Maailman Matti
Karismaattinen ja komea Matti Kurikka oli aikansa superjulkkis. Hän oli kirjailija, lehtimies, työväenaktiivi ja utopisti. Ensin Kurikkaa ihailtiin, sitten asiat alkoivat mennä mönkään.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Antti Tuurin romaanissa Taivaanraapijat (Otava, 2005) Matti Kurikka puhuu siirtolaisille Imatran haalilla New Yorkissa. Kurikka aloittaa kertomalla, miten sosiaalidemokraatit erottivat hänet puolueesta ja Eetu Salin yritti humalapäissään tappaa hänet. Onneksi suutarinveitsi ei sopinut tappotyöhön.
”En missään nimessä ole keksinyt sellaista tarinaa päästäni. Jostain sen olen löytänyt. Luultavasti vanhasta sanomalehdestä”, Tuuri sanoo. ”Sitä en tietenkään tiedä, onko Kurikan kertoma totta.”
Matti Kurikka syntyi maanviljelijän poikana Tuutarissa, Inkerinmaalla. Hänen esikoisnäytelmänsä Viimeinen ponnistus ilmestyi vuonna 1884, kun Kurikka oli parikymppinen filosofian opiskelija Helsingin yliopistossa.
Viimeinen ponnistus oli yksi harrastajateatterien suosituimmista näytelmistä 1920-luvulle asti. Se käsitteli maaorjien vapauttamista vuonna 1861. Kurikan seuraavissa näytelmissä näkyi selvästi Minna Canthin vaikutus.
”Hän halusi olla miespuolinen Minna Canth. Kurikalla oli sukupuolten välisestä tasa-arvosta hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin Canthilla”, sanoo yliopistotutkija Sami Suodenjoki.
Suodenjoki on yksi Lannistumaton – Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella -teoksen (SKS, 2022) kirjoittajista.
Vuonna 1888 Kurikka aloitti Viipurin Sanomien toimittajana. Pian hän osti lehden kokonaan itselleen ja ryhtyi sen päätoimittajaksi. Kun Viipurin Sanomat ajautui konkurssiin, Kurikan perhe ja heille rahaa lainannut ensimmäisen vaimon kasvattiäiti menettivät omaisuutensa.
Vielä hetken kohtalo oli armollinen. Vuonna 1897 Kurikka kutsuttiin Työmies-lehden toimittajaksi. Hänestä tuli näkyvä ja vaikutusvaltainen hahmo varhaisessa työväenliikkeessä.
Vuonna 1899 keisari Nikolai II antoi helmikuun manifestin, joka vähensi Suomen valtiopäivien vaikutusvaltaa. Sitä vastustaneeseen kansalaisadressiin kerättiin nopeasti puoli miljoonaa nimeä.
Kurikka laati Työmieheen adressia arvostelleen pääkirjoituksen. Hän joutui erityisesti porvariston hampaisiin, mutta kirjoitus aiheutti säröjä myös työväenliikkeen sisällä.
Huhtikuussa Kurikka jätti tehtävänsä Työmiehessä. Hän alkoi suunnitella ihanneyhteiskunnan perustamista. Sopivaksi paikaksi valikoitui Australian Queensland.
Utopioiden perustamisen syyt olivat usein poliittisia tai uskonnollisia. Matti Kurikan omalaatuinen idealismi nojasi sosialismiin ja teosofiaan. Myös tolstoilainen rauhanaate oli hänelle tärkeä.
Karismaattinen Kurikka ja hänen ensimmäiset seuraajansa saapuivat Brisbaneen lokakuussa 1899. Heidän tarkoituksensa oli ”osuustoiminnallisen maanviljely-yhteisön” perustaminen.
Siirtomaahallinto markkinoi Queenslandia paratiisina, mutta perillä suomalaisia odottivat raskas ruumiillinen työ ja huono kohtelu.
”Australian juttu on tyyppiesimerkki siitä, että ihmiset eivät tienneet, mihin olivat ryhtymässä”, Suodenjoki sanoo.
