Hyvän tuulen mestari
Erik Bruunin työt ovat tuttuja useimmille suomalaisille: hymyilevä norppa, pirskahtelevat limsapullot, viimeiset markkasetelit. Bruun piirtää yhä joka päivä työhuoneellaan Suomenlinnassa.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Erik Bruun pitää taskuissaan pieniä pahvinpaloja. Hän luonnostelee niihin ideoita Suomenlinnan lautalla matkustaessaan.
Bruun muutti perheineen Helsingin Suomenlinnaan vuonna 1970. Purettavaksi määrätty rakennus kunnostettiin heidän toiveidensa mukaiseksi.
Viimeisimmät vuosikymmenet Bruun on asunut kaksin vaimonsa Sinikka Kinnunen-Bruunin kanssa. Heidän keltainen hirsitalonsa sijaitsee Merisotakoulun naapurissa. Pihalla tepastelevia valkoposkihanhia Bruun kutsuu ”hirveän läheisiksi kavereikseen”.
Suuri työpöytä on talon ainoassa huoneessa, josta ei näe suoraan merelle. Aluksi Bruun valitsi itselleen toisen huoneen, mutta siellä oli vaikea keskittyä piirtämiseen.
”Unohduin katselemaan, mitä ulkona tapahtuu. Tukholman ja Tallinnan laivat tulevat ja menevät. Vuodenajat vaihtuvat. Ihmiset kulkevat jäällä. Linnut tekevät temppujaan”, Bruun kertoo.
Työpöydällä on huolellisessa järjestyksessä satoja puuvärikyniä. 96-vuotias graafikko teroittaa ne halvalla mattoveitsellä. Hän työskentelee edelleen joka päivä.
Erik Bruun ei ole koskaan kokeillut tietokoneella piirtämistä.
”En ole kokenut siihen pakkoa tai tarvetta.”
Linnut ovat aina kuuluneet Erik Bruunin elämään. Hän vietti enimmän osan lapsuudestaan Säiniön kylässä kymmenen kilometrin päässä Viipurista. Isällä oli menestyvä rehu- ja siemenliike. Äiti huolehti jalostuskanalan toiminnasta. Kanojen lisäksi pihapiirissä pyöri ankkoja, fasaaneja, riikinkukko ja kirjekyyhkyjä.
”Vanhemmat veivät Ayräpääjärvelle katsomaan kaulushaikaroita. Koskaan emme niitä nähneet. Kuulimme vain äänen. Siellä ne huusivat”, Bruun muistaa.
”Meidät kasvatettiin antamaan arvoa linnuille ja muille luonnon ihmeille. Se on aina ollut minulle tärkeää.”
Sittemmin Bruun on piirtänyt satoja lintuja muun muassa julisteisiin ja postimerkkeihin – tietenkin myös kaulushaikaran.
Merikotkan Bruun näki ensimmäisen kerran souturetkellä Turusta Tukholmaan kesällä 1946. Sieltä Erikin ja hänen Kaj-isoveljensä matka jatkui tandempyörällä Osloon.
Ennen Saaristomerellä sijaitsevalle Kihdin selälle saapumista veljekset huomasivat, miten merikotka kiersi ja kiersi, nousi ja nousi. Erik Bruun ei ole unohtanut upeaa näkyä.
Vuonna 1962 Bruun luki sanomalehdestä, että merikotka on kuolemassa sukupuuttoon Itämeren saastumisen takia. Hän päätti piirtää sen.
”Luonnontieteellisestä museosta löysin kattoon ripustetun merikotkan. Makasin selälläni lattialla ja laskin sen sulat. Minulle on tärkeää, että yksityiskohdat ovat oikein.”
Ensin komeaa merikotkajulistetta myytiin Akateemisessa kirjakaupassa, mutta pian se otettiin myös Suomen Luonnonsuojeluliiton valikoimaan. Kyseessä on Bruunin ensimmäinen luonnonsuojeluaiheinen juliste.
Myöhemmin tarvitessaan laulujoutsenen siipiä Bruun sai niitä lainaksi Luonnontieteellisestä museosta. Siivet pantiin muovipussiin, josta ne pilkistivät ulos.
Kauppatorilla Bruun tapasi Suomenlinnassa asuneen vanhan rouvan. Tämä kysyi: ”Onko sulla enkelin siipiä siellä?”
Opinnot Erik Bruun aloitti Helsingin Taideteollisuuskeskuskoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) vuonna 1944. Viisi vuotta myöhemmin hän valmistui graafisen taiteen osastolta ja perusti muutaman vuoden palkkatöiden jälkeen oman studion.
