Kelluva kansa
Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalassa hoidettiin aikoinaan huippu-urheilijoita, jotka kuntoutuivat ihmeellisen nopeasti. Siitä sai alkunsa uusi kansallislaji.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Eihän tänne meinaa mahtua”, Nelli Hyttinen puuskahtaa.
Mäkelänrinteen uimahallissa on kello kuuden ruuhka. Hallin kolmestakymmenestä lainattavasta vesijuoksuvyöstä tarjolla roikkuu vain viisi.
Hyttinen ja hänen ystävänsä Liina Hovi vyöttävät niillä itsensä ja laskeutuvat altaaseen.
He alkavat hölkätä vierekkäin. Polvet nousevat korkealle ja kädet viuhtovat kehon vieressä. Liikeradat ovat kuin pikajuoksijoilla, mutta hidastetussa elokuvassa.
Vesijuoksua varten on rajattu puolet hyppyaltaasta. Vedessä etenee verkkaan eri kokoisia ja ikäisiä ihmisiä. Jonkun kävelykeppi odottaa altaan reunalla.
Hyttinen ja Hovi ovat tässä joukossa nopeimmasta päästä. Usein tulee ohiteltua muita. Mutta kyse ei ole kilpailusta, heillä vain on reipas vauhti. Suu käy samaan tahtiin.
Kolmekymppiset kaverukset käyvät Helsingissä joko Mäkelänrinteen tai Malmin uimahallissa kerran viikossa. Vesijuoksevat vierekkäin ja juttelevat samalla, no, vähän kaikesta. Avautuvat töissä eteen tulleista ongelmista, vinkkaavat hyviä reseptejä, juoruilevat tai suunnittelevat, mitä viikonloppuna voisivat tehdä yhdessä. Aika usein puhutaan ruoasta. Vesijuostessa tulee nimittäin nälkä.
Vesijuoksu on näennäisen helppoa mutta tehokasta liikuntaa.
”Altaassa tuntuu, että ei tee oikeastaan mitään”, Hovi sanoo.
Hyttisellä on päähänpinttymä siitä, että hän haluaa aina juosta kokonaisen tunnin kerrallaan. Hovi siirtyy jossain vaiheessa uimaan.
Lopuksi he rentoutuvat, ensin monitoimialtaan hierovissa suihkuissa ja sitten saunassa.
”Viime aikoina on otettu tähän loppurituaaliin myös kylmävesiallas”, Hyttinen kertoo.
”Tämä on tällaista allasterapiaa.”
Hyttinen pääsi viikoittaiselle uimahallikeikalle mukaan silloinkin, kun oli loukannut pahasti polvensa tanssitunnilla. Hovi puolestaan huomasi, että koronan tai angiinan jälkeen uinti nosti sykettä liikaa. Mutta vesijuoksu sujui.
Suomessa on noin 250 uimahallia, maauimalaa ja kylpylää. Miltei kaikissa niissä vesijuostaan.
Vesijuoksuharrastajien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta erilaisissa liikuntatutkimuksissa laji kohoaa usein suosituimpien joukkoon. Urheiluhallit Oy:n toimialajohtaja Eija Holmala kertoo, että yhtiön seitsemässä uimahallissa pääkaupunkiseudulla 30–40 prosenttia kävijöistä vesijuoksee.
Lajista on tullut koko kansan juttu, Suomessa. Monissa muissa maissa vesijuoksua ei tunneta ollenkaan.
Nelli Hyttinen huomasi tämän äskettäin espanjan tunnilla.
”Kysyin opettajalta, mitä vesijuoksu on espanjaksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan.”
Wikipediasta löytyy artikkeli vesijuoksusta neljällä kielellä: englanniksi, suomeksi, koreaksi ja hepreaksi. Suomenkielinen on laajin.
Siinä kerrotaan muun muassa, että vesijuoksua voi harrastaa myös luonnonvesissä. Mukana on varoituksia:
”Laivaväylille ei pidä lähteä vesijuoksemaan, vaikka mukana olisi turvavenekin.”
”Viinanjuonti ennen vesijuoksua on haitallista, vaikka se saattaakin lisätä rohkeutta ja lämmöntunnetta. Moni on hukkunut juuri alkoholin vaikutuksen alaisena.”
Suomessa on myös järjestetty muutamia kertoja lajin MM-kilpailut. Taidamme olla maailman johtava vesijuoksumaa.
Vielä kolmekymmentä vuotta sitten täällä ei tiedetty lajista mitään.
Paitsi Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalassa. Siellä tehtiin melkeinpä ihmeitä.
