduttaminen on lihavuuden torjuntakeinona tehoton. Missä muussa tapauksessa edes ehdotetaan hoitomuotoa, jossa kymmenen prosenttia onnistuu?” ravitsemusterapeutti Leena Putkonen kysyy.
Hänen mukaansa laihduttamiskulttuurista tai ”laihuusfetissistä” kärsivät myös hoikat ihmiset.
”Mehän oletamme, että hoikka ihminen on automaattisesti terve tai hänellä on terveelliset elämäntavat. Se ei pidä paikkaansa.”
Putkonen on ravitsemusalan virallisesti korkeakoulutettu asiantuntija, mutta hän kritisoi tapaa, jolla ravitsemusterapeutit ja viranomaiset yrittävät kansaa laihduttaa.
”Näkökulma on usein yksilöön kohdistuva ja alentuva. On jo huomattu, ettei kaloreiden lateleminen ihmisille toimi eikä sellainen epämääräinen viranomaispuhe, jossa kannustetaan ihmisiä liikkumaan.”
Se on vähän kuin masennuksesta kärsivää kehotettaisiin piristymään.
Viime aikoina asiantuntijaryhmissä on väläytelty, että kaupoissa ruokapakkauksiin tulisivat eräänlaiset liikennevalotarrat. Punainen ruoka olisi lihottavaa, vihreä ei. Putkonen ja Mikkilä eivät pidä ideasta.
”Nämä tarrat ovat olleet käytössä aiemmin ilmeisesti Meksikossa ja Chilessä, ja on epäselvää, kuinka paljon niiden vaikutusta on tutkittu. Ei se ole mikään yhteiskunnallinen toimi, että ihminen itse sitten etsii niitä vihreitä ruokia kaupasta”, Mikkilä sanoo.
THL:n lihavuuden ehkäisyryhmässä on myös esimerkiksi laadittu ”lihavuuden maakuntakartta”. Se ennustaa lihavuutta maakunnissa vuosina 2022, 2027 ja 2032. Esimerkiksi Keski-Suomessa on sen mukaan lihavia miehiä 24,6 prosenttia vuonna 2032.
Mitä tällä tiedolla sitten pitäisi tehdä? No, pitäisi saada väki laihtumaan.
Laihdutuskuurien sijaan nykyään puhutaan ”elämänmuutoksesta”. Siinä usein auttavat ”valmentajat”. Valmentaja voi olla melkeinpä kuka tahansa itsensä sellaiseksi nimennyt. Anni Sirviö on ”Health Coach”, jolla on Instagramissa vajaat 17 000 seuraajaa. Hän ”auttaa ihmisiä elämäntapamuutoksessa”, ja hänellä on juuri alkanut Uusi Keto -niminen kurssi, joka alkaa herkkuakin herkummalla munakkaalla.
Vielä viime syksynä Sirviö myi kurssia, jonka nimi oli Metflex.
Vuoden takaisessa haastattelussa Valkealan Sanomissa Sirviö kertoo, että nuorempana hänellä ”oli ylipainoa, joka vaikutti myös mielialaan”. Hän oli koko ajan väsynyt. ”Sitten mulle riitti! Totesin, että ratkaisun avaimet ovat minun omissa käsissäni. Tiesin, että ongelmat johtuvat ruoasta ja minun pitää vain selvittää, miten itse ratkaisen tämän ongelman.”
Tarina on tyypillinen. Moni on viime vuosina muodin mukaisesti keksinyt, että ruokaan liittyvät ongelmat johtuvat hiilihydraateista, siis viljasta, kasviksista ja hedelmistä. Siihen Sirviökin päätyi.
Keto-sana hänen kurssinsa nimessä viittaa ketoosiin. Se on aineenvaihdunnan tila, jossa keho ei saa tarpeeksi hiilihydraatteja, joten se alkaa käyttää energianlähteenä kehon rasvaa. Sirviö on yksi kentän nimekkäimpiä suomalaisia vaikuttajia.
Lihavuustutkija Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta muistaa käännekohdan, jolloin verkon itseoppineet ravitsemusgurut alkoivat toden teolla saada äänensä kuuluville. Se alkoi karppausinnostuksesta kymmenisen vuotta sitten.