Bruunin piirtämät Kas-kas-kiillotteen mainosjulisteet houkuttelivat olympiavieraita lankkauttamaan kenkänsä vuonna 1952. Samana vuonna Bruun suunnitteli myös vastavalmistuneen Hotelli Palacen valomainoksen.
Ensimmäisen Jaffa-julisteensa Erik Bruun piirsi vuonna 1953. Siitä lähtien Hartwall oli tärkeä ja mieluinen asiakas, sekä näkyvyydeltään että taloudellisesti.
Uudet Jaffa-julisteet ilmestyivät mainospylväisiin aina vapuksi. Värikkäät ja iloiset kuvat kertoivat, että kesä on tulossa.
”On vaikea määritellä itse, miksi jotkut piirrokset jäävät ihmisten mieleen ja jotkut eivät. Usein niissä suosituimmissa on ollut jotain huumoria. Ne ovat olleet hyväntuulisia.”
Opiskeluaikana Bruun ihaili erityisesti ranskalaista graafikkoa Raymond Savignacia (1907–2002). Savignacin työt ovat selkeitä ja leikkimielisiä. Bruun on maininnut, että julisteen idean täytyy välittyä ohi kulkevan raitiovaunun ikkunasta.
Julistemainonnan kulta-aikaa Suomessa elettiin 1950- ja 1960-luvuilla. Silloin sanomalehdet olivat vielä mustavalkoisia eikä joka kodissa ollut televisiota.
Nykyisin useimmat mainokset ovat Bruunista suorastaan rumia.
”Olisiko kyseessä hinta? Ehkä ei haluta maksaa kunnollisesta suunnittelusta.”
Erik Bruunin tunnetuin teos on hymyilevä norppa, jonka hän piirsi vuonna 1974 Tampereen akvaariossa. Pari vuotta myöhemmin kuvasta tuli Suomen Luonnonsuojeluliiton tunnus.
Norppa-julistetta on todennäköisesti myyty enemmän kuin mitään muuta suomalaista julistetta.
Bruun oli lukenut sanomalehdestä, että saimaannorpan tilanne on kriittinen. Seuraavana aamuna hän matkusti Tampereelle. Bruun istui altaan reunalla, piirsi ja piirsi. Norppa kävi välillä haukkaamassa ilmaa.
Lopulta Bruun näytti kuvan norpalle. Se hymyili.
”Luonnonsuojeluliiton Teuvo Suominen soitti minulle silloin tällöin. Aina hän sanoi, että hänellä on huono omatunto, kun väitti, että norppa ei osaa hymyillä.”
Bruun esittelee uusia, keskeneräisiä piirroksia: rakkolevä, lintuja, kaloja, purjeveneitä. Hän suunnittelee materiaalia John Nurmisen Säätiölle. Itämeren suojelu on Bruunille erityisen läheinen asia.
Aiemmin Bruun liikkui paljon luonnossa. Hän vietti pitkiä aikoja Lopella Santanokaksi nimetyllä entisellä tukkikämpällä, jonka lunasti metsäyhtiö Kymi-Kymmeneltä töitään vastaan. Bruun myös kävi kalastamassa ja vaeltamassa Lapissa.
Bruun kulki usein luonnossa kameran kanssa. 1970- ja 1980-luvu lla hän julkaisi näyttäviä julistesarjoja suomalaisesta luonnosta. Forest Finland- ja Flora Fennica -sarjojen valokuvia julkaistiin myös esimerkiksi seinäkalentereina.
”Yksi hyvä tehokeino luonnon kuvaamisessa oli suurentaa lähikuva moninkertaiseksi.”
Kaikki Bruunin valokuvat eivät esitä oikeaa, vaan ”autettua luontoa”. Sommitelmia kuvattiin muun muassa kodin eteisen lattialla. Kontrastit ovat voimakkaita, kuvien taustalla musta muovi tai samettikangas.
Keväällä Lahdessa avattiin visuaalisten taiteiden museo Malva. Yksi museon omista aarteista on noin 70 000 julisteen kokoelma. Nyt sitä pystytään esittelemään kunnolla.
Malvan julistekokoelma sisältää hyvän valikoiman Erik Bruunin töitä 1950-luvulta lähtien. Kun oma kokoelma oli käyty läpi, haettiin syyskuussa avautuvaan Bruun-näyttelyyn täydennystä graafikon omista arkistoista. Valmiiden töiden lisäksi esillä on julisteisiin liittyviä luonnoksia.
”Suomenlinnan arkistojen koko paljastui valtavaksi. Bruunin töitä oli paljon myös hänen lastensa kodeissa”, sanoo näyttelyn pääkuraattori Hanna Suihko.
