He poimivat minut nyt kuulusteluun
Toimittaja Joakim Medin lähti juttukeikalle Istanbuliin. Sen oli tarkoitus kestää neljä päivää. Kun hän viimein puolitoista kuukautta myöhemmin palasi, hän oli saanut tuomion presidentin loukkaamisesta ja syytteen terrorismista.
On aikainen maanantaiaamu, ja Joakim Medin on matkalla töihin. Hän voi puhua samalla. Myöhemmin päivällä tuskin ehtisi enää.
Medin kulkee metrolla Gamla staniin. Siellä sijaitsee Dagens ETC -lehden toimitus, kivitalossa keskellä Tukholmaa. Dagens ETC on Ruotsin ensimmäinen punainen päivälehti, joka ottaa ympäristökysymykset vakavasti. Näin se itseään mainostaa.
Medin on kirjoittanut lehteen vuosia. Eniten hän on seurannut ulkomaantapahtumia, Lähi-itää ja Itä-Eurooppaa, Syyriaa, Unkaria, Ukrainaa, Turkkia.
Joistain matkoistaan hän on pitänyt kirjaakin. Viime keväänä, kun hän jälleen lähti Turkkiin, kerta oli kahdeskymmenesensimmäinen. Tarkoitus oli viipyä Istanbulissa neljä päivää ja jatkaa sitten Israeliin.