Karppaus on samankaltaista hiilihydraattien rankkaan vähentämiseen perustuvaa syömistä kuin ketoilu. Kaupoissa oli karppileipää ja vähähiilihydraattisia perunoita.
”[Ravitsemustieteen professori] Mikael Fogelholm kirjoitti silloin Helsingin Sanomissa, että ravitsemustieteilijät ovat alkaneet saada vihapostia. Siinä näkyy selvästi se murtuma, että kansa ei enää uskonutkaan ravitsemussuosituksia niin kuin oli totuttu.”
Harjusen mukaan nykyiset somekuurit ovat saman ilmiön aaltoja. Itseoppineet laativat yhä yksityiskohtaisempia neuvoja siitä, mikä on oikea tapa syödä.
”Näissä myös elää vahvasti ajatus, että lihavuus on yksilön ongelma ja yksilön kuuluu itse ratkaista se.”
Tampereen yliopiston terveyssosiologian professori Piia Jallinoja on huomannut, että pelkän laihduttamisen sijaan somevalmentajien myymiin tuotteisiin liittyy usein kokonainen elämäntyyli, jonka ympärille heimoudutaan, mielellään kuukausimaksulla.
Jutta Larm tuli tunnetuksi tv-ohjelmista, joissa rääkkilaihdutettiin, nyt hän esiintyy sosiaalisessa mediassa henkistyneenä šamaanirummun kanssa. Kuvissa näkyvä kotikin on sisustettu uudestaan luonnonläheisin värein ja materiaalein.
”Kuvissa ollaan usein luonnossa ja teksteissä kuvaillaan näennäisen avoimesti omia tunnetiloja ja sielun liikkeitä, jotka ovat kaikilla keskenään aika samanlaisia ja ennalta arvattavia. Ne näyttävät noudattavan tuttua autenttisen minän löytämisen mallitarinaa.”
Toisaalta Jallinoja ymmärtää, että kulutuskulttuurissa yrittäjä paketoi tuotteensa miellyttäviksi ja ajan hengen mukaisiksi.
”Sekä yrittäjät että keskiluokkaiset kuluttajat hakevat samankaltaisia kokemuksia ja pitävät samankaltaisesta estetiikasta.”
Koska kyseessä on liiketoiminta, on aina keksittävä jotakin uutta ja houkuttelevaa. Siksi ketokin on nyt Uusi Keto.
”Me ihmiset sitten pohdimme, olisiko tämä nyt se uusi juttu, joka tekisi minut onnellisemmaksi ja laihemmaksi”, Jallinoja sanoo.
Virallinen, tutkittu ravitsemustieto sanoo, että laihtuakseen hiilihydraatteja ei tarvitse vältellä.
Mutta virallinen tieto on tylsää eikä kaupallisesti kovin kiinnostavaa. Se toistaa vuodesta toiseen samaa virttä: nuku riittävästi, pyri vähentämään stressiä, liiku ja syö reilusti marjoja, hedelmiä ja vihanneksia.
”Minua pyydetään usein luennoimaan hyvinvoinnista, mutta en tee sitä. Tunnen itseni idiootiksi toistelemalla näitä päiväkotitasoisia asioita, koska ei niitä kukaan halua kuulla”, sanoo Kukka Laakso. Hän on Alku- ja Puretreeni-valmennusten perustaja, mainos- ja hyvinvointialan yrittäjä ja kahvakuulan maailmanmestari vuodelta 2009.
Laakso on siis itsekin sosiaalisessa mediassa kursseja kaupitteleva yrittäjä. Hän on pohtinut, miksi ihmiset ovat haluttomia omaksumaan sinänsä helpon kuuloisia terveyssuosituksia ja maksavat sen sijaan kursseista, joita voi tehdä kuka tahansa ja joiden lupauksia ja sisältöjä ei kukaan valvo.
Laakso on tullut siihen tulokseen, että ihmiset kaipaavat jännittävää poppaskonstia, joka muuttaa kaiken.
”Kun treenasin kahvakuulalla, kerroin blogissani, että treenaan kotona usein eteisen ja olohuoneen oviaukossa. Sain ihmisiltä kysymyksiä, että mikä siitä oviaukosta tekee juuri sen jutun.”
