Tuu sääki mukaa vaa!

Vaimea tärinä kulkee läpi laivan.

Kun Turun satama loittonee, Pentti Koivisto kiiruh­taa totutusti myymälään. Sinisessä pikkutakissa ja mustissa käärmeennahkakengissä hän valitsee kirkasta, likööriä, kuohuvaa, lähdevettä ja limonadia. Ja vielä kaksi kartonkia tuliaistupakkaa pokerikaverille.

Sillä välin Anja Salminen pukeutuu vihreään kukkamekkoon ja vaihtaa mustat ohutpohjaiset kengät. Ranteeseen vielä ­yönylikassiksi kutsuttu pussukka, johon mahtuu hyttiavain ja pankkikortti.

Koivisto palaa hyttiin numero 8 309. Kohta kuuluu vaimea poksahdus. On kiellettyä juoda tax free -juomia, kyllä sen kaikki tietävät. Mutta lähtömalja on sekin perinne.

Pena, kuten Koivisto täällä tunnetaan, liruttaa muovimukeihin Martini Astia, puolimakeaa kuohujuomaa.

”Kyl samppanjat saa juoda aina!”

Jättiläismäinen matkustaja-alus on kuin verkkaan lipuva majakka. Ympärillä leviää pimeä saaristo.

Viking Grace liikennöi Turun ja Tukholman väliä. Linja on punaisten laivojen, ahvenanmaalaisen Viking Linen, vahvinta kotikenttää.

Iso osa matkustajista ei astu Ruotsin kamaralle. Kellutaan 23 tuntia aalloilla 11-kerroksisessa laivassa ja palataan lähtösatamaan.

Meriristeily ilman maihinnousua on supisuomalainen tapa, maailmalla outo ilmiö.

Gracen uumeniin mahtuu kerralla 2 800 matkustajaa. Laiva on suosittu, sillä se lähtee iltayhdeksältä Turusta. Viikon mittaan musiikki muuttaa aluksen tunnelman ja vaihtaa asiakkaat.

Keskiviikko on varattu nuorille aikuisille. Torstaisin kolmi-nelikymppiset joraavat bilebändien tahdissa. Viikonloppuisin laivan täyttävät eri-ikäiset aikuiset, joita houkuttelevat nimekkäät artistit ja yhtyeet.

Alkuviikko on vanhan tanssimusiikin. Silloin saapuvat himoristeilijät.

Hytin oveen koputetaan.

Lisää laseja, lisää kuohuvaa. Maarit Koivupuisto ja Kari Laine ovat naantalilaisia tanssiystäviä. Tämän risteilyn pääesiintyjä on legendaarinen Dallapé. Ei mikään neljän soittajan peruspumppu vaan iso tanssiorkesteri puhallinsoittajineen.

Koivupuisto huokaa: ”Miähet valkosis smokeis!”

Vanhat tangot ja hitaat valssit, ne ovat aina kutsu parketille. Laine osoittaa turkulaisia hytti-isäntiä, Anjaa ja Penaa.

”Hidas valssi on heijän juttu.”

”Mun bravuuri”, Koivisto tarkentaa. Hän kertoo kehittäneensä hitaaseen valssiin oman askelkuvion jo kahdeksankymmentäluvulla.

Miehet ovat tutustuneet Turun lentopallopiireissä. Tanssilavoilla heitä on luultu myös isäksi ja pojaksi.

Pena on 85, Kari 64.

Jalka on yhä kepeä, molemmilla. Askelmittarin mukaan Laineen ennätys on 35 500 askelta vuorokauden risteilyllä. Siihen pitää pyörähtää monta tanssia.

”Koko ilta. Ja seuraava aamukin viälä.”

Hän on pitänyt kirjaa: 24. risteily vuonna 2025. Anjan ja Penan lähdöt ovat nekin ylhäällä: 32. risteily.

Anja Salminen ja Pentti Koivisto ovat elämänkumppaneita, kumpikin eronneita. Vuosituhannen vaihteessa suurtalouskeittiön kokki ja sähkölaitoksen työntekijä tutustuivat tanssilattialla, missä muualla.

Enää tuota ravintolaa, Thrinaxia, ei ole olemassa. Moni muukin tanssipaikka ja yökerho on lopettanut Turussa ja muissa suurissa kaupungeissa.

Merellä musiikki soi yötä päivää.

On kolme tanssiyhtyettä. Alkutahdit kakkosbändillä retrobaarissa, sitten ykkösorkesteri yökerhossa, jossa kansainvälinen house band jatkaa pikkutunneille.

Laivalla voi myös itse laulaa – karaokea.

”No ei me lauleta kumpikaan”, Koivisto sanoo.

”Ei voi mennä laulamaan”, Salminen vahvistaa. ”Ei ku ei osaa, niin ei osaa yhtää.”

Kesäisin, kun lapsiperheet ja lomalaiset täyttävät ruotsinlaivat, seniorit katoavat mereltä. On aika kiertää maata, ajaa asuntoautolla maaseudun tanssilavoille Lappia myöten. Syksyn tullen he palaavat risteilemään. Niin tekevät myös monet tutut artistit ja karavaanarit.

Turkulaisilla on kadehdittava kotikenttäetu. Kun asuu Nättinummen lähiössä, satamaan pääsee paikallisbussilla.

”Samana päivänäki voidaan päättää, et nyt lähetää illalla”, Salminen sanoo.

Toisinaan on niin hyvä meno, että ostetaan infosta toinen matka heti jatkoksi. Välillä on tosin käytävä terminaalissa ja palattava laivaan.

Viime tammikuussa laivan tanssiviikon aikana kertyi peräjälkeen neljä matkaa sunnuntaista torstaihin. Silloin sai pitää saman hytin eikä laivasta tarvinnut poistua ennen uutta risteilyä.

Kyllä se kunnon päälle käy, tanssia vuorokausia ja valvoa yömyöhään.

”Kun se laiva tulee takaisin Turkuun, sää nukut satamaoloajan”, Koivisto sanoo.

”Se jo auttaa hiukan.”

Onhan se vähän erikoista ja hilpeää, kun herää torkuilta uudelle risteilylle. Laiva on sama, henkilökunta on sama, seisova pöytä on sama, mutta tuhannet matkustajat ovat vaihtuneet.

”Se on sil taval kiva”, Salminen sanoo, ”et tulee uudet kaverit sisälle laivaan.”

Oli aika, jolloin Itämeren aaltoja kyntivät aavelaivat.

Maaliskuussa 2020 Anja Salminen ja Pentti Koivisto olivat olleet tanssimassa Lapin Ylläksellä. Koronapandemian takia koulut ja kirjastot, uimahallit ja ravintolat suljettiin. Yleisötilaisuudet, myös lavatanssit, kiellettiin.

Poikkeustila sulki Suomen, mutta ruotsin- ja vironlaivat jatkoivat kulkuaan.

Viking Gracen loputtoman pitkillä hyttikäytävillä vaelsi kourallinen matkustajia. Myös Salminen ja Koivisto palasivat tutulle laivalle. Työntekijöitä oli lomautettu, baarimikot siivosivat hyttejä. Aamiaista ja lounasta sai, seisovaa pöytää ei. Tax free oli auki, ravintolat kiinni.

Tukholmassa ei päässyt maihin, vaikka olisi halunnut.

Vogue Club, kaksikerroksinen yökerho, veti tuhat ihmistä. Nyt tanssilattia oli suljettu nauhoin. Pöytien lomassa liikkui silti yksittäisiä pareja, kuin haamuja maskit naamalla. Musiikki soljui nauhalta.

Tunnelma oli outo.

Kuulisiko laivalla elävää musiikkia vielä joskus?

Meren yllä on tummuva yö, aallot lau­luaan toistaa…

Retrobaarissa Lauri Ketonen ja The Stonewalls -yhtye lämmittävät tanssijoita. Vuorossa on alkuillan ensimmäinen tango. Kaksi nuorta naista kuuntelee pöydässä. Aivan kuin he olisivat eksyneet väärälle planeetalle.

Parit parketilla voisivat olla heidän isovanhempiaan.

Retrobaari on kannella 10. Alempana, kansille viisi ja kuusi, piiloutuu rahtarien maailma: hytit, sauna ja kuljettajien taukotila. Risteilijöiden joukossa on käyty vain syömässä ruokalipuilla. Pippuripihvi on kuulemma rekkakuskien suosikki.

Turun ja Tukholman väli on ihanteellinen rahtilinja. Rekka myöhään illalla laivaan Turussa, aamulla varhain Tukholman keskustan ohi eteenpäin. Viking Gracella on yli kilometrin verran autokaistaa, tilaa 75 rekalle.

Koronapandemian aikana risteilyalukset olivat pitkälti rahtilaivoja.

Suomen valtio tuki tappiollisia varustamoja, jotta liikenne jatkui. Huoltovarmuuden nimissä varmistettiin, että elintarvikkeet, lääkkeet ja päivittäistavarat virtaisivat maahan rekka-autojen kyydeissä.

Myös normaaliaikoina varustamoja tuetaan. Miehistötuki ei ole suora valtiontuki vaan palautus työnantajamaksuista. Hyväksymällä tuen EU on halunnut suojella eurooppalaista merenkulkua.

Vuonna 2024 suurin tuensaaja oli Viking Line. Noin 26 miljoonan euron potti vastasi yhtiön liiketulosta.

Vuotta myöhemmin valtiovarainministeri Riikka Purra ehdotti miehistötukeen rajua leikkausta. Heräsi vilkas keskustelu. Miksi veronmaksajien rahoja käytetään ”merten ravintolakeskuksiin”?

Viking Line uhkasi ulosliputtaa risteilyalukset Ruotsiin. Suomen merenkulun loppu, Merimiesunioni julisti tiedotteessaan. Miehistötukea puolustettiin vedoten työpaikoihin ja valtion verotuloihin. Ja taas kerran huoltovarmuuteen: kriisioloissa valtio voi ottaa hallintaansa Suomen lipun alla kulkevat laivat.

Lopulta leikkaus ei toteutunut.

Punaisten laivojen perässä liehuu yhä siniristilippu.

Risteilymatkustajat täyttävät taas tanssilattioita. Mutta paluuta 2010-luvun hulluihin vuosiin ei ole.

Pandemian jälkeen viron- ja ruotsinlaivoilta on kadonnut kolmannes asiakkaista, seitsemän miljoonaa matkaa. Viking Linen pudotus on kaksi ja puoli miljoonaa, enemmän kuin Turun ja Tukholman välinen liikenne.

Itämereltä on poistunut useita laivoja.

Viking Line on myynyt Amorellan, Mariellan ja Rosellan. Tilalle on hankittu vain yksi laiva, Gracen sisaralus Glory. Kilpailija Tallink-Silja on vuokrannut Silja Europan, Galaxyn ja Romantikan.

Varustamot ovat luopuneet myös halpamatkoista, kahden ja viiden euron risteilyistä.

Alkuviikosta Viking Gracelle voi saada yhä edullisen 29 euron risteilyn. Mutta kaikki ylimääräinen maksaa. Hytti korkeammalla kannella, lisämaksu 12 euroa. Hytti lähellä hissiä tai autokannen sisäänkäyntiä, lisämaksu 10 euroa. Ikkunapaikka ravintolassa, lisämaksu 5 euroa.

Ennen lähtöä kännykkään on kilahtanut tekstiviesti: Tänään voit vaihtaa hyttiluokkasi parivuoteelliseen ikkunahyttiin SD2 ainoastaan 30 EUR.

Laivojen karsinta ja hinnoittelun muutos ovat toimineet, ainakin varustamoille.

Viking Line on tehnyt pienemmällä matkustajamäärällä parempia tuloksia kuin hulinavuosina.

Aina sama yhtiö ja laiva. Aina sama kansi ja sama hytti. Aina sama ravintola ja pöytä.

On uskollisia kanta-asiakkaita, jotka ovat tapojensa orjia.

Anja Salminen ja Pentti Koivisto eivät kuulu heihin mutta suosivat kyllä Viking Gracea. Yökerhon tanssilattialle, Itämeren suurimmalle, mahtuu kerralla 150 paria. Postimerkin kokoinen parketti ei houkuta.

”Jos siel on täyttä, sit se on melkein piloilla se tanssiminen”, Koivisto sanoo.

Turun ja Tukholman saaristo on ainutlaatuisen kaunis, mutta turkulaisen ei tee mieli maksaa merinäköalasta. Luodot ja saaret on ehditty kiertää omalla veneellä lukemattomat kerrat.

Salmisen ja Koiviston eläkkeet eivät ole suuret. Mutta kun on myyty asunnot pois ja muutettu yhdessä vuokralle, on jäänyt pesämuna. Laivalla voi toteuttaa mielitekoja ja tehdä heräteostoksia: muutama kymppi rulettiin ja hedelmäpeleihin, uusi paita tai hame.

”Vaikkei leveesti eletä”, Salminen sanoo, ”mut kumminki pystyy menemään ja olemaan.”

Kanta-asiakkaat keräävät ostoksista Vikingin veneitä eli pluspisteitä. Himoristeilijä saa niillä halvempia matkoja ja ostosrahaa. Säästöä syntyy myös musiikissa.

”Hyvä artisti, ku se ottaa konsertista viiskymppiä maissa, niin täällä se maksaa meille kympin”, Koivisto sanoo.

”Ja sää kuulet ne samat laulut.”

Kukkahameita, leopardiasuja, kimallepaitoja.

Yhdeltätoista yökerhossa on väljää, kun miehet vievät naisia. On myös naispareja, sekahaussa kaikille ei riitä kavaljeeria. Dallapé soittaa foxtrotia, tunnelmoi kolmekymmentäluvun klassikkoa.

Jos minne lie, polkuni vie, oli päivä tai synkkä yö, niin muistan ain’ sinut armas Elaine…

Täällä merellä näkyy sama mikä maissa. Juodaan vähemmän teräviä, enemmän mietoja. Tai suositaan tyystin alkoholittomia. Vanhan ajan tansseissa tilataan vielä vanhan ajan juomia, värikkäitä yökerhodrinkkejä.

Anja Salminen ja Pentti Koivisto siemailevat Sinistä enkeliä, vuorotellen samasta lasista.

Ensimmäinen setti on ohi puoli kahdeltatoista.

Tanssiporukka nousee pöydistä. Yksi seurueen naisista huikkaa puolitutulle: ”Tuu sääki mukaa vaan!”

Salminen ja Koivisto hurauttavat hissillä kaksi kantta alaspäin, sitten kävely laivan keulaan. Ikkunalliseen hyttiin ahtautuu kolmetoista ihmistä.

Pian kuplii puhe, nauru ja juoma.

Taukorituaalia ei unohdeta: hyttiselfie. Timo Ahola kasaa kaksi tuolia ja roskakorin päällekkäin. Torni saa toimia kännykän jalustana.

”Ajatelkaa, meitä on ollut kakskytneljä tässä hytissä!”

Matkalla takaisin yökerhoon Salminen ja Koivisto pysähtyvät baariin. Yksi tumma trappistiolut niin kuin tavallisesti ennen orkesterin toista vetoa.

Baarimikko David nostaa pullot valmiiksi, tietää tilauksen kysymättäkin.

Suomenruotsalaiset ovat kuulemma railakkaita ja äänekkäitä, kun he kerääntyvät teemaristeilylle pitkin Pohjanmaata. Mutta ei tämäkään seurue ujostele.

Joka käänteessä kätellään, halataan ja vaihdetaan kuulumisia. Ei vain toisia tanssijoita vaan baarimikkoja, tarjoilijoita ja myyjiä.

Yksi tanssiporukan naisista selittää halailua: tässä iässä ei koskaan tiedä, mikä matka jää viimeiseksi.

Myös artistit ja orkesterit ovat tulleet läheisiksi. Niin läheisiksi, että moni solisti ja soittaja vierailee keikan jälkeen hyteissä.

Kuten Penalla on tapana sanoa: me emme ole heidän fanejaan vaan he meidän.

Puoli yhdeltä Dallapé lopettaa. Lavalle nousee laivalle kiinnitetty brittiyhtye Real Deal. Tanssiporukka vetäytyy hyttiin. Yömyssy, sitten kahvilaan suolapalalle.

Kello on 1.15. Lämpölamppujen alla odottavat lihapullat, kanansiivet ja perunamuusi.

Piknik ei tule ensiksi mieleen keskellä joulukuuta.

Ruotsinlaivalla sana tarkoittaa lyhytristeilyä. Aamulla kyytiin Turusta tai Tukholmasta, laiva vaihto Ahvenanmaalla, illaksi kotiin. Perheet suosivat piknikkejä, jo rahan takia. Puolen vuorokauden risteilyt ovat myös yritysten suosiossa. Kokoustetaan tai rentoudutaan lyhyellä kaavalla.

Varhain aamusta piknikmatkustajia on noussut laivaan.

Tukholma heräilee tiistaihin, kun Viking Grace matelee vauraiden huviloiden editse kohti merta. Ruotsalainen miesseurue juttelee ölin ääressä. Kovaäänisissä kuulutetaan lasten ohjelmaa: Karkkibingo retrobaarissa kello 10. Tenavat laskee yhden käsin sormin, mutta ohjelma pyörii, oli hiljaista tai vilkasta.

Kylpyläosaston saunasta ja porealtaasta näkee merelle. Ei yhtään asiakasta. Ei aamusauna kiinnosta valssin ja tangon taitajiakaan. On nukuttava pois yön rytmien rasitus.

Sovittuna aikana, kello 11, Anja Salminen ja Pentti Koivisto ilmestyvät kahvilaan. Aamiainen on niukka.

Kupit mustaa kahvia, yksi täytetty ruisleipä puoliksi.

Satunnaiselle matkustajalle 218-metrinen ruotsinlaiva on labyrintti, suunnista sekoaa helposti. Missä on laivan keula, missä perä? Missä oma hytti, missä myymälä?

Salminen ja Koivisto osaisivat kulkea tääl­lä melkein side silmillä.

On heilläkin yksi paikka kokematta.

Ennen saapumista Ahvenanmaalle kapteeni Henrik Grönvik avaa lukitun oven. Viking Gracen komentosilta on valtava, lähes puolen jalkapallokentän pituinen.

Avomeri, parin tunnin osuus, on tänään rauhallinen.

Koivisto utelee: ”Mikä on kovin myrsky, millä olette lähteneet tulemaan yli?

Säässä kuin säässä, kapteeni kertoo, mutta myrskyt ovat viivästyttäneet käyntejä satamissa.

Komentosillan ikkunoilla on yllättävä näky: pieni puutarha. Kasvatetut chilit roikkuvat kuivumassa.

On laivalla muutakin vihreää kuin kukat ja hyötykasvit.

”Jos huomasitte”, Grönvik sanoo, ”meillä on nää isot tankit ahterikannella.”

Tankeissa laivan perässä on kaasua.

Vuonna 2013 kastettu Grace oli ensimmäinen nesteytettyä maakaasua käyttävä suuri risteilyalus. Nykyään säiliöissä on puolet biokaasua, vielä maakaasua puhtaampaa polttoainetta.

Viking Line kehittää sähkölaivaa Helsingin ja Tallinnan reitille, vaikka yksin akuilla ei seilata Turun ja Tukholman väliä.

Risteilyt kilpailevat suomalaisten vapaa-ajasta. Irtiotto arjesta, vuorokauden matka merellä, on ollut helppo ja turvallinen vaihtoehto. Mutta eläkeläiset ovat aiempaa varakkaampia ja kielitaitoisempia. On totuttu lentämään viikonlopuksi Roomaan, kuukaudeksi Thaimaan Phuketiin tai talveksi Espanjan aurinkorannalle.

Yhä useampaa askarruttaa matkailun hiilijalanjälki. Suosiako saastuttavaa kaukomatkailua vai vihertyviä risteilyjä Itämerellä?

Tällekin matkalle on voinut ostaa pienen, seitsemän euron polttoainelisän. Mitä enemmän maksajia, sitä enemmän biokaasua käytetään.

Tilanne on sama merellä ja ilmassa.

Ani harva asiakas suostuu, ainakaan vielä, hyvittämään matkansa päästöjä.

Retrobaarissa on hipihiljaista.

Pöydissä tuijotetaan paperilappuja, ruksitaan numeroita yli. Vain bingoemäntä on äänessä.

”Bertta yhdeksän! Bertil nio!”

Tangon ja valssin taitajat eivät ole ainoita himoristeilijöitä. Bingolla ja peleillä on uskolliset ystävänsä. On pariskuntia mutta myös ystävän kanssa ja yksin tulleita.

Täällä monen askel on verkkainen. Pöytiin nojaa kävelykeppejä ja rollaattoreita. Kuponki täyttyy rivi kerrallaan, huudot seuraavat toisiaan.

”Bingo on huudettu! Bingo har ropats!”

Iäkäs nainen voittaa pääpalkinnon, tietysti risteilyn. Bingoemäntä vie kuoren pöytään, voittaja liikkuu rollaattorilla.

Kun bingo on ohi, retrobaarin valtaavat Lauri Ketonen ja yhtye. Toinen päivä, toinen keikka.

Anja Salminen ja Pentti Koivisto pyörähtävät parit kappaleet. Sitten on ruokailun vuoro. Tanssiporukka on päätynyt buffetiin. Koivisto aloittaa lasilla punaviiniä ja lautasellisella katkarapuja, niin kuin aina.

Ruokailun päälle pieni lepo, sitten vielä viimeiset tanssit.

Ennen Dallapén rytmejä turkulaiset on kutsuttu tuttavien hyttiin. Naurunremakka leikkaa sakeaa ilmaa.

Taas kohotetaan maljoja: Ystävyydelle!

Maanantaisin ja tiistaisin merellä on rauhallista ja turvallista samanhenkisten seurassa.

Yksi sääntö tanssiporukalla on.

”Kumminki se on niin, et tanssitaan oman parin kaa aina”, Koivisto kertoo.

Periaate helpottaa paineita. Ei tarvitse pitää lukua, keitä on hakenut.

”Ei me olla sitä oikeastaan sovittu”, Salminen sanoo, ”mutta se on vain muotoutunut sellaiseksi.”

Tanssi puolison kyljessä on risteilyn suola. Mutta ei silti ainoa tai edes tärkein syy varata uusi matka. Risteily-yhteisössä on jotain samaa kuin karavaanarien kokoontumisissa.

Tavatessa ollaan tiiviisti yhdessä, vaikka muutoin ei juuri kyläillä.

Tanssiseurue vaihtuu laivalla reissusta toiseen. Ja rinki on kasvanut vuosien mittaan. On ystävystytty mutta vielä enemmän on löytynyt tuttuja.

Yhdellä risteilyllä saattaa olla viisikymmentä ihmistä, jotka tuntee kasvoilta.

”Ihan varmasti löytyy sielt sen verran”, Koivisto sanoo.

Ei sitä maissa jää juttelemaan jokaisen naamatutun kanssa, mutta laivalla se kuuluu etikettiin. Ja ennen risteilyä viestitellään ystävien kanssa, ketkä ovat tulossa laivalle.

”Joskus harvoin ollaan silla lailla, et lähdetään salaa”, Salminen sanoo.

”Et kukkaan ei tiedä.”

Trumpetti, pasuuna ja torvet kajauttavat letkeää svengiä yökerhossa. Dallapé on aloittanut toisen esiintymisen puoli seitsemältä, puolitoistatuntia ennen saapumista Turun satamaan.

Tanssiseurueen pöydissä tuoppeja on täytetty vedellä.

Silmät lupsuvat. Sitten äkkiä kaikki ponnahtavat ylös, kun solisti on kuuluttanut: Hidas valssi.

Se on Anjalle ja Penalle.

He kipaisevat lavalle, ottavat tanssiotteen ja lipuvat Moon Riverin omilla askelillaan. 

Anja Salminen ja Pentti Koivisto palasivat Viking Gracelle jouluaattona. Jouluristeily oli heidän 33. matkansa ruotsinlaivoilla vuonna 2025.

Juttuun on haastateltu myös Viking Linen tiedotusjohtajaa Johanna Boijer-Svahnströmiä, Viking Gracen intendenttiä Sari Launosta ja elinkeinoyhtiö Business Turun meriliikenteen asiantuntijaa Tapio Karvosta.