Ensin varmistan, ettei naapuri kuule
Kun Jukka Viikilä panee kappaleen soimaan, hän tarkistaa äänenvoimakkuuden. Mikä on tämä kirjailijan nolo suosikki? Paljastuksia tekevät myös kansanedustaja, toimittaja, näyttelijä ja piispa.
8
MIN
Minttu Mustakallio, 50
Näyttelijä
’Yksi parhaita, ikimuistettavimpia vuosiani on 1987. Syksy Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla, lapsuudenkotini eteisessä, ison peilin edessä. Päällä koulun kässässä kutomani violetti mohairvillapaita, ja siinä lepakkohihat. Musiikki tulee varmaankin mankasta, biisi on äänitetty kiireellä radiosta. Tämä on se hetki, odotettu ilta ja disko (niitä ei ollut usein). Varmuus siitä, että dj soittaa juuri tämän kappaleen, ja minä toivottavasti tanssin sen, vieläpä jonkun kanssa.
Harjoittelen illan diskoa varten yksin. Tanssin hitaita peilin edessä. Tuntuihan se vähän nololta jo silloin.
Muistan hetken kuin eilisen, muistan askeleetkin, mutta en sitä, kenen kanssa päädyin tanssimaan. Se tosin on jäänyt mieleen, että partnerin jalat tärisivät.
Ylivieskassa oli 1980-luvun lopulla tietty tanssityyli. Olen sitä auliisti esitellyt aina tilanteen salliessa – viimeksi hiljattain Women and Television Finland -verkoston 10-vuotisjuhlissa Suvilahdessa Helsingissä. Mutta sitä en kertonut, että harjoittelin itsekseni, nostin kädet kuvitteellisen tanssikumppanini olkapäille ja saatoin hyvinkin liikuttua, kun lauloin Lionel Richien mukana. Say you, say me.
Olin aiemmin tuolloin syksyllä 1987 liittynyt artistin fan clubiin ja saanut paluupostissa oikean valokuvan, johon hän itse oli kirjoittanut nimmarinsa. Se on varmaan vintissä vieläkin, ehkä liimautuneena Wayne Gretzkyn nimmarikuvaan. (Gretzky ei koskaan ollut minulle kovin tärkeä, mutta pommitin montaa kansainvälistä fan clubia ja vain Richien ja Gretzkyn kerhot tajusivat vastata.)
