Kun teho katosi

O n oikeastaan valtiovarainministeri Iiro Viinasen syytä tai ansiota, että taloustieteilijä Matti Pohjola ryhtyi tutkimaan tuottavuutta. Ajankohta voidaan määritellä päivän tarkkuudella: 14. marraskuuta 1991.

”Olimme perheen kanssa lomalla Kanarialla ja vaimo meni vaihtamaan valuuttaa. Hän tuli takaisin, että nyt yritettiin huijata, vaihtokurssi oli muuttunut.”

Pohjola arvasi heti, mistä oli kysymys: Suomen markka oli devalvoitu.

”Minulla oli lomalla mukana tutkimusartikkeleita ja aloin heti lukea ja pohtia, miksi Suomen talouden tuotanto ei ole riittävän tuottavaa. Miksi se pitää aina pelastaa palkkoja laskemalla, sitähän se devalvaatio käytännössä tarkoitti.”

Markan devalvoiminen eli sen ulkoisen arvon heikentäminen on nyt euroaikana lähinnä hämyiseen historiaan kuuluva talousliike. Viime vuosituhannella se oli vakiokeino, kun suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta haluttiin kohentaa.

Tasaisin väliajoin markan arvoa suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin heikennettiin. Se helli vientiyrityksiä, jotka saivat tulonsa entistä ostovoimaisemmassa ulkomaanvaluutassa. Devalvaatioista kärsivät kotimaiset palkansaajat, kun heidän heikennetyillä markoillaan sai entistä vähemmän tuontitavaroita.

Marraskuun 1991 devalvaatio oli Suomen taloushistorian viimeinen ja poikkeuksellisen dramaattinen. Se tapahtui suuren laman kynnyksellä. Devalvaatiota edelsi pitkä jakso, jolloin talouspäättäjät ja erityisesti valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) vakuuttelivat, että markkaa ei ikinä eikä missään tapauk­sessa devalvoida.

Devalvoitiinpa kuitenkin.

Viinanen on muistelmissaan kuvannut devalvaatiopäätöstä elämänsä pahimmaksi iltapäiväksi. Ennen ratkaisevaa valtioneuvoston kokousta talousministeri makasi neuvotteluhuoneen sohvalla ja pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

Kanarian-lomalla alkaneen pohdinnan tuloksena Matti Pohjolalta ilmestyi vuonna 1996 kirja Tehoton pääoma – uusi näkökulma taloutemme ongelmiin. Siinä arvioitiin, että Suomen talouden perusongelma olivat tehottomat investoinnit.

Erityisesti teollisuuteen oli kyllä investoitu rahaa suorastaan vimmaisesti, mutta markoilla ei ollut saatu samaa tuottavuutta kasvattavaa vaikutusta kuin verrokkimaissa.

”Teollisuuspolitiikassa oli epäonnistuttu.”

Tehoton pääoma -kirjan ilmestymisestä on pian 30 vuotta, ja Matti Pohjola on ny­kyään kansantaloustieteen emeritusprofessori Aalto-yliopistosta. Talouden tuottavuuden pohtiminen ei kuitenkaan ole talousmenneisyyden homeinen opinkappale, sen pitäisi erityisesti Suomessa olla juuri nyt kansantalouden kuuminta muotia.

Sekä poliitikot että taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että Suomen talouden pääongelma on hidas kasvu. 1990-luvun lopun ja vuosituhannen alun kolmen tai neljän prosentin kasvuluvut ovat vaihtuneet hitaaseen, hyvinäkin aikoina yhden prosentin paikkeilla liikkuvaan talouden kasvuun.

Nopeammin kasvava talous tuottaa enemmän hyvää. Esimerkiksi hyvinvointivaltion rahoittaminen tai vaikkapa kansantalouden velkaantumisen pysäyttäminen olisi huomattavasti helpompaa neljän prosentin kasvun kuin yhden prosentin kasvun Suomessa.

Ja Suomen talous kasvaa kituliaasti, koska tuottavuus ei kasva.

Suomen kansantalouden uusimmat tuottavuusluvut ovat vuodelta 2022. Silloin talouden tuottavuus yksityisillä aloilla heikkeni 0,8 prosenttia.

Viidessätoista vuodessa tuottavuus ei ole kasvanut käytännössä lainkaan. Jonain vuosina pinnistellään hieman ylöspäin, sitten taas lasketellaan alaspäin. Lopputulos on, että tuottavuus on samalla tasolla kuin vuonna 2007 ennen finanssikriisin alkamista.

”Työn määrä taloudessa ei voi kasvaa rajattomasti mutta tuottavuus voi.”

Yksityisen sektorin tuottavuuden kehitys kuulostaa helposti hyhmäiseltä talousjargonilta. Tuottavuuden vaikutus talouteen on helpompi ymmärtää, kun verrataan Suomea Ruotsiin.

Talousmaaottelupiireissä koettiin riemun hetki vuonna 2008. Erityisesti Nokian menestyksen siivittämänä Suomi oli viimeinkin onnistunut kirimään Ruotsin kiinni talouden koossa mitattuna bruttokansantuotteella asukasta kohden.