Asunto ensin
Sällikoti perustettiin kuusitoista vuotta sitten. Silloin ajateltiin, että aluksi hankitaan koti ja vasta sitten ratkotaan muita ongelmia. Nyt hallitus leikkaa ja asiantuntijat pelkäävät, että pian asunnottomia on entistä enemmän.
13
MIN
Jussi Lehtonen kävelee viidennen kerroksen käytävällä, kun vastaan tuleva mies käy häneen käsiksi.
”Haluutko selkään?”
Toinen nyrkki on ylhäällä, toinen puristaa tiukasti Lehtosen puseroa.
”Lyönkö?”
Mies ei lyö, mutta vihainen hän on. Hänen tavaroitaan on kadonnut muutossa, ja se on ilmeisesti Lehtosen syytä.
”Irrota.”
Lehtonen yrittää selittää miehelle, että kaikki tavarat ja laatikot on kyllä tuotu ”vanhasta Sällistä”, mutta nyrkki pysyy ylhäällä. Tilanne laukeaa toisen asukkaan huutoon.
”Nyt se nyrkki alas tai täältä tulee!”
Mies päästää irti, ja Lehtonen jatkaa tilojen esittelyä. Hän kertoo tunteneensa miehen parikymmentä vuotta.
Sällikoti ja sen noin 30 asukasta muuttivat Helsingin Kalliosta Espooseen tammikuun alussa. Lähtö tuli, koska kiinteistön omistava Diakonissalaitos tarvitsi tilat omaan käyttöönsä ja irtisanoi vuokrasopimuksen. Sällikoti on asumisyhteisö, jota ylläpitää Vailla vakinaista asuntoa ry.
Helsinginkadulla Aurora-talossa sällit ehtivät asua kuusitoista vuotta.
Uudet, väliaikaiset tilat löytyivät Leppävaarasta, A-klinikkasäätiön omistamasta talosta. Monen ikkunasta näkyvät kauppakeskus Sello ja kirjasto, katutasossa on Kela.
Paikka muistuttaa opiskelija-asuntolaa. Asuntoja ja yhteistiloja on kahdessa kerroksessa, alemmassa on myös henkilökunnan toimisto.
Jokaisella asukkaalla on oma huone, mutta kylpyhuoneet ja keittiöt ovat yhteisiä. Monen kunto on sellainen, että oma keittiö olisi lähinnä paloturvallisuusriski, Lehtonen sanoo.
Sohvat ja nojatuolit on suojattu muoveilla. Muuten ne olisivat ”laakista vainaat”.
Sällikodin asukkaat alkavat olla iäkkäitä. Useimmat ovat olleet asunnottomia pitkään ja käyttäneet paljon päihteitä, yleensä alkoholia. Monet liikkuvat rollaattorilla. Tajunnan taso on vaihteleva.
Lehtosta uhannut mies porhaltaa myöhemmin varsin hyväntuulisena toimistoon ja esittelee ”led-valoa”, joka paljastuu tulostimen osaksi.
Kaikki eivät välttämättä muista, missä nykyään asuvat. Miehiä on tammikuussa käyty keräilemässä pitkin ”maita ja mantuja”. Jotkut ovat sekaannusten välttämiseksi kiinnittäneet uuden huoneensa oveen vanhan kotinsa numeron.
Yksi asukas haluaa esitellä huonettaan, muttei muista, kummassa kerroksessa asuu. Hissin edessä viinapullo karkaa rollaattorin kyydistä ja juoma leviää lattialle. Oikeaa asuntoa lähdetään etsimään työntekijän avustuksella, ja matkalla syntyy pieni riita toisen asukkaan kanssa. Kun oma huone lopulta löytyy, miestä jo naurattaa.
”Krapuloissa käy jokainen hermoille. Sitten kun ottaa vähän huikkaa, kaikki on ystäviä.”
Asukkaat eivät halunneet lähteä vanhasta Sällistä, ja osa viivytteli tavaroiden pakkaamista viimeiseen asti. Nyt hermoja kiristää muuton hitaus. Aulassa muutama mies murisee Lehtoselle, etteivät televisiot vieläkään toimi. Kyllä ne hoidetaan, hän lupaa.
Televisio on monelle ainoa yhteys ulkomaailmaan. Etenkin talvisin, kun rollaattorilla liikkuminen kinosten, loskan ja ”perkeleen aurausautojen” keskellä on hankalaa.
Sällikoti oli Suomen ensimmäisiä asunto ensin -periaatteella toimivia asumisyksiköitä. Se perustettiin vuonna 2008.
Ideana oli, että asunnottomalle hankitaan ensin asunto ja vasta sen jälkeen aletaan ratkoa muita ongelmia, kuten velkoja, päihderiippuvuutta tai somaattisia sairauksia. Se oli kumouksellinen ajatus. Aiemmin asunto oli pikemminkin ollut palkinto hyvästä käytöksestä kuin perusoikeus.
Politiikan muutos käänsi Suomen asunnottomuusluvut laskuun. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten asunnottomia oli noin 8 000, enää noin 3 400. Sitä pidetään suomalaisena ”menestystarinana”, jota tullaan ulkomailtakin ihailemaan.