Laakso muistuttaa, että mitään salaisuutta ei ole. Useimmat laihdutusvalmentajatkin vain myyvät samoja perusasioita uudelleen paketoituina.
”Viralliset ravitsemus- ja liikuntasuositukset ovat kuivan kuuloisia ja niistä puuttuu innostus. Laihdutusbisnes taas on innostusbisnestä.”
Dieettien ja treeniohjelmien aloittaminen on jatkuvaa kuherruskuukautta. Surffataan nettivalmennuksesta toiseen ja ohjeet otetaan tosissaan, koska halutaan luottaa omiin idoleihin.
”Joku dieetti voi olla yhden kerran harmiton, mutta sitten kun ollaan koko ajan jollakin dieetillä, niin se alkaa olla haitallista.”
Laakso on nähnyt ketoosia ja karppausta kokeilleita, jotka kysyvät, saavatko he syödä marjoja. Kysellään, mitä pitää lakata syömästä, että turvotus lähtee ja montako palaa leipää saa päivässä syödä.
”Tuntuu, että syömisessä on tosi vähän kyse itse ruoasta. Monella on kompleksinen ruokasuhde, joka pitäisi jotenkin osata normalisoida.”
Maaliskuussa Helsingin Sanomissa tv:stä tuttu ravitsemusterapeutti sanoi, että ”iso fyysistä työtä tekevä raksamies” voi syödä aamulla puuroa ja kaksi leipää, mutta ”pienikokoinen toimistotyötä tekevä nainen” voi syödä puuron tai leivät.
Voi kysyä, kuinka moni nykyään tuntee kuuluvansa jompaankumpaan 70-lukulaisen kuuloiseen joukkoon.
Syömishäiriöliiton Katri Mikkilä ei tiedä juuri raivostuttavampaa kuin leipä- tai suklaapalojen laskeminen. Moni on kuullut kivan terveysvinkin, että ruoan päälle voi ottaa pari palaa tummaa suklaata.
Mikkilä puhuu ”pohjattoman nälän” ilmiöstä. Se on seurausta vuosikausia jatkuneesta syömisen rajoittamisesta ja ruokien laskemisesta. Kun rajoittamisen jälkeen pikkuhiljaa uskaltaa syödä enemmän, tuntuu, että mikään ruokamäärä ei riitä.
”Ajatus sallivammasta syömisestä aiheuttaa vastareaktion, että ’sittenhän mä söisin vain pelkkää pizzaa, sipsiä tai karkkia’. Kannustan siinä kohtaa kokeilemaan, mitä kamalaa siitä seuraisi ja kuinka pitkään oikeasti pelkkä pizza maistuisi. Kyllä se mieliteko jossain vaiheessa tasoittuu.”
Harvalle toimii syömisen yhteydessä matematiikka. Ihminen ei ole sellainen taloustieteen ihmiskuvan kaltainen rationaalinen toimija, joka toimii faktatiedon pohjalta oman etunsa maksimoiden.
Kukaan ei myöskään pysty elämään ulkonäkökeskeisen ja laihuutta ihannoivan kulttuurin ulkopuolella, vaikka kuinka suhtautuisi siihen tiedostavan kriittisesti, sanoo sosiologian professori Suvi Salmenniemi Turun yliopistosta.
Sitä paitsi nyt ihaillaan elämäntapaa, jota Salmenniemi kutsuu ”moderniksi askeesiksi”. Siihen kuuluu viideltä herääminen, avantouinnit, maratonit, itsensä mittaaminen sekä itsekuri.
”Sitä sitten performoidaan somessa hymyssä suin. Eivätkä tällaiset kulttuuriset viestit ole ideologiasta vapaita”, Salmenniemi sanoo.
Niiden ideologinen viesti on, että keskity itseesi äläkä niin välitä ympäröivästä maailmasta.
Yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta on ristiriitaista, että ensin tunnistetaan, että on olemassa ulkonäköpaineita tai lihavien syrjintää. Sitten sanotaan, että yksilön pitää olla välittämättä paineista tai syrjimisestä.
”Voitaisiinko me kuitenkin yrittää muuttaa niitä normeja sen sijaan, että keskitytään siihen, voinko tänään syödä pullan.”