Korpien kutsu

Muikut ovat kankeita ja vereksiä, kaksi tuntia sitten pyydettyjä Kitkan viisaita.

Juha Korhonen ojentaa viiden kilon laatikon Tommi Kallbergille. Hopeakyljet köllöttävät jäissä, valmiina paistettaviksi muikkuburgereihin ja muikkutuokkosiin.

Kalastaja kysyy tietääkö kokki, miksi kalaa kutsutaan Kitkan viisaaksi. Toki Kallberg sen tietää. Muikku ei ui Kitkajokea naapuriin, Venäjän puolelle.

”Se on sen verran fiksu, että ei mene, vaikka voisi.”

Korhosen suku on asunut yli sata vuotta täällä, Käylän kylässä Kuusamon pohjoislaidalla. Kallberg on ollut kirjoilla vajaat kolme vuotta. Miehet ovat naapureita. Tai tarkalleen ottaen järvinaapureita Kallunkijärvellä Kitkajoen pohjoispuolella.

”Asutaan vastarannalla”, Kallberg kertoo. ”Meillä on reilu kilometri vettä siinä välissä.”

Kallunkijärvi on kirkas järvi. Niin puhdas, että ranta-asukkaat juovat sen vettä, kunhan siitä on poistettu kiinteä aines.

Kallunkijärvi on yksi syy, miksi Kallberg on käyläläinen.

Entisessä elämässä hän oli tietotyöläinen, tietoturvan huippuasiantuntija. Technical partner enablement manager, kuten titteli uran loppuvaiheessa kuului. Tapaamisia ympäri maailmaa, parisataa reissupäivää vuodessa. Hektistä ja luottamuksellista työtä, asiakkaissa eurooppalaisia poliiseja ja puolustusvoimia.

Irtiotto kävi mielessä, kun ikää kertyi. Mutta oli vaikea lähteä.

”Se oli kultainen häkki”, Kallberg sanoo. ”Vanha työ oli niin hyvin palkattu.”

Keväällä 2020 koronapandemia lopetti matkustelun toviksi. Ei lentoja, vain etäpalavereita. Vähitellen kypsyi ajatus kakkoskodista pohjoisessa. Partiota harrastanut Kallberg oli retkeillyt lapsena Kuusamossa, kulkenut Kitkajoen ja Oulangan maisemissa.

Käylä valikoitui sattumalta. Heinäkuussa 2022 silmään pisti asuntoilmoitus: hyväkuntoinen omakotitalo kauniin järven rannalla, omaa rantaa lähes sata metriä. Kallberg teki kaupat näkemättä taloa. Jo kahdessa viikossa hiljaisuus puhutteli.