Kukapa ei haluaisi tehdä historiaa
Kaikki eivät ole suurmiehiä tai -naisia. Tuleville polville voi silti jättää jäljen itsestään.
14
MIN
Huhtikuussa päätin, että haluan historiankirjoihin.
Ei tarvita suurtekoja tai julkisuustemppua. Historiaan pääsee aivan helposti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilla. Siellä kerätään tavallisten ihmisten muistoja arkistoitavaksi.
”Odotamme juuri sinun vastaustasi”, sivuilla kerrottiin.
Osallistumalla voi ”jättää pysyvän jäljen kansakunnan muistiin”.
Vaihtoehtoisia aiheita oli paljon. Olisin voinut kertoa kokemuksistani tai ajatuksistani ystävyydestä, nukkumistavoista tai luonnonvesiuinnista. Kaikista niistä haluttiin tallentaa tietoa arkistoihin.
Sitten oli vielä yksi keruu. Sen vastausaika oli päättymässä, ja päätin osallistua viime hetkellä.
Minua pyydettiin kertomaan mieleeni jäänyt äänimaisema. Miksi se oli minulle tärkeä? Miksi olin kiinnittänyt siihen huomiota? Pystyin jakamaan arkistoon sekä äänitteen että tekstin.
Alkuun yritin käydä lempipuistossani nauhoittamassa, miltä tavallinen iltapäivä vuonna 2025 kuulosti. Mutta päivä oli hirvittävän tuulinen ja äänite kuulosti karmealta.
