Kafkamainen elämä
Franz Kafkan romaanit kuvaavat mestarillisesti byrokratiaa. Maailmankirjallisuuden sytykkeenä toimi turhauttava toimistotyöläisen arki.
8
MIN
Kesällä 1914 Eurooppa suistui tuhon ja hävityksen tielle. Franz Kafka kirjasi ensimmäisen maailmansodan syntyhetket päiväkirjaansa lakonisesti: ”Saksa on julistanut sodan Venäjälle. – Iltapäivällä uimakoulu.”
Nuo usein siteeratut sanat ovat askarruttaneet Kafkan lukijoita. Oliko hänen välinpitämättömyytensä passiivista vai aktiivista? Eikö 1900-luvun merkittävimpiin kuuluva kirjailija tajunnut, mitä hänen ympärillään tapahtui vai eikö hän piitannut siitä?
Tänä keväänä suomeksi julkaistu teos Päiväkirjat 1909–1923 (suom. Panu Turunen, Sammakko) auttaa hahmottelemaan vastauksia, mutta ei tarjoa ehdotonta varmuutta suuntaan tai toiseen. Päiväkirjat sisältävät Kafkan mietteitä ja havaintoja hänen aktiivisimmilta vuosiltaan.
Huomionarvoista on, että ensimmäistä maailmansotaa koskevat merkinnät jäävät vähäisiksi ja puuttuvat marraskuusta 1917 eteenpäin kokonaan, koska Kafka lopetti päiväkirjan pitämisen yli vuodeksi. Niukat huomiot kielivät siitä, että tappotantereiden tapahtumat jäivät hänelle etäisiksi.
Perussuhtautumistaan Kafka ei kuitenkaan peittele: hän on sotaa vastaan. Erityisen selvästi se näkyy merkinnöissä sodan alkuvaiheilta, jolloin nationalistinen uho oli voimissaan.
Kafka tunsi voimakasta vastenmielisyyttä kotikaupungissaan Prahassa järjestettyjä juhlakulkueita kohtaan. Erään juhlakulkueen yhteydessä pormestari piti puheen, jonka huipensi huutamalla saksaksi: ”Eläköön rakas monarkia!” Kafka seurasi joukkohurmosta sivusta tuntematta mitään kansallistunteeseen tai yhteishenkeen viittaavaa: ”Seison yleisön joukossa katsellen vihaisena. Nämä juhlakulkueet ovat sodan kaikkein vastenmielisimpiä oheisilmiöitä.”
Päiväkirjalleen Kafka tunnustaa toivovansa intohimoisesti kaikkea pahaa niille, jotka taistelevat rintamalla. Hän ei joutunut itse tarttumaan aseisiin, koska virka työtapaturmavakuutuslaitoksessa antoi vapautuksen sotapalveluksesta.
Matkustaessaan sisarensa kanssa junalla Prahasta Budapestiin keväällä 1915 Kafka kirjasi ylös havaintoja kanssamatkustajista. Keskustelunaloituksiin hän vastasi hiljaisuudella: ”sota ei irrota minusta mitään sanottavaa, ei vähäisintäkään lausumisen arvoista mielipidettä, jonka voisin sanoa tässä piirissä”.
