Johtolanka: lusikka
Näillä mättäillä neuvostopartisaanit sieppasivat kymmenen lapsen isän kesällä 1944. Sallalaisen Vesa Haatajan johtama ryhmä etsii sotavainajia, niin kadonneita siviilejä kuin sotilaita.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
On mysteerejä, onnellisia ja traagisia.
Heinäkuun 15. päivänä 1943 Hilkka Poikela oli ollut astuttamassa lehmää Sallan Niemelän kylässä. Palatessaan kotiin Hautajärvelle hän näki tien laidassa tummia hahmoja. Rajan yli tulleita neuvostopartisaaneja, joista oli varoitettu.
Pakoon ei ehtisi. Joko ne ampuvat tai ottavat vangiksi, hän ajatteli.
Maatilan 21-vuotias tytär jatkoi kulkua. Tekeytyi tietämättömäksi, kulki joukon ohi, ei vilkaissutkaan partisaaneja. Takaa ei kuulunut mitään. Ei pysäytyshuutoa, ei kiväärin laukausta.
Vesa Haataja kertoo tarinan rintamamiestalon keittiössä, vain 15 kilometrien päässä tapahtumapaikalta.
Miksi nuori nainen päästettiin jatkamaan matkaa?
Jatkosodan aikana partisaaneilla oli itärajalla hurja maine. Partisaanien raporteissa kohteet kuvattiin sotilaallisiksi. Todellisuudessa kymmenet iskut kohdistuivat kyliin: 153 kuollutta ja 53 haavoittunutta siviiliä. Edes lapsia ei säästetty.
Haataja johtaa Sallan sotavainajien etsintäryhmää. Se etsii toisessa maailmansodassa kadonneita sotilaita ja siviilejä.
Partisaanihyökkäysten siviiliuhreja on löytämättä yhä puolen tusinaa. Yksi heistä on Arvid Pekkala Savukosken Nousulta. Hän oli palauttanut armeijalta lainaamansa hevosen 21. heinäkuuta 1944. Paluumatkalla Sallan Saijasta kymmenen lapsen isä oli joutunut partisaanien sieppaamaksi.
Tapettu, se on olettamus, Haataja sanoo. Mutta missä on ruumis?