”Asioita ei oltu mietitty loppuun asti. Eikä ollut vaihtoehtoa, että valitaan Suomesta porukka, jolla on just tarvittava osaaminen. Sieltä tulivat ne, jotka tulivat.”
Metsää raivanneiden ja ratapölkkyjä tehneiden suomalaisten telttaleiriä kutsuttiin El Doradoksi. Monet miehistä olivat kuitenkin laiskoja tai tottuneita kevyempiin hommiin. Pian ryhmä hajosi jatkuvaan nälkään ja riitelyyn. Kurikka oli kuitenkin varma suunnitelmistaan. ”Suomeen en enää palaa. Olin siellä kuin kotka häkissä”, hän kirjoitti.
Kurikka vietti Australiassa vain kymmenen kuukautta. Siellä ollessaan Kurikka sai kirjeen, jossa hänet kutsuttiin Kanadaan. Hän lähti matkaan elokuussa 1900.
Kanadan itärannikon Malkosaarelle (Malcolm Island) perustettu Sointula on tunnetuin suomalainen utopiayritelmä. Matti Kurikasta tuli Sointulan presidentti ja pääideologi. Sointulalaisten tärkein tavoite oli kasvaa ”hyviksi ihmisiksi”.
Sointulassa elettiin vailla kirkollista pi- meyttä ja holhousta. Alkoholin käyttö oli saarella kiellettyä.
Myös tasa-arvo oli Kurikalle tärkeää. Sointulassa miehet ja naiset saivat samaa palkkaa. Äidit hoitivat itse vain sylivauvoja. Isompien lasten hoito järjestettiin yhdessä.
”Kaikesta huolimatta naisten rooli Sointulassa oli ahdas. Heidän mahdollisuuksiensa kenttä oli merkittävästi pienempi kuin miehillä”, Suodenjoki sanoo.
Vuoden 1903 alussa Sointulassa oli noin 250 asukasta. Miehiä oli tuplaten naisiin verrattuna. Se aiheutti ongelmia. Kurikkaakin syytettiin Helsingin Sanomien julkaisemassa yksityiskirjeessä ”nuorempien ja sievempien naisten anastamisesta itsensä ja kätyriensä käytettäviksi”.
Tammikuussa 1903 tapahtui suuri tragedia. Yhteisasunnon tulipalossa kuoli 11 ihmistä. Monet jäivät kodittomiksi.
”Harva yhteisö toipuu sellaisesta tapahtumasta. Siitä lähdettiin laskettelemaan alamäkeä. Kun asiat eivät sujuneet, rupesi tulemaan henkilöriitoja ja arvostelua.”
Jotkut epäilivät tulipaloa Kurikan masinoimaksi tuhopoltoksi, jonka tavoitteena oli tuhota taloudellisista ongelmista kärsineen Sointulan tilikirjat. Silti Kurikka voitti ylivoimaisesti helmikuussa 1904 järjestetyt presidentinvaalit.
Syksyllä 1904 Kurikka jätti Sointulan. Hänen porukkansa perusti Vancouverin lähistölle Sammon Takojien yhteisön. Vuotta myöhemmin Kurikka oli jo Suomessa.
Lokakuun lopussa 1905 Matti Kurikka organisoi Helsingissä suuren kansalaiskokouksen. Sen jälkeen Suomessa alkoi suurlakko, laaja kansannousu keisaria vastaan.
Lakko kesti vain viikon, mutta seuraukset olivat valtavat. Ensimmäinen venäläistämiskausi päättyi, Suomeen tuli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä yksikamarinen eduskunta.
Toki myös Kurikka tahtoi kansanedustajaksi. Matkassa oli kuitenkin mutkia. Kun Kurikan sukset menivät lopullisesti ristiin Sdp:n johdon kanssa, hän erosi puolueesta ja perusti Suomen sosialistisen reformipuolueen.
”Kurikka ei selvästikään ymmärtänyt, miten suomalainen politiikka oli muuttunut. Hän luuli karismansa riittävän, mutta niin ei käynyt. Myös Suomeen levinneet tiedot Sointulan tapahtumista söivät hänen uskottavuuttaan”, Suodenjoki sanoo.
Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuussa 1907. Kurikka sai vain muutamia satoja ääniä eikä päässyt kansanedustajaksi. Se oli hirvittävä šokki.
Hän yritti uudestaan 1908 ja 1909, mutta mikään ei auttanut. Mies oli maineensa hukannut, ja eduskunnan ovet pysyivät kiinni.
Matti Kurikka oli muuttunut työväenliikkeen sankarista pilalehtien vakiohahmoksi.
”Pilalehdet olivat merkittävä media ja Kurikka ihanteellinen tyyppi niiden tekijöille. Hänen ulkonäköönsä, persoonallisuuteensa ja epäonnistumisiinsa oli helppo tarttua. Ihmisten oli myös helpompi ottaa vastaan yksi pilapiirros kuin kokonainen lehtiartikkeli.”
Suurlakon jälkeen Suomessa alkoi osuustoiminnan valtava vyöry. Myös Matti Kurikka havahtui siihen.
Ensin Kurikan porukka halusi ostaa Kuopiossa sijainneen tilan, mutta sille ei myönnetty lainaa. Vuonna 1908 osuuskunta osti Suutalan tilan Porvoon liepeillä. Ryhmän rahat eivät riittäneet lainan lyhentämiseen, ja projekti levisi muutamassa kuukaudessa.
Oulun lähistöllä Pohjanpelto-osuuskunta aloitti samaan aikaan Suutalan kanssa. Kurikka ei osallistunut sen toimintaan, mutta kävi Oulussa esitelmöimässä ja seurasi tilannetta kirjeenvaihdon välityksellä.
Pohjanpelto raivasi käyttöönsä kymmenen hehtaaria maata. Tilalle alkoi muuttaa asukkaita lähikunnista. Silti homma tyssäsi nopeasti. Syynä olivat taas talousongelmat.
”Yhteisöillä ei ollut liiketoiminnallista osaamista eikä muita keinoja toimeentulon ratkaisemiseksi. Se oli pääsyy, miksi hommat menivät pieleen kerta toisensa jälkeen”, Suodenjoki kertoo.
Keväällä 1909 Pohjanpellon maatalossa syttyi tulipalo. Porvarillisen Kaleva-lehden mukaan palovakuutusta oli juuri nostettu. Se antoi aihetta epäillä, että tulipalo oli tahallaan sytytetty.
Vuonna 1910 Pohjanpelto asetettiin konkurssiin. Tuolloin Kurikka oli palannut Amerikkaan ja toimitti New Yorkin Uutisia.
”Kurikka sanoi luopuneensa toivosta, että Suomen työväki häntä kuuntelisi, mutta hän itse rakasti Suomen kansaa eikä koskaan siitä luopuisi. Sen takia meidän olisi herätettävä henkiin Suomen Suoja, kerättävä rahaa ja hankittava kiväärejä ja tykkejä ja kuularuiskuja, ja lähetettävä niitä Suomeen, koska siellä koittaisi pian sellainen aika, että ihmiset nousisivat pitämään puoliaan Venäjää vastaan.”
Kurikka saapui New Yorkiin kesäkuussa 1909. Antti Tuurin Taivaanraapijat-romaanissa kerrotaan, miten Kurikka yritti kerätä rahaa Suomen Suoja -yhdistykselle. Kurikka näki sen vallankumouksellisena organisaationa, joka toimi Amerikasta käsin venäläishallintoa vastaan. Tolstoilainen pasifismin ideaali oli hukkunut jonnekin matkan varrelle.
Suomen suoja ei saanut kannatusta ja lopahti nopeasti.
”Jotkut Kurikan vaiheet olivat suorastaan komediallisia. Etenkin sen takia ne minua kiinnostivat”, muistelee Tuuri.
Ennen kirjoittamista Tuuri tutkii aiheitaan ja henkilöitään perinpohjaisesti. Taivaanraapijoissa esimerkiksi Kurikan paluu Amerikkaan on ajoitettu oikein, toisin kuin Kalevi Kalemaan pääosin mainiossa elämäkerrassa (Matti Kurikka – legenda jo eläessään, 1978).
Taivaanraapijoita kirjoitettaessa Amerikan linjojen historialliset matkustajaluettelot oli jo digitoitu. Niistä selvisi, millä laivalla ja missä hytissä Kurikka vaimonsa ja tyttärensä kanssa matkusti.
”Etsin dokumenteista lähinnä yksityiskohtia, joita on hyvä laittaa kirjaan. En halua sotia sitä kuvaa vastaan, minkä dokumentit antavat. Muutenkin pyrin selvittämään ihmisistä mahdollisimman paljon ennen kuin käytän heitä romaanihenkilöinä.”
Matti Linnoila on kuullut tarinoita Matti Kurikasta lapsesta asti. Kurikan Aili-tytär oli hänen mumminsa. Linnoilan isä Osmo puolestaan teki 1930-luvulla pro gradu -työn Kurikan yhteiskunnallisesta ja valtiollisesta toiminnasta.
Linnoila itsekin on selvittänyt Kurikan Amerikan-vaiheita.
”Kun Kalemaa kirjoitti kirjansa, mummi eli vielä. Käsittääkseni monet Kalemaan tiedot perustuvatkin pitkälti keskusteluihin isäni ja isoäitini kanssa”, Linnoila sanoo.
Viipurin Sanomien konkurssi oli raskas asia lähisukulaisille ja vaikutti osaltaan Kurikan ensimmäiseen avioeroon. Silti Aili Kurikka muisti isäänsä aina suurella lämmöllä.
Linnoilan mukaan Matti Kurikka ymmärrettiin herkästi väärin. Pyrkimykset olivat vilpittömiä ja hyvää tahtovia, mutta niiden toteutus tuppasi jäämään puolitiehen.
Myös monet Kurikan ajatukset muuttuivat ajan myötä. Hänen kirjoituksistaan pystyi näkemään, mitkä asiat milloinkin innostivat.
”Hän oli spontaani ja vauhdikas ihminen. Olen ajatellut, että nykyaikana hänellä saattaisi olla adhd-diagnoosi”, Linnoila pohtii.
”Kurikka innostui herkästi ja halusi kehittää monia asioita yhtaikaa. Toisaalta häneltä puuttui harkintaa ja ”jalat maassa” -organisointikykyä.”
Matti Linnoila on käynyt Sointulassa kahdesti. Jälkimmäisen kerran Sointulan satavuotisjuhlien kunniavieraana vuonna 2001. Sointulassa asuu nykyään noin 600 ihmistä. Heistä monet ovat suomalaisten jälkeläisiä. Muutamat jopa puhuvat suomea yhä.
”Sointulassa on jänniä historiakerroksia. Vietnamin sodan aikana sinne asettui iso joukko kutsuntoja kotimaassaan Yhdysvalloissa vältelleitä hippejä. Se on vahva kerrostuma, jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisuuden kanssa.”
Matti Kurikka ei koskaan hylännyt ihanneyhteiskunta-aatetta. Hän suunnitteli jopa ”Sointula-koulun” perustamista Amerikkaan. Siellä ihmisiä kasvatettaisiin utopia-ajatuksen ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.
Viimeiset vuodet Kurikka asui Penkere-farmilla Connecticutissa. Hän menehtyi syksyllä 1915 sairauskohtaukseen raivatessaan reittiä tilalleen. Euroopassa raivosi ensimmäinen maailmansota.
Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Niklander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari ja Anna Heimo: Lannistumaton – Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella. SKS, 2022.