Erik Bruunista puhutaan usein käyttögraafikkona. Hän itse on todennut töistään, että on kiehtovaa, miten laajalti ne leviävät. Työt ovat kaikkia varten ja koko ajan esillä.
”On vaikea rajanveto, onko mainosjuliste taidetta vai käyttötavaraa. Ehkä on tärkeintä, että on syntynyt jotain kestävää”, Suihko sanoo. ”Bruunin töissä näkyy hänen kätensä jälki. Siinä mielessä useimpia töitä voidaan lähestyä taiteenkin keinoin.”
Erik Bruunin työura on poikkeuksellisen pitkä, yli 70 vuotta. Hänen tuotantonsa on ainutlaatuinen sekä määrältään että monipuolisuudeltaan.
1950-luvulla Bruun nousi ammattikuntansa huipulle, koska hän sai sopivia toimeksiantoja ja onnistui niissä erinomaisesti. Suihko pitää tärkeänä hänen töidensä yleistä hyväntuulisuutta.
”Uskon, että sen ansiosta monet Bruunin työt ovat tarttuneet ihmisten mieliin sellaisella tavalla, että niistä ei haluta päästää irti. Niistä on tullut yhteisiä.”
Kuusikymmentäluvun alussa Helsingin kaupunginjohtaja Lauri Aho tilasi Erik Bruunilta uuden mainosjulisteen pääkaupungin käyttöön. Bruun mietti ja mietti, mutta ei keksinyt tarpeeksi hyvää ratkaisua.
Lopulta se tuli unessa. Nukkuessaan Bruun nousi Pasilassa 500 metrin korkeuteen ja katsoi merelle päin. Siitä syntyi Itämeren neito, joka vilkuttaa.
”Minulla oli yöpöydän ääressä paperipinkka, johon saatoin piirtää idean keskellä yötä. Usein ne tulevat arvaamatta. Monet työni ovat syntyneet niin”, Bruun sanoo.
Eri tarkoituksiin tehtyjen julisteiden ohella Bruun on suunnitellut paljon muutakin: liikemerkkejä, exlibriksiä, postimerkkejä, rahoja, lehtien kansikuvia ja niin edelleen. Lyhytikäiselle lentoyhtiö Kar-Airille hän suunnitteli sekä liikemerkin että lentokoneen sisustuksen.
Erityisen ylpeä Bruun on vuonna 1986 liikkeelle lasketuista markka-ajan viimeisistä seteleistä.
Pääosan setelien etupuolista piirsi Rahapajan vakituinen suunnittelija Torsten Ekström. Kääntöpuolet olivat Bruunin tonttia. Tuhannen markan seteliin hän piirsi Suomenlinnan Kuninkaanportin.
Kun setelit oli laskettu liikkeelle, Bruunin vaimo lähti työmatkalle Islantiin. Hänellä oli mukanaan uusia tuhannen markan seteleitä. Rouvan vaihtaessa niitä paikalliseen valuuttaan pankkivirkailija sanoi, että ei ollut koskaan ennen nähnyt sellaisia rahoja.
”Siihen vaimoni vastasi, että kyllä ne ovat varmasti aitoja. Että mieheni on piirtänyt ne.”
Inflaation varalta myös viidentuhannen markan setelin aihe ja väri oli päätetty. Sitä ei koskaan tarvittu. Mikael Agricolan taakse Bruun piirsi Turun tuomiokirkon.
Vuonna 1996 Erik Bruun sai kutsun ensimmäisen eurosetelisarjan suunnittelukilpailuun. Sen voitti itävaltalaisen Robert Kalinan ehdotus, joka esitteli erilaisia eurooppalaisia tyylikausia.
Bruunista ratkaisu tuntui kompromissilta. Hänen mielestään setelien etusivulla olisi pitänyt olla henkilökuvia.
”Jos ihmisiltä kysytään, mitä aiheita on kympissä tai kaksikymppisessä, niin hyvin harva tietää. Jos niissä olisi vaikkapa kuuluisia tiedemiehiä ja taiteilijoita, tilanne olisi toinen.”
Erik Bruun kertoo kymmenen vuotta sitten tekemästään suuren rakennuksen suunnitelmasta. Hän piirsi Helsingin Eteläsatamaan korkean tornin, jonka kerroksiin voitaisiin sijoittaa vaikka muotoilumuseo. Lasiseinäiset hissit kyydittäisivät ihmisiä huipulla sijaitsevaan näköalakahvilaan.
