Naapurit

Malmilla on taloyhtiö, jonka omistajat eivät millään tahdo tulla toimeen keskenään.

taloyhtiöt
Teksti
Milka Valtanen
Kuvitus
Outi Kainiemi
Kuvat
Marjo Tynkkynen

Talo on keltaista tiiltä ja tehokas, tyypillistä 1980-luvun rakentamista.

Siinä on lasitetut parvekkeet ja kolme kerrosta, kivijalassa autotallit ja kadun puolella liiketiloja. Se on ainoa asuintalo täälläpäin, joka on omalla tontilla. Malmin jalokivi, Pasi saattaa joskus kehaista.

Pasi on asunut talossa yli kymmenen vuotta ja Helsingin Malmilla vielä kauemmin. Hän on nähnyt, miten ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä on kasvanut, mutta ei se ole häntä haitannut.

Hän on riski mies, sänkinen ja leppoisa, ja osaa luontevasti aloittaa keskustelun tuntemattomien kanssa.

Aika usein sattuu niin, että hän jää pihalla jonkun kanssa kiinni suustaan. Kun vie vaikka roskia tai pysähtyy ohimennen rapsuttamaan jonkun koiraa. Kun iltaisin ulkoiluttaa pihalla kissaa.

Kissa on suurin syy siihen, että Pasi tuntee talon muut asukkaat.

Se on norjalainen metsäkissa, Eetu eli Edvard, niin kuin Munch tai Grieg.

Ihmiset tulevat juttelemaan sille, ja kun kissa ei vastaa, he jäävät juttelemaan Pasille.

Muodostuu pihaparlamentteja, joissa oppii tuntemaan naapurit nimeltä.

Osa heistä kuuluu Whatsapp-ryhmään, jonka Pasi on perustanut. Välillä joku jakaa siellä linkin, kun talo on ollut taas uutisissa. Viime aikoina se on ollut monta kertaa uutisissa.

Asukkaat itse ovat tienneet jo paljon aiemmin, että D-rapun alakerrassa tapahtuu jotakin.

Tila on yli 400 neliön huoneisto, joka työntyy matalana lisäsiipenä asuinrakennuksesta sisäpihalle. Yhtiöjärjestyksen mukaan se on tarkoitettu päiväkodiksi, vaikka sellaista täällä ei ole ollut enää 1990-luvun jälkeen.

Kun Pasi muutti taloon, huoneistossa toimi Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toimisto.

Hänen parvekkeeltaan näki suoraan sen pääsisäänkäynnille.

Kovin paljon katseltavaa siinä ei ollut, liitolla oli toimistossa kymmenen työntekijää ja tavalliset virka-ajat. Perhekahvilatoimintaa ja vanhempainkursseja. Helsingin kaupungin sosiaalitoimi vuokrasi toimistolleen yhtä huonetta. Sitten liitto löysi paremmat tilat Pasilasta. Se muutti pois ja pani huoneiston myyntiin. Keväällä 2012 tuli uusi omistaja.

Joidenkin asukkaiden mielestä alkuun meni hyvin. Toiset sanovat, että ongelmat alkoivat heti. Pasi ei ole varma, hän ei muista niin tarkasti alkuvaiheita.

Mutta hänkin muistaa parkkipaikat.

Oli uutta, että omassa ruudussa olikin vieras auto. Kun niin kävi monta kertaa, alkoi ärsyttää.

Päiväkodin uusi omistaja oli antanut tilan vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen käyttöön. Se järjesti huoneistossa päivisin kotouttavaa toimintaa maahanmuuttajaäideille ja -lapsille, sitten myös turvapaikanhakijoille.

Ihmisiä liikkui talolla paljon enemmän kuin ennen.

Syntyi järjestyshäiriöitä. Lapset juoksentelivat pihalla ja kiipeilivät katolle, ja sitten olivat pysäköintivirheet. Niistä taisi tulla asukkailta jonkin verran sanomista, Pasi sanoo.

Vaikutti siltä, että yhdistyksessä asukkaiden valitusta pidettiin jotenkin rasistisena.

”Kulttuurien yhteentörmäystä siinä oli”, Pasi sanoo.

Oliko vielä muutakin? Kävikö huoneistossa jo silloin ihmisiä muslimien rukousaikoina?

Pasi ei tiedä, mitä tilan omistajan ja yhdistyksen välillä tapahtui, mutta parin vuoden kuluttua yhdistys lähti ja tilaan tuli eri isäntä. Omistaja itse.

Silloin alkoivat varsinaiset ongelmat.

Asukkaat uskovat, että uusi isäntä alkoi pitää D-rapun alakerrassa moskeijaa.

Lokakuussa 2022 taloyhtiön osakas kirjoitti hallituksen puheenjohtajalle ja isännöitsijälle sähköpostin. Hän oli kyllästynyt alakerrasta kuuluvaan meteliin.

”Ongelmasta on pitkittyessään tullut sietämätön.”

D-rapun asuntoihin oli jo vuosia kuulunut melua. Rukouskutsuja, puhetta ja lasten huutoa. Ramadan-kuukauden aikana rukoiltiin, juhlittiin ja mekkaloitiin myöhään yöhön saakka.