Pappi ja lukkari

Jaakko Heinimäki haluaa omistautua työssään ihmisille, joilla ei ole kiinteää suhdetta kirkkoon.

hän
Teksti
Hannu Harju
Kuvat
Heli Blåfield

Syksyllä Jaakko Heinimäellä oli runsas tunti aikaa palaverien välissä Helsingin keskustassa. Piti vain löytää työpiste, jossa voisi rauhassa avata läppärin. Heinimäelle luonteva paikka oli tuomiokirkko, jonka ovet olivat auki.

”Kirkkosalissa on rauhoittava työskennellä. Kari Hotakainen kirjoittaa autotallissaan, ties vaikka hänen kirjoistaan tulisi erilaisia, jos hän kirjoittaisi ne kirkossa”, Heinimäki sanoo.

Tuomiokirkkoseurakunta on myös Heinimäen entinen työpaikka. Hän oli siellä papin sijaisena 1990-luvun alussa ja teki kirkollisia toimituksia, seurakuntalaisille tutuinta osaa papin työstä.

Sittemmin varsinainen papin työ jäi, mutta uskonnon ja kirkon parissa työskentely ei. Heinimäki ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuosituhannen vaihteessa ja on julkaissut yli 20 pääosin kristinuskon eri alueisiin liittyvää tietokirjaa sekä muutaman elämäkerran.

Ei Heinimäki kuitenkaan koko ajan kirkkosalissa työskentele, sen kummemmin alttarilla kuin sakastissakaan. Kirkon puupenkkejä enemmän hän on vuosien varrella kuluttanut pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehden toimistotuoleja, ensin 1990-luvulla toimittajana ja vuodesta 2017 päätoimittajana.

Heinimäki aloittaa ensi vuoden alussa Benelux-maiden suomalaisen merimieskirkon johtajana ja Brysselin merimiespastorina.

”Huomasin, että paikka oli haussa, mutta vasta ystäväni kannustuksesta hain sitä. Itse ajattelin etteivät he ihan tämänkaltaista tyyppiä halua.”

Minkälaista tyyppiä? Heinimäki on toiminut yli 30 vuotta toinen jalka kirkossa, toinen sen ulkopuolella. Hän on teologi ja pappi, kirjailija, toimittaja ja aktiivinen keskustelija, entinen Eino Leino -seuran puheenjohtaja. Hän on toiminut piispan avustajana ja Uutisvuodon vierailevana kapteenina.

Heinimäen varsin laaja kirjallinen tuotanto käsittelee pyhimyksiä (miehiä ja naisia), syntejä, kerettiläisyyttä, hartautta, etiikkaa, katekismusta, uskontoa ja huumoria sekä viiniä. Hän on kirjoittanut Raamatusta aikuisille ja lapsille.

Yleistajuinen ja rento kirjoitustapa on kyllästetty tanakalla Raamatun, uskonnollisten käytäntöjen ja kirkkohistorian tuntemuksella. Asioita valotetaan viittauksilla populaarikulttuuriin ja kaunokirjallisuuteen, mielipiteet ilmaistaan suoraan ja selkeästi, mutta yleensä suht kiltisti eikä ärhäkästi.

Kirkon ja kaupungin pääkirjoitukset henkivät mutkatonta ja matalakynnyksistä suhtautumista uskontoon, ne rakentavat siltaa kristinuskon keskeisen sisällön ja ihmisiä puhuttavien ajankohtaisten ja arkisten kysymysten välille. Uskonto ja kirkko ovat merkityksellisiä, kun niiden koetaan auttavan ja tukevan jokapäiväisessä elämässä.

Lehden pääkirjoituksissa ja jutuissa kirkko ja uskonto eivät ole uljaalta kalskahtavia elämänohjeita, ankaria nuhteita ja vaativia käskyjä jakava ihmisistä erillinen komentokeskus, vaan läsnä oleva ja helposti lähestyttävä kanssaihmisten yhteisö.

Heinimäki kuuluu kirkollisista ja uskonnollisista aiheista käytävän keskustelun uudistumishenkiseen siipeen.

”Monet pitävät Kirkkoa ja kaupunkia varsin avoimena ja liberaalina keskustelufoorumina. Minusta sitä olisi voinut pitää edistyksellisenä joskus 1400-luvulla.”

Kirkko ja kaupunki tulee jokaisen pääkaupunkilaisen seurakunnan jäsenen kotiin. Aika harvalla on kovin kiinteää suhdetta seurakuntaan, ja lehti voi omalla tavallaan osaltaan tarjota tällaisen. Juttujen aiheissa vältetään rimanalituksia, mutta kristityn rima on syytä pitää niin alhaalla, ettei sen ali mahdu. Kaikki ovat tervetulleita eikä henkeä haistella.”