Poikkeuksellisen vaikeaa

Hoitoalan sovusta huolimatta työmarkkinakierroksella on edessä vielä isoja esteitä. Kunta-alan ratkaisu hiertää, inflaatio laukkaa ja luottamuspula kiristää välejä.

työmarkkinat
Teksti
Tuomo Lappalainen

Suomalaiseen työmarkkinaperinteeseen kuuluu, että jokaisen neuvottelukierroksen aluksi toistetaan uskollisesti samat vuorosanat. Aina todetaan, että edessä ovat poikkeuksellisen vaikeat neuvottelut.

”Ennen olen hymähdellyt näille puheille”, kokenut työmarkkinavaikuttaja tunnustaa. ”En muista, että tilanne olisi koskaan ollut niin vaikea kuin on julkisuudessa annettu ymmärtää.”

Tämä syksy on kuitenkin poikkeus.

Sekä työnantaja- että palkansaajapuolella ollaan yksimielisiä siitä, että hoitoalalla syntyneestä sovusta huolimatta neuvotteluissa on vielä pahoja solmuja aukaistavana. Osa ongelmista on järjestöjen itsensä aiheuttamia, mutta eivät kaikki. Jotkut eivät ole edes kotimaista alkuperää.