Luonnoksesta selviää, että Bruun kaavaili tornin korkeudeksi noin 60 metriä.
”Rakennus olisi laulujoutsenen siiven muotoinen. Sen valkoisessa pinnassa olisi siiven mukaan uurretut kuviot”, Bruun kertoo.
”Se olisi hieno maamerkki. Näkyisi valtavan kauas.”
Jo poikaiässä Bruun suunnitteli ja rakensi kaikenlaista, esimerkiksi suuria liidokkeja ja ulkohankakaksikon, jolla souti veljensä kanssa Ruotsiin.
Myöhemmin Bruunin keksinnöt ovat usein liittyneet jonkin asian ratkaisemiseen ekologisesti – esimerkiksi maalämmön, aurinkoenergian tai tuulivoiman avulla.
Bruun on suunnitellut muun muassa lasikattoisen ekotalon, jonka vintillä on kasvihuone, ja vertaillut sudenkorennon ja lentokoneen aerodynamiikkaa.
Erik Bruunille työ ja harrastus ovat aina olleet sama asia. Bruunin mukaan kaksi kolmannesta hänen elämästään on kulunut työn parissa ja yksi kolmannes nukkuessa.
”Minulla on aina ollut niin innostavia ja mielenkiintoisia tehtäviä, että usein on tullut tehtyä aamusta iltaan. Tämä on ollut oikea toiveammatti.”
5 x Erik Bruun
HBL:n mainosjuliste (1953)
Vuoden paras juliste -kilpailun voittaja.
”Hufvudstadsbladetin kustantaja Amos Anderson oli käynyt katsomassa Ateneumin näyttelyn ja nähnyt töitäni. Hän soitti minulle ja tilasi mainosjulisteen. Tein kymmeniä luonnoksia ja vein muistaakseni kolme näytille. Hän valitsi yhden heikoimmista. Se hyvä puoli toimeksiannossa ja kilpailun voitossa oli, että sen jälkeen on töitä riittänyt.”
Destination north Finland eli Lohilentokone (1958)
Vuoden paras juliste -kilpailun voittaja.
”Istuin lentokoneessa matkalla Inariin, kun sain tämän idean. Koneessa oli monta urheilukalastajaa, joilla oli pitkät vapapussit mukana hytissä. Piirsin lohilentokoneen ja sen taustalle kosken pauhun. Finnair (silloin vielä Aero) ei ollut ensin ollenkaan innostunut. Kukaan ei kuulemma tahtonut matkustaa kalalta haisevassa lentokoneessa. Kun tämä voitti Vuoden parhaan julisteen ensimmäisen palkinnon, Finnairin kiinnostus heräsi.
Helsinki – The Capital of Finland (1966)
”Helsingin kaupunginjohtaja (Lauri Aho) tilasi minulta julisteen. Mietin ja mietin, millainen se voisi olla. Sitten sain unessa idean: nousisin Pasilassa 500 metriin ja katsoisin merelle päin. Siitä syntyi kuva Itämeren neidosta, joka vilkuttaa. Joskus mietin ja mietin, enkä löydä ratkaisua. Usein ideat tulevat arvaamatta jostain. Niin ne syntyy.”
Suomen Joutsen (2005)
”Kun merisotakoulu täytti 75 vuotta, päätin tehdä heille kuvan Suomen Joutsenesta. Sain malliksi valokuvan, jossa purjeet olivat täysin valkoisia. Kysyin merimuseolta, että missä purjeet tehtiin vuonna 1931, kun laiva ostettiin. Ne oli tehty Narvassa 62 senttiä leveälle pellavakankaalle. Sen mukaan viivoitin piirustukseni purjeet. Minulla on niin hyvät suhteen painoon, että teetin heille tuhansia julisteita. He saivat antaa niitä oppilailleen lahjaksi.”
Jaffa-mainokset
”Kun 1950-luvulla katukuvassa rupesi näkymään Jaffa-mainoksia, se oli valtavan hienoa. Olin niistä hyvin ylpeä. Hartwallilla oli niin positiivinen asenne mainostamiseen, että olin itsekin iloinen, kun sain olla mukana. Luulen, että ihmiset jopa osasivat odottaa uusia Jaffa-julisteita vappuna.”
Erik Bruun, luonnollisesti -näyttely Lahden Malva-museossa 16.9.2022–29.1.2023. Ulla Aartomaa, Peter Bruun, Sebastian von Bruun: Erik Bruun – graafinen suunnittelija (Otava, 2022).
Oikaisu: 12.9.2022 kello 11.45. Korjattu viidentuhannen euron seteli viidentuhannen markan seteliksi.