Koko ala vetää henkeä
Kuusi vuotta sitten Netflix hankki tv-sarjoja seitsemällä miljardilla eurolla. Summa oli niin iso, että se vastasi elokuvateattereiden liikevaihtoa koko Euroopassa. Nyt sarjamarkkinat ovat pysähtyneet.
Vuonna 2000 Netflix oli yritys, joka vuokrasi dvd-elokuvia verkkosivuillaan. Kiinteällä kuukausimaksulla sai lainata niin paljon levyjä kuin halusi, mutta vain yhden kerrallaan.
Tilaajia oli noin 300 000, ja yhtiö teki tappiota. Dvd:t toimitettiin ja palautettiin postitse, ja se tuli kalliiksi.
Toimitusjohtaja, yrityksen toinen perustaja Reed Hastings lähestyi suurta vuokraamoketjua Blockbusteria ja tarjosi yhteistyötä: Netflix luopuisi nimestään ja ryhtyisi vuokraamojätin verkkopalveluksi.
Blockbuster ei ollut kiinnostunut.
Kun Blockbuster sitten vuonna 2004 avasi oman verkkovuokraamonsa, se oli jo myöhässä. Netflixillä oli neljä miljoonaa tilaajaa.
”Jos he olisivat avanneen verkkopalvelunsa kaksi vuotta aiemmin, he olisivat tappaneet meidät”, Hastings arvioi myöhemmin The New Yorker -lehdessä.
Vuonna 2007 Netflix luopui kirjekuorista ja alkoi tarjota elokuvia katsottavaksi verkon välityksellä. Kolme vuotta sen jälkeen Blockbuster haettiin konkurssiin.
Vanha vuokrausjärjestelmä oli väistynyt mutta kamppailu katselun verkkomarkkinoista vasta alkamassa.