Stressitesti
Finanssikriisistä on 15 vuotta. Sääntelystä huolimatta investointipankeilla on yhä kyky viedä sekä maailmantalous että omat työntekijänsä kuilun partaalle.
Syyskuun alussa 2008 John Mack, amerikkalaisen investointipankki Morgan Stanleyn toimitusjohtaja, lähetti kolmelle alaiselleen verenpainemittarit.
Ele oli tarkoitettu vitsiksi – markkina näyttää pahalta, pitäkää varanne – mutta talouden vaikeudet eivät olleet enää naurun asia.
Asuntomarkkinoiden lasku oli kääntynyt finanssimarkkinoiden kriisiksi. Pankkien tehtailemista asuntolainoista oli leivottu monenlaisia sijoitustuotteita, joiden todellista arvoa kukaan ei tiennyt nyt kun ylivelkaantuneet asuntovelalliset eivät pysyneet suorittamaan maksujaan.
Pankkeja ja sijoittajia oli jo kaatunut niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Pahimmissa vaikeuksissa oli Lehman Brothers, investointipankki, jonka kujanjuoksu oli tulossa päätökseen.
Perjantaina 12. syyskuuta 2008 Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ja keskuspankki kutsuivat suurten pankkien johtajat kokoon löytääkseen ratkaisun Lehmanin tilanteeseen ennen markkinoiden aukeamista maanantaina.
Pelastussuunnitelmaa ei onnistuttu saamaan kasaan. 158-vuotias Lehman Brothers hakeutui konkurssiin maanantaina 15. syyskuuta kello 1.45.
Tästä alkoi finanssikriisin syvin vaihe, viikkojen mittainen epävarmuuden aika, jolloin päätöksiä tehtiin syvässä sumussa.
Greg Fleming, investointipankki Merrill Lynchin toimitusjohtaja, myi yrityksensä neljän unettoman vuorokauden neuvottelujen jälkeen Bank of Americalle.
Yksi John Mackin alaisista hakeutui verenpainemittarin lukemien johdosta sairaalaan, jossa hänelle diagnosoitiin paniikkihäiriö.
Lehmanin konkurssipesässä työskenneltiin niin kovan stressin ja aikapaineen alla, että myöhemmin oikeusistuin vertasi olosuhteita taistelukenttään.
Valtiovarainministeri Henry Paulson, entinen investointipankki Goldman Sachsin toimitusjohtaja, nukkui vain kolme tuntia yössä yrittäessään estää koko järjestelmän romahtamisen.
”Globaalista finanssitoiminnasta katoaa kokonainen laji: amerikkalaiset investointipankit”, kirjoitti Suomen Kuvalehti lokakuussa 2008.
Syksyllä 2023, viisitoista vuotta finanssikriisin huipun jälkeen, amerikkalaiset investointipankit ovat edelleen olemassa. Itse asiassa ne ovat suurempia kuin koskaan: kolmen suurimman amerikkalaisen investointipankin – J. P. Morganin, Goldman Sachsin ja Morgan Stanleyn – työvoima on lähes kaksinkertaistunut vuoden 2008 jälkeen.
Selvä osoitus niiden tarpeellisuudesta? Ehkä on hyvä selvittää, mitä näiden yritysten alaan oikein kuuluu.
Toisin kuin tavallinen liikepankki, investointipankit eivät ota talletuksia tai myönnä lainoja. Sen sijaan ne auttavat yhdistämään suuren rahoituksen tarvitsijat ja sijoittajat.
Esimerkiksi Suomen valtio laskee tänä vuonna liikkeelle velkakirjoja noin 38 miljardin euron edestä. Investointipankkiirin työtä on löytää potentiaaliset sijoittajat ja myydä heille ajatus velan antamisesta Suomelle.
Samanlaista apua tarvitsevat esimerkiksi yritykset, jotka aikovat listautua pörssiin tai ostaa kilpailijansa, sekä sijoitusyhtiöt, jotka haluavat myydä sijoituksiaan.
Investointipankit pumppaavat rahoitusta kansantalouden suonistossa ja keräävät siitä siivun omaan taskuunsa. Se tekee niistä myös poikkeuksellisia, sillä kapitalismin modernissa variantissa lähes jokainen suuri yritys on riippuvainen jatkuvasta rahoituksen keräämisestä tai vähintään pääsystä rahoituksen lähteille.
Jos rahoitushanat sulkeutuvat, on kyyti nopeasti kylmää. Suomessa tätä pelättiin vuoden 1992 syksyllä, jolloin valtiovarainministeriössä selvitettiin valmiuslain käyttöönottoa yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitämiseksi.
”Tuntuu, että pankki- ja finanssikriisit ovat hetken aikaa pinnalla ja sitten meno taas jatkuu.”
Vuoden 2008 finanssikriisi oli 1990-luvun laman kaltainen kohtalonhetki globaalisti. Sen draamaa hyödyntää myös Vesa Puttonen. Hän on rahoituksen professori Aalto-yliopistossa, ja hänellä on tapana avata rahoitusmarkkinoista ja -instituutioista kertova kurssi vuoden 2008 tapahtumilla.
”Finanssikriisi muutti järisyttävällä tavalla, millaista sääntelyä pankeille on”, Puttonen sanoo.
Pankkien sijoitus- eli trading-toiminta kesytettiin kieltämällä omien varojen käyttäminen. Palkitsemiseen asetettiin rajoituksia ja pankeille alettiin tehdä stressitestejä, joilla seurattiin, miten ne selviäisivät ulkoisista šokeista.
Yhdysvaltain arvopaperivalvoja SEC otti roolin pankkien maailmanpoliisina. Sveitsiläinen Credit Suisse sai 77 miljoonan dollarin sakot palkattuaan Aasiassa tavoittelemiensa asiakkaiden läheisiä. Brittiläisen Barclaysin unohtama muodollinen ilmoitus maksoi sille yli 350 miljoonaa dollaria, ja 16 pankkia saivat yhteensä 1,1 miljardin dollarin sakot, koska niiden työntekijät olivat keskustelleet työasioista Whatsappissa ja muissa henkilökohtaisissa kanavissa.
Pankit olivat tyytymättömiä, totta kai, mutta toisaalta ne saivat jatkaa rahakasta liiketoimintaansa, jonka kannattavuutta edes satojen miljoonien sakot eivät uhanneet.
Lisäksi sääntelyn kiristäminen on toiminut, Puttonen sanoo.
”Makrotasolla heikkoudet on pystytty korjaamaan.”
Se tarkoittaa, että edes koronan keskellä tai vuonna 2022 alkaneen historiallisen rahapolitiikan kiristämisen aikana maailma ei kokenut vuoden 2008 kaltaista kriisiä.
Sääntely on muuttanut pankkien kulttuuria, mutta vain osin. Skandaalit ja syytökset markkinoiden manipuloinnista, rahanpesusta ja epäilyttävistä diileistä ovat jatkuneet.
”Tuntuu, että pankki- ja finanssikriisit ovat hetken aikaa pinnalla ja sitten meno taas jatkuu samalla tavalla kuin ennen”, toteaa yhdessä maailman suurimmista investointipankeista työskentelevä suomalainen. Hän ei halua puhua työstään nimellään.
”Yritetään vain tuottaa lisää rahaa ja kriisit unohdetaan